Seagulls varmisti pudotuspelipaikkansa, KTP takaisin sarjakärkeen

22.3.2015 Helsinki Seagulls varmisti Korisliigassa pudotuspelipaikkansa otettuun 76-65 (34-34) -kotivoiton Kouvoista. Kierroksen toisessa ottelussa KTP-Basket palasi sarjakärjeksi voittamalla Namika Lahden.

Deremy Geiger ja Seagulls varmisti, että helsinkiläisjoukkue nähdään tällä kaudella pudotuspeleissä.

LaMonte Ulmer ja KTP taas nousivat takaisin sarjakärkeen. Kuvat: Francois Perthuis & Kai Kilappa.


Seagullsin pudotuspelipaikka oli jo aiemmin käytännössä varma, mutta sunnuntainen voitto varmisti lopullisesti sen, etteivät pudotuspeliviivan alla olevat joukkueet tavoita enää helsinkiläisiä.
 

Deremy Geiger heitti koko toisen puoliskon johtaneelle Seagullsille 28 pistettä ja Justin Stommes 15. Kouvoista Jason Conley ja Andre Williamson päätyivät 19 pisteeseen.

 


KTP takaisin sarjakärjeksi
 

Myös Namika Lahdella oli tilaisuus löydä lopullinen sinetti pudotuspelipaikalleen, mutta joukkue ei siinä onnistunut, kun KTP haki Lahdesta 83-73 (35-32) -voiton.
 

Sarjataulukon kärkeen palannut KTP venytti Namika Lahden tappioputken jo kuuden pelin mittaiseksi.
 

- Pääsimme hyvään johtoon, mutta lopetimme sen jälkeen pelaamisen. Toinen puolisko oli aika tasainen. Onneksi Jukka Matinen sai viimeisellä jaksolla Ryan Wrightin kuriin, tuumaili KTP:n valmentaja Anton Mirolybov.
 

LaMonte Ulmer teki KTP:lle 20 pistettä ja Brandon Jefferson 18. Namikan ykkönen oli Ryan Wright 27 pisteellä.

 

 
16.10.2025 10:00 Yhteistyökumppanit

Tarkett Koripalloliiton uudeksi yhteistyökumppaniksi

Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.

15.10.2025 10:45 Korisliiga

Korihait hankki takakentälleen tuuraajan reilun kuukauden sopimuksella – nyt Ville Tahvanainen on aloittanut kauden loistavilla tilastoilla ja pelkillä voitoilla

Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.

14.10.2025 21:05 Korisliiga

Seagulls kauden toiseen voittoonsa KTP:n Hirvonen–Pöllä-tandemin vahvasta pelistä huolimatta

Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.

14.10.2025 16:56 Korisliiga

Henri Kantonen vahvistaa Kataja Basketia

Helsinki Seagullsin Suomen mestaruuden takuumiehiin viime keväänä kuulunut ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin kanssa kahdet arvokisat pelannut Henri Kantonen, 198 cm ja 28 vuotta, vahvistaa määräaikaisella sopimuksella loukkaantumiskierteestä kärsivää joensuulaista Kataja Basketia.

11.10.2025 21:06 Korisliiga

Kauhajoki roimaan voittoon Hongasta – Korihait jatkaa tappiotonta suoraansa

Korisliigassa nähtiin kahden kotivoiton ilta. Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Ville Tahvanainen ja Oliver Kandén.

10.10.2025 20:40 Korisliiga

Seagulls, KTP ja Lahti kaikki vähintään 20 pisteen voittoihin – Vilpas jatkaa edelleen puhtaalla pelillä

Miesten Korisliigassa nähtiin tänään epätasaväkinen kierros, kun illan pienin voitto tuli 14 pisteen erolla.

9.10.2025 10:00 Koripalloliitto

Koripallon tilastopalvelun siirtymävaihe jatkuu

Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.

8.10.2025 21:14 Korisliiga

Ville Tahvanainen ja Tevaun Kokko johtivat joukkueensa voittoihin kovilla piste-esityksillä – Joensuussa Katajan ja Kouvojen vääntö venyi jatkoajalle

Illan Korisliiga-kierroksella voittajia olivat Bisons Loimaa, Korihait, Kouvot ja Tampereen Pyrintö.

7.10.2025 21:25 Korisliiga

Samu Adlerilta nähtiin hurja pisteilta – Vilppaan ja Hongan kohtaaminen äityi hyökkäyksen juhliksi

Salon Vilpas poistui Espoosta runsaskorisen ottelun jälkeen sarjapisteet mukanaan. Joukkueen nuori tähti Samu Adler tykitti peräti 34 pistettä.

5.10.2025 19:01 Korisliiga

Korisliiga-illan yllätys: sarjanousija kaatoi hallitsevan mestarin!

Lahti Basketball yllätti vieraakseen saapuneen Helsinki Seagullsin.

Näytä lisää vastaavia