18.11.2014 Tampereen Pyrintö hävisi tähän asti Baltian liigassa voittamattomalle Kalev/Cramolle Tallinnassa 83-72 (47-36). Kalev/Cramo on nyt voittanut kaikki kuusi otteluaan, kun taas Pyrintö on hävinnyt neljä perättäin, voitettuaan ensimmäiset kaksi Baltian liigan peliään.

Damon Williams ja Pyrintö kärsivät tappion toistamiseen Kalev/Cramolle Baltian liigassa. Kuva: Matti O. Koskinen.
Kotijoukkue Kalev/Cramo laukoi ahnaasti kolmosia avausneljänneksellä, minkä avulla virolaiset keräsivät ensimmäisen viiden minuutin aikana 14 pisteen johdon. Pyrintö taisteli kuitenkin itsensä takaisin peliin Tyrone Kentin (28/10/4 riistoa) johdolla.
Toiselle neljännekselle Pyrintö lähti kuuden pisteen takaa-ajoasemasta, mutta kotijoukkue keräsi puoliaikaan mennessä noin kymmenen pisteen kaulan, josta tallinnalaiset eivät enää luopuneet.
Kalev/Cramon kolmikko EJ Singler (23/9), Kristjan Kitsing (21/9/4 syöttöä) ja Mindaugas Kupsas (16/11/3 syöttöä) pitivät huolen, että Pyrintö päätösneljänneksen hyvästä puolustuksestaan huolimatta rikkomaan kymmenen pisteen eroa muutamaa kertaa useammin.
- Tänään ei jäänyt epäselvyyttä paremmasta joukkueesta. Kalevin suoritusvarmuus ja pelinluku on ihailtavaa luokkaa. Mutta toisaalta, kun puolustimme intensiivisesti ja pysyimme omassa konseptissa saimme pitkiä jaksoja kiistattomia stoppeja. Nyt emme vain pystyneet kapitalisoimaan stoppeja riittävästi helpoksi koreiksi, Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola aloitti.
- Vastustajan fyysisyys taisi painaa takaraivossa, sillä useat helpotkin heitot pyörivät raudoista ulos. Mutta kovuutta oppii vain pelaamalla kovia pelejä. Nyt olemme yhtä kokemusta rikkaampia ja luultavasti taas seuraavalla kerralla olemme astetta valmiimpia haastamaan tämän tasoisen joukkueen.
Pyrinnön tehokkaimmat olivat huikean pelin pelanneen Kentin lisäksi Damon Williams (15/5/7 syöttöä/4 riistoa) ja virhevaikeuksista kärsinyt Will Harris (11/1).
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.
Kataja Basket otti toisen voittonsa miesten Korisliigan finaaleissa. Salon Vilpas on edelleen nollilla.
Kataja Basket otti harvinaisen kovan vierasvoiton Korisliiga-finaalien ensimmäisessä ottelussa.
Miesten Korisliigan kevään 2026 pronssimitalisti on Uudenkaupungin Korihait.
Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.
Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.
Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.