30.8.2013 A-tyttöjen SM-sarjan vuoden pelaajaksi viime kaudella valittu Orimattilan Jymyn Salla Pelkonen, 19, siirtyy ensi kaudeksi Ruotsin Damliganissa pelaavaan Visby Ladiesiin. 181-senttinen lahtelaisen SB-Girlsin kasvatti on solminut ruotsalaisjoukkueen kanssa yksivuotisen sopimuksen, kertoo Etelä-Suomen Sanomat.

A-tyttöjen SM-sarjan vuoden pelaaja Salla Pelkonen aloittaa ammattilaisuransa Ruotsissa. Kuva: Matti O. Koskinen.
– Kyllä tämä eräällä lailla on unelmien täyttymys. Tuntuu todella hienolta, kun useiden vuosien kova harjoittelu palkitaan tällä tavalla, Pelkonen kertoo Etelä-Suomen sanomien haastattelussa.
Pelkonen viimeisteli Orimattilan Jymyn naisten SM-sarjajoukkueelle viime kaudella 16,6 pistettä, 9,3 levypalloa, 1,0 syöttöä ja 1,7 riistoa ottelua kohden. Pelkonen matkustaa Ruotsiin syyskuun alussa.
– Loppusuoralla eniten vaikutti se, että Visby oli aidosti halukas saamaan minut sinne. Saan harjoitella kahdesti päivässä yhtä motivoituneiden pelaajien kanssa kuin itse olen, jatkaa Pelkonen.
Pelkonen on pelannut lisäksi kolme nuorten maaottelua.
Viime kaudella Trefl Sopotin Puolan cup-mestaruuteen valmentanut Mikko Larkas, 44, vaihtaa seuraa. Susijenginkin valmennusjohtoon pitkään kuulunut Larkas siirtyy päävalmentajaksi Unkarin suurseuraan ja kestomenestyjään Szolnoki Olaj’hin.
Susijengin kulmakiviin lukeutuva Mikael Jantunen päätti pitkän kautensa Turkin mestaruusjuhliin juhannusaattoiltana, kun hänen edustamansa suurseura Fenerbahce kaatoi Besiktasin neljännessä finaaliottelussa 75–77 (45–40). Täydellistä työtä kahden pisteen heitoissaan tehnyt Jantunen viimeisteli finaalissa 12 pistettä.
WNBA:ssa Awak Kuier nähtiin ensimmäistä kertaa aloitusviisikossa tällä kaudella, kun Dallas Wings voitti hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 66-96 (37-56). Kuier pelasi 27 minuuttia ja tilastoi 7 pistettä, neljä levypalloa, kaksi riistoa ja kaksi torjuntaa.
Andre Gustavsonin kausi Belgiassa päättyi pettymykseen, kun Oostende joutui taipumaan Belgian liigan finaaleissa otteluvoitoin 2-3.
Hollannin liigaan saatiin keskiviikkoiltana suomalaismestari. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Erik Sajantilan edustama Landstede Hammers päihitti finaalisarjan neljännessä osaottelussa ennakkosuosikki ZZ Leidenin lukemin 90-74 (46-47) ja otti siten mestaruuteen tarvittavan kolmannen finaalivoittonsa.
Viimeisen kahden kauden ajan Lassi Tuovin oikeana kätenä Yokohama B-Corsairsin valmennusjohdossa toiminut Jukka Toijala, 54, on allekirjoittanut tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen. Tuovi ja Toijala jatkavat japanilaisseuran valmentajina myös kaudella 2026–2027.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.