17.7.2008 Korisliigan kevään 2008 hopeajoukkue Kouvolan Kouvot on kiinnittänyt uudeksi amerikkalaisvahvistuksekseen 196-senttisen ja 26-vuotiaan Ronny LeMellen. LeMelle tulee Kouvoihin samasta konferenssista kuin keväällä 2008 Korisliigan parhaana ulkomaalaispelaajana palkittu Corey Smith.
LeMellen ja Corey Smithin tilastotkin ovat lähes identtiset. Viimeisenä yliopistokautenaan 2005/2006 LeMellen keskiarvot olivat 12,8 pistettä, 3,8 levypalloa, 2,3 syöttöä ja 1,4 riistoa ottelua kohden. Hänet nimettiin kauden päätteeksi Auburnin yliopiston arvokkaimmaksi pelaajaksi ja näyttävimmäksi hyökkääjäksi.
Ensimmäisenä ammattilaisvuotenaan LeMelle pelasi Espanjan LEB2-liigaa CB Ourensen riveissä 9,4 pisteen ja 3,8 levypallon keskiarvoilla. Viime kauden LeMelle pelasi USA:ssa IBL- ja SEBL-liigoissa.
- Olen iloinen, että saamme ensimmäisen ulkomaalaiskiinnityksen jo näin varhaisessa vaiheessa. Ronny LeMelle on erinomainen ja monipuolinen pelaaja. Hän tuo meille ratkaisu-uhkaa sekä kaaren takaa että lähempää koria. Uskon, että hänen pelityylinsä sopii Kouvojen liikkuvaan ja vauhdikkaaseen hyökkäyspeliin, kertoo Kouvojen päävalmentaja Jukka Toijala luottavaisin mielin.
- Tehty hankinta on suunnitellun mukainen. Uskon, että pystymme julkaisemaan lisää ulkomaalaissopimuksia seuraavan kahden viikon kuluessa. Suunnitelmamme on täydentää joukkuetta vielä kahdella amerikkalaispelaajalla, kommentoi Kouvojen puheenjohtaja Matti Laaksonen.
Kouvoilla on jo sopimukset kotimaisten Tuomas Iisalon, Jukka Katajan, Tero Laitisen, Roope Suonion, Antti Kanervon, Samu Kaaresvirran ja Matti Nuutisen kanssa. Joukkueen kesäharjoittelu alkoi toukokuun lopussa ja sen perusteella joukkueeseen nostetaan mahdollisesti kaksi KoriKouvojen pelaajaa.
Joensuulainen Korisliiga-joukkue Kataja Basket rakentuu pelaajistonsa osalta hyvää vauhtia kohti tulevaa pelikautta. Tuoreimmat kiinnitykset sinivalkoasuun tekivät 25-vuotiaat laiturit Teemu Knihtinen sekä yhdysvaltalainen, New Jerseystä kotoisin oleva Travis Jocelyn. Kouvot-kasvatti Knihtiselle kausi Katajassa tulee olemaan kolmas, liigaurallaan jo kahdestoista. Uudenkaupungin Korihaiden riveistä tuttu Jocelyn aloittaa syksyllä neljännen ammattilaiskautensa. Molempien sopimukset kattavat kauden 2024–2025.
Miesten Korisliiga-kauteen valmistautuva Bisons Loimaa on solminut sopimuksen 39-vuotiaan Jeremiah Woodin kanssa. Wood tuo Bisonsin korin alle jo seitsemännen kauden Korisliiga-veteraanin.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt vuoden mittaisen sopimuksen laituri Kalle Peltosen kanssa. Jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti siirtyy Uuteenkaupunkiin Nokialta, jossa hän voitti viime kaudella uransa toisen Suomen mestaruuden.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt jatkosopimukset takamiehien Thomas Vehmasen ja Viljami Arvosen kanssa. Suomalais-virolaisen Vehmasen jatkosopimus on yksivuotinen, Korihait-kasvatti Arvosen sopimus on mallia 1+1.
Pyrinnön uusin pelaajasopimus on solmittu 24-vuotiaan Xavier Bledsonin kanssa. Viimeiset kolme kautta Indiana Staten yliopistossa pelanneelle Bledsonille luvassa on ensimmäinen kausi ammattilaisena.
Pantterijahti käynnistyy lokakuun ensimmäisenä perjantaina ja Suomen mestari on selvillä viimeistään 15.5.2025. Korisliiga jatkaa formaatilla, jossa 22 kierroksen jälkeen joukkueet jaetaan ylempään ja alempaan jatkosarjaan.
Korisliiga-kauteen valmistautuva Tapiolan Honka kotiuttaa kasvattejaan kaudelle 2024-25, kun se on solminut sopimukset Lauri Kallion ja Matias Rissasen kanssa.
Tampereen Pyrintö on löytänyt riveihinsä toisen ulkomaalaisvahvistuksen 26-vuotiaasta Jaylyn Richardsonista. 189-senttinen takapelaaja viihtyy pelipaikoilla 1-2 ja tuo joukkueeseen pallonkäsittelytaitoa sekä korintekouhkaa.
Korisliiga-paluuseen valmistautuva Tapiolan Honka on sorvannut jatkosopimukset Santeri Makkosen, Oskari Rantalan ja Atte Vuoriston kanssa.
Korisliiga-mestaruuden voittanut BC Nokia kohtaa Mestarien liigan karsinnan ensimmäisellä karsintakierroksella bulgarialaisen Rilski Sportistin.