Puola kiri ohitse Suomen 20-vuotiaista miehistä päätösneljänneksellä

22.6.2019 22:29 Puolan Władysławowossa viikonlopun aikana kaksi valmistavaa maaottelua pelaava Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue hävisi kesän ensimmäisessä maaottelussaan Puolalle 62-58 (29-36). Sudenpennut johti ottelua 33 minuuttia, mutta lyhyt musta hetki kostautui tappion muodossa.

Aleksi Liukko erottautui edukseen Puolaa vastaan. Kuva: Oma Design.

Sudenpentujen kohtaloksi koitui kolmen minuutin mittainen musta jakso, johon osui kolme menetystä ja yksi puolustusvirhe. Puolalaiset käyttivät tilanteen hyväkseen 9-0-juoksulla, jonka myötä johto siirtyi kotijoukkueelle aina loppusummeriin saakka.

– Olemme keskittyneet puolustukseen ja ne asiat, joita olemme harjoitelleet myös näkyi: sideline defence, baseline-tuplaus ja uutena asiana tuota run and jump. Riistojen jälkeen pitäisi vielä saada nopeat siirrettyä pisteiksi, Suomen päävalmentaja Jyri Lehtonen kertoi.

Tilastopoimintoina Suomi sai pakotettua Puolan 24 menetykseen, vei levypallot 43-46 ja sai napsittua peräti 17 hyökkäyslevypalloa. Pelitilanneheittojen tarkkuus jäi kehnoksi 19/72 (26,4%).

– Silti olimme kahden pallonhallinnan päässä viimeisellä minuutilla. Perustat on kunnossa, mutta tarvitsemme koreja, jotta pääsemme pelaamaan koko kentällä meidän puolustusta. Paras puolustus on hyökkäys.

Suomen ykkösnimi oli Aleksi Liukko, joka hääräsi aloitusviisikossa kuusi pistettä, yhdeksän levypalloa, kolme riistoa ja yhden torjunnan.

– Aleksi ei ole monessakaan maaottelussa ollut isossa roolissa ja tänään hän oli aloitusviisikossa. Parempaa on vielä luvassa, mutta hän pelasi jo tänään jäätävän matsin, Lehtonen kehaisi.

Liukon lisäksi onnistujiin lukeutui penkiltä tulleet Joonas Timonen (11/1), Niilo Kärkkäinen (2/6/3 syöttöä), Ville Virtaharju (7/3) sekä Emil Uotila (11/7). Puolan pistekärki oli Lukasz Kolenda (13/2/4 syöttöä).

Joukkueet kohtaavat uudestaan huomenna Suomen aikaa kello 18:00.

Ottelun tilastot >

 
18.6.2024 20:44 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaiden miesten loppukiri jäi palkinnotta Portugalia vastaan

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue hävisi tänään Portugalille 75-77 (33-41) Urhea-hallissa, Helsingissä, pelatussa harjoitusmaaottelussa. Suomi saa mahdollisuuden revanssiin huomenna klo 18:00.

16.7.2023 19:48 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaat miehet päättivät EM-kisansa voitokkaasti — 18-vuotiaat pojat pieksivät Latvian Kisakalliossa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue päätti Pohjois-Makedonian Skopjessa pelatut B-divisioonan EM-kisat voittoon ja yhdeksänteen sijaan, kun Sudenpennut voitti päätöspelissä Bulgarian. Suomen 18-vuotiaat pojat voittivat Kisakalliossa vierailleen Latvian.

9.7.2023 22:07 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaille miehille avausvoitto B-divisioonan EM-kisoissa – 18-vuotiaat pojat päihittivät Georgian Kisakalliossa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue nappasi ensimmäisen voittonsa Pohjois-Makedoniassa pelattavissa B-divisioonan EM-kisoissa Albanian kustannuksella. 18-vuotiaiden poikien maajoukkue taas voitti harjoitusmaaottelussa Georgian Kisakalliossa.

22.6.2023 00:10 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue puolusti Iso-Britannian toistamiseen kumoon Urhea-hallissa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue kaatoi toistamiseen Urhea-hallissa, Helsingissä vierailleen Iso-Britannian. Keskiviikon ottelussa Sudenpennut voitti selkeänumeroisesti 85-48 (40-16).

20.6.2023 23:33 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaat miehet avasivat maajoukkuekesänsä voittamalla Iso-Britannian Urhea-hallissa

Suomen 20-vuotiaat miehet avasivat maajoukkuekesänsä Urhea-hallissa, Helsingissä, 202 katsojan edessä voittamalla harjoitusmaaottelussa Iso-Britannian 78-59 (35-25).

22.6.2022 20:15 Sudenpennut

20-vuotiaiden naisten Israel-ottelu eilisen toisinto – 20-vuotiaille miehille pisteen voitto Latviasta

Suomen 20-vuotiaiden naisten ja miesten maajoukkueiden tuplamaaotteluiden toiset osat pelattiin keskiviikkona. 20-vuotiaat naiset hävisivät toistamiseen niukasti Israelille, kun taas 20-vuotiaat miehet maksoivat kalavelkoja eilisesti ja voittivat Latvian pisteellä.

21.6.2022 22:40 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaat naiset taipuivat lopussa Israelille – 20-vuotiaille miehille tappio Latviasta

Maajoukkuekesä saatiin käyntiin 20-vuotiaiden naisten ja miesten maajoukkueiden osalta tiistai-iltana. 20-vuotiaiden naisten maajoukkue taipui loppumetreillä Israelille Susi Training Centerissä, kun taas 20-vuotiaiden miesten maajoukkue hävisi vieraissa Latvialle.

23.7.2021 18:40 Sudenpennut

Sudenpentujen loppukiri ei riittänyt 20-vuotiaiden miesten Nordic Cupissa, Islanti ratkaisi vapaaheittoviivalta

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue sijoittui viimeiseksi neljän joukkueen Nordic Cupissa, kun Sudenpennut kaatui päätöspelissään Islannille 80-82 (45-51). Islantilaiset ratkaisivat ottelun Tallinnassa loppuhetkien vapaaheitoilla.

22.7.2021 23:00 Sudenpennut

Viro syöksi Suomen 20-vuotiaat miehet Nordic Cupin pronssiotteluun

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue hävisi Tallinnassa pidettävässä Nordic Cupissa isäntämaa Virolle 71-78 (36-40). Tappion myötä Sudenpennut pelaavat huomenna turnauksen pronssimitalista Islantia vastaan klo 16:00.

21.7.2021 22:30 Sudenpennut

Ruotsi kaatoi Suomen 20-vuotiaiden miesten Nordic Cupissa

Tallinnassa pelattavassa Nordic Cupissa Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue taipui Ruotsille loppunumeroin 71-64 (32-36). Suomi pelaa huomenna vielä Viroa vastaan klo 19:30, jonka jälkeen selviää, mitteleekö Sudenpennut turnauksen kullasta vai pronssista perjantaina.

Näytä lisää vastaavia