20.11.2015 Helsinki Seagulls jatkoi vahvoja esityksiään Korisliigan perjantai-illan ainoassa ottelussa, kun se voitti kotonaan Kauhajoen Karhun lukemin 82-74 (32-34). Voitto oli helsinkiläisille jo kuudes perättäinen, ja sarjataulukossa joukkue majailee illan ottelun jälkeen toisella sijalla.

James Sinclair heitti 20 pistettä, kun Seagulls voitti Karhun perjantai-illan ainoassa Korisliigan kamppailussa. Kuva: Erkki Hautaviita
Töölön Kisahallin 860-päinen sai perjantai-iltana todistaa suosikkiensa voittoputken kasvamista jo kuuden ottelun mittaiseksi, kun isännät ottivat arvokkaan kotivoiton Kauhajoen Karhusta. Avauspuolikkaan jälkeen vierailijat johtivat ottelua vielä kahdella pisteellä, mutta isolta tauolta palattaessa kotijoukkue löysi koneestaan yhden vaihteen lisää.
Kolmannen jakson jälkeen Seagulls oli jo selvittänyt tiensä johtoasemaan, mutta päätösneljännes kuljettiin kuitenkin lähes kalkkiviivoille asti tasaisissa tunnelmissa. Seagullsin 71-69 –johdon jälkeen tempaisivat isännät kuitenkin 7-0 kirin, ja karkasivat lopulta vakuuttavaan 82-74 (32-34) –kotivoittoon.
- Olimme ensimmäisellä puoliskolla niin passiivisia, että ero olisi voinut revetä isoksikin. Toiselle puoliskolle teimme merkittävän tason noston ja aloimme pelata itsemme näköistä peliä, totesi Seagullsin valmentaja Mikko Larkas.
Kotijoukkueen voiton avainhahmoina toimivat 20 pistettä heittänyt James Sinclair, sekä vakuuttavaa syksyään jatkava Jason Conley (19 pistettä/6 levypalloa/2 syöttöä).
Vierailijoiden riveistä esille nousivat 17 pistettä ja 6 levypalloa nimiinsä kirjauttanut Cade Davis ja pisteen verran joukkuekaveriaan pienemmille tehoille jäänyt Lawrence Kinnard (16/6/3).
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.