Lasse Gummerus

201 cm / 89 kg
Syntynyt 1997


Uutisia henkilöstä Lasse Gummerus

5.11.2018 07:31 NCAA

Miesten NCAA:n ykkösdivisioonassa nähdään yksitoista suomalaislupausta

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:n kausi 2018/19 käynnistyy tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Suomella on jälleen kerran vahva edustus Atlantin takana, kun yksitoista suomalaislupausta pelaa NCAA:n ykkösdivisioonassa.

Tomas Murphyn Northeastern CAA-konferenssin runkosarjan voittoon

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarjassa NCAA:ssa Tomas Murphy ja Northeastern pääsivät juhlimaan viikonloppuna CAA-konferenssin runkosarjan voittoa. Northeastern voitti seitsemännen peräkkäisen ottelunsa, kun ”Huskies” repi 81-59 (41-28) -voiton Elonista.

Edon Maxhunille uusi piste-ennätys NCAA:ssa

Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa tulokaskauttaan pelaava Edon Maxhuni heitti uudeksi piste-ennätyksekseen 20, kun Maxhunin yliopisto Long Beach State hävisi UC Santa Barbaralle 80-70 (37-17). Kuluvan viikon suomalaisonnistujiin miesten NCAA:ssa kuuluivat myös mm. Tomas Murphy ja Lasse Gummerus.

Maxhuni, Murphy, Nieminen ja Hopkins voittoihin NCAA:ssa

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Edon Maxhunin, Tomas Murphyn, Samuli Niemisen ja Shawn Hopkinsin yliopistot ylsivät voittoihin viikonloppuna. Remu Raitanen pelasi hyvän pelin, kun San Francisco hävisi jatkoajan jälkeen.

Tomas Murphy tulessa Northeasternin paidassa

Viikonlopun aikana suomalaisonnistujiin rapakon takana Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa kuului Tomas Murphy, joka heitti Northeasternille 16 pistettä. Suomalaisista myös mm. Samuli Niemisen ja Edon Maxhunin yliopistot ylsivät voittoihin.

Maxhuni vauhdissa NCAA:ssa, Pöllän Oklahoma päihitti Kansasin

Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa Edon Maxhuni on ollut suomalaisista pisterikkain kuluvalla viikolla. Maxhuni jatkoi Long Beach Staten aloitusviisikossa säkittäen 14 pistettä. Hannes Pöllä repi levypalloja, kun Oklahoma voitti kivikovan Kansasin kotikentällään.

NCAA:n suomalaistulokkaat vedossa, Niemisen yliopisto voittoputkessa

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarjassa NCAA:ssa kuluvalla viikonloppuna suomalaisista ovat erottuneet tulokkaat Tomas Murphy, Edon Maxhuni ja Lasse Gummerus. Samuli Niemisen Stephen F. Austin taas jatkaa voittoputkessa.

Murphy, Maxhuni ja Michelsen vedossa NCAA-kentillä

Viikonlopun aikana suomalaisista miehistä Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa tulokkaan Tomas Murphy ja Edon Maxhuni sekä Oskar Michelsen olivat vauhdissa yltäen kaksinumeroisille pistelukemille.

Suomalaisille kolme voittoa NCAA:ssa, Murphy vauhdissa yliopistoparketeilla

Kuluvalla viikolla Yhdysvaltojen miesten yliopistosarjassa NCAA:ssa suomalaisista voittoihin ylsivät Oskar Michelsen, Edon Maxhuni ja Samuli Nieminen. Tomas Murphy taas jatkoi hyviä otteitaan heittämällä kymmenen pistettä Northeasternille.

Murphyn Northeasternille kaksi voittoa viikonloppuna

Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa Tomas Murphyn Northeastern voitti molemmat ottelunsa viikonlopun aikana. Voittoihin suomalaismiehistä ylsivät myös mm. Samuli Nieminen ja Oskar Michelsen.

Maxhunin yliopisto päätti vuotensa voittoon, Michelsen kaapi 10 levypalloa

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarjassa NCAA:ssa Edon Maxhuni ja Long Beach State päättivät vuotensa voittoon. Oskar Michelsen taas kaapi kymmenen levypalloa Davidsonille ja Fiifi Aidoo heitti kaksitoista pistettä Grand Canyonille.

Nieminen ja Michelsen tehokkaina miesten NCAA:ssa

Viikonlopun suomalaisonnistujiin Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa lukeutui mm. Samuli Nieminen ja 12 pistettä nakuttanut Oskar Michelsen. Hannes Pöllän Oklahoma säväytti voittamalla kolmanneksi rankatun Wichita Staten ja Remu Raitanen nousi aloitusviisikkoon San Franciscon yliopistossa.

Hopkins ja Maxhuni vauhdissa NCAA:ssa

Miesten NCAA:ssa suurin osa suomalaisjoukkueista pelasi kuluneen viikon aikana jo toisia tai kolmansia pelejään. Shawn Hopkins oli vauhdissa sunnuntaina ja maanantain välisenä yönä Troylle, kun taas Edon Maxhuni säkitti 12 pistettä vaihtopenkiltä Long Beach Statelle.

Miesten NCAA:n ykkösdivisioonan suomalaistusinan kausi alkamassa

Yhdysvaltojen yliopistokoripallosarja NCAA:n pelikausi 2017/18 käynnistyy toden teolla perjantain ja lauantain välisenä yönä Suomen aikaa. Suomelta löytyy vankka edustus Yhdysvalloissa, kun peräti tusinallinen tulevaisuuden lupauksia pelaa NCAA:n I-divisioonassa ja vielä lisäksi neljä II-divisioonassa.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

20.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaat miehet selkeään voittoon Valko-Venäjästä

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue päätti Romanian Oradeassa pidettävien B-divisioonan EM-kisojen alkulohkonsa voittoon, kun Sudenpennut tyylitteli ylivoimaisen voiton Valko-Venäjästä 113-68 (45-31). Suomi sijoittui A-alkulohkossa kolmanneksi ja pelaa sijoista 9-16.

8.7.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat makeaan revanssivoittoon Saksasta, Heinonen heilutteli kapellimestarin puikkoa

Eilen suurinumeroisen tappion Saksalle kokenut Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue oli lukenut kotiläksynsä ja löi Saksan kanveesiin perjantain uusintaottelussa Lohjalla pistein 84-73 (42-33). Kentän tähtenä loisteli takamies Miika Heinonen, joka keräsi voittajille muhkean 21 pisteen ja yhdeksän syötön saaliin.

7.7.2017 Maaottelu

Maxhuni liekitti korisukkia, 20-vuotiaat miehet taipuivat Saksalle kalkkiviivoilla

Edon Maxhuni rullaili Lohjan Kisakallion Susi Training Centerin korisukkia 26 pisteen edestä, kun Suomi joutui taipumaan villisti kannustaneen kotiyleisön edessä Saksalle 20-vuotiaiden miesten maaottelussa 69-74 (33-44). 18-vuotiaiden poikien maaottelussa Saksa karkasi jo alussa suurinumeroiseen johtoon ja tyylitteli 19 pisteen voiton.

2.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaat miehet hävisivät Portugalille jatkoajan viimeisellä sekunnilla

Suomen 20-vuotiaat miehet taipuivat jatkoajan jälkeen Anadiassa isäntämaa Portugalille loppunumeroin 84-83 (31-34, 75-75). Portugalin sankariksi nousi Diogo Araujo, joka heitti voittokorin summerin soidessa.

Näytä lisää vastaavia