Sudenpennuilla puhdas päätöspäivä Baltic Sea Cupissa

5.1.2014 Suomen Sudenpennut eivät antaneet armoa länsinaapurille Baltic Sea Cupin päätöspäivänä, kun nuorten maajoukkueet voittivat Ruotsin neljästi sunnuntaina. Päivän trillerin tarjoili Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue, joka ratkaisi ottelun vasta viimeisillä sekunneilla.

Edon Maxhuni ratkaisi pelin 16-vuotiaille pojille.

18-vuotiaissa tytöissä Veera Pirttisen vakuuttava hyökkäyspeli sai kehuja valmennusryhmältä...

... kun taas Elias Eerikinharjun voittamisen halu keräsi kehuja 18-vuotiaissa pojissa. Kuvat: Tuomas Venhola.

Tasaisessa ottelussa Waltteri Mäkelän (5/1) rohkea ajo vei Suomen kolmen pisteen johtoon ottelun viimeisellä minuutilla. Ruotsin Vilgot Larsson pisti kuitenkin hyökkäyslevypallosta pallon sisään ja sai vielä bonusheiton päälle, minkä hän naulasi sisään tasatilanteeseen 78-78.


Huikean pelin pelannut Edon Maxhuni (26/3/5 syöttöä/3 riistoa) viimeisteli tyylipuhtaalla floaterille Suomen kahden pisteen johtoon, kun peliaikaa oli jäljellä kaksi sekuntia, eikä Ruotsi saanut enää kunnon heittoa aikaan. Voitto kirjattiin Suomelle 80-78 (46-36).

- Paras juttu on, että yhteensä kahdeksan päivän rutistus, eli neljä leiripäivää ja neljä turnauspäivää, päätettiin voittoon, päävalmentaja Jyri Lohikoski kommentoi.

- Maajoukkueen kanssa ei ole päästy treenaamaan viimeisten hetkien tilanteita. Onneksi tämä oli minun ja Edonin 26. yhteinen maajoukkueottelu. Edon tietää jo minun ajattelutapani ja meidän keskinäinen luottamus on korkea. Hän oli luonnollinen valinta viimeisen heiton ottajaksi, Lohikoski jatkaa.

Suomen arvokkaimmaksi pelaajaksi valitun Maxhunin lisäksi päävalmentajan kehut saivat Mäkelän, Eero Innamaan (0/1/3 syöttöä) ja Elias Valtosen (2/4) puolustustyöskentely Ruotsin huippukaksikkoa Elijah Clarencea ja Kevin Senghore-Petersonia vastaan.


16-vuotiaiden tyttöjen levypallopelaaminen erinomaista

 

Suomen 16-vuotiaat tytöt lähtivät peliin Ruotsia vastaan alusta lähtien aggressiivisella puolustuksella ja aktiivisella levypallopelaamisella. Vastustaja jäi vastaantulijaksi, kun Suomelle kirjattiin voitto numeroin 65-49 (38-19).

- 25 minuuttia pelistä pelattiin sillä tasolla, jolla me pystymme parhaimmillaan tällä joukkueella pelaamaan. Hirveän montaa asiaa ei oltaisi paremmin voitu tehdä, yksittäistilanteita lukuun ottamatta, päävalmentaja Jussi Räikkä analysoi.

- Vastustaja paransi loppuun ja meillä jalat suoristui. Olimme kuitenkin ihan merkittävästi parempia tänään ja Ruotsille ei jäänyt mahdollisuuksia, Räikkä jatkaa.

Suomen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu Marika Korpinen (16/1/3 syöttöä) keräsi tunnustuksen lisäksi valmentajan kehut koko turnauksen ajalta. Myös Helmi Tulonen (13/12/2 torjuntaa) keräsi valmentajien kehut.

 


18-vuotiaat tytöt taistelivat puolustuksella voiton


Suomen 18-vuotiaat tytöt puolustus, joka toimi koko turnauksen joukkueen tukijalkana, oli jälleen myrkkyä, kun Ruotsi kaatui 50-45 (30-27).

- Puolustettiin edelleen erittäin hyvin. Se oli ainoastaan se ainoa syy, jonka takia voitettiin. Hyökkäys ei toiminut missään vaiheessa kunnolla, mutta tänään saatiin juostua muutama helppo lay-uppi, päävalmentaja Sami Toiviainen kommentoi.

- Veera Pirttinen ja Nina Augustin pelasivat huikea pelit etenkin hyökkäyspäässä. Pirttinen pääsi pelaamaan nyt isot minuutit, kun Tuuli Menna oli loukkaantumisen takia sivussa, ja kantoi vastuun erinomaisesti, Toiviainen jatkaa.

Pirttisen (16/6) ja Augustinin (13/5) lisäksi parhaimmat tehot teki Sara Rokkanen (7/3). Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen arvokkaimmaksi pelaajaksi palkittiin Sini Mäkelä (0/1).


18-vuotiaat pojat ryhdistäytyivät päätösneljänneksellä


Suomen 18-vuotiaat pojat viimeistelivät puhtaan päivän ryhdistäytymällä päätösneljänneksellä, jonka avulla Ruotsi kaatui 77-68 (36-37).

- Nihkeä startti, minkä syyn etsimiseen pitää katsoa otteluvideota. Alussa kone ei ollut ollenkaan käynnissä ja olimme pehmeitä ja 30 minuuttia pelistä hävittiin järjestään kaikki kaksinkamppailut. Viimeisellä neljänneksellä ryhdistäydyttiin, pallot alkoi putoamaan meille ja alettiin voittamaan, päävalmentaja Mikko Larkas kertoo.

- Kahdessa edellisessä pelissä iski väsymys loppua kohden, mutta tänään pystyttiin jatkamaan loppuun saakka. Syynä on varmaan, että vastassa oli juuri Ruotsi, Larkas jatkaa.

Sentterikaksikko Joonas Tahvanainen (15/1) ja Suomen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu Juho-Matti Henttonen (19/13) saivat tunnustusta valmennusryhmältä. Lisäksi Elias Eerikinharjun (11/4/2 torjuntaa) voitonhaluinen pelaaminen sai kehut Larkakselta.


Suomi – Ruotsi 50-45 (14-15, 30-27, 45-37), 18-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Baltic Sea Cup, Tallinna (Viro), 5.1.2014

Suomi: Veera Pirttinen 16/6, Nina Augustin 13/5, Sara Rokkanen 7/3, Emilia Helle 5/3, Elina Koskimies 5/2, Marianne Kalin 2/6, Olivia Moskari 2/1, Heta Äijänen 0/6, Sini Mäkelä 0/1, Sandra Karsten 0/1, Lotta Hämäläinen 0/1

Suomi – Ruotsi 79-68 (22-25, 36-37, 63-61), 18-vuotiaiden poikien maaottelu, Baltic Sea Cup, Tallinna (Viro), 5.1.2014

Suomi: Juho-Matti Henttonen 20/15, Joonas Tahvanainen 15/1, Elias Eerikinharju 12/4/2 torjuntaa, Lassi Nikkarinen 11/3/4 riistoa, Aapeli Alanen 7/3, Okko Järvi 5/2, Matias Suvanto 3/3, Akseli Hartikainen 2/2/3 riistoa, Aatu Kivimäki 2/1, Thomas Van Santen 2/1, Chrysostom Chukwuma 0/0

Suomi – Ruotsi, 16-vuotiaiden tyttöjen maaottelu 65-49 (20-11, 38-19, 54-27), Baltic Sea Cup, Tallinna (Viro), 5.1.2014


Suomi: Marika Korpinen 16/1/3 syöttöä, Helmi Tulonen 13/12/4 riistoa/2 torjuntaa, Matilda Mässeli 7/5, Nea Kuisma 6/5, Nenna Lindström 6/3, Erika Kranfelt 5/5, Kia Vaalavirta 5/5, Riina Kärkkäinen 5/3/6 syöttöä, Kiia Kautonen 2/3, Lotta-Maj Lahtinen 0/1, Vilma Pöyry 0/1, Noora Parttimaa 0/0

Suomi – Ruotsi 80-78 (19-21, 46-36, 61-58), 16-vuotiaiden poikien maaottelu, Baltic Sea Cup, Tallinna (Viro), 5.1.2014

Suomi: Edon Maxhuni 26/3/5 syöttöä/3 riistoa, Akseli Rikka 14/6, Tommi Rasi 10/5/4 syöttöä/3 riistoa, Severi Kaukiainen 10/1, Joona Airenne 8/1, Waltteri Mäkelä 5/1, Miika Heinonen 3/1, Elias Valtonen 2/4, Niki Ahola 2/3, Eero Innamaa 0/1/3 syöttöä, Hannes Pöllä 0/0

 
5.1.2018 17:15 Maaottelu

Sudenpennuille kolme voittoa Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Tallinnassa pidetty Baltic Sea Basketball Cup sai päätöksensä tänään perjantaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet saivat vastaansa viimeisissä otteluissaan Ruotsin. Kummatkin 18-vuotiaiden maajoukkueista ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasivat voitot kotimatkalle, kun taas 16-vuotiaat pojat kärsivät tappion.

4.1.2018 23:50 Maaottelu

Sudenpennuille kaksi voittoa Virosta Baltic Sea Cupissa

Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat Viron, josta 18-vuotiaiden maajoukkueet vetivät pidemmän korren, kun taas 16-vuotiaat joutuivat tyytymään tappioihin. BSBC päättyy huomenna, kun Sudenpennut saa vastaansa Ruotsin.

3.1.2018 Maaottelu

Baltic Sea Cup käyntiin, Latvialle kolme voittoa neljästä

Suomen nuorten koripallomaajoukkueet aloittivat maajoukkuevuotensa Tallinnassa vuotuisessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Avauspäivänä Sudenpennuista vain 16-vuotiaat tytöt korjasivat nimiinsä voiton, kun jo äidinmaidosta kovuuden saavat latvialaiset olivat etevämpiä kolme kertaa neljästä.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

Näytä lisää vastaavia