Pronssimitalien kohtalo avoin, avauspeli tasaista kori-iloittelua

6.4.2004 Miesten SM-Koriksen ensimmäisen pronssiottelun lopputulos takaa jännityksen torstaina pelattavaan toiseen osaotteluun. Honka kukisti KTP Basketin niukasti Karhuvuoren Urheilutalolla lukemin 97–95. Pronssimitalien kohtalo ratkeaa kahden ottelun yhteistuloksella.

Avauspuoliaika oli molemmilta joukkueilta melkoista vauhdinpitoa, eivätkä kummatkaan säästelleet hyökkäyskorilla. KTP:n vauhtia piti yllä 20 pistettä ottelussa upottanut kapteeni Roope Mäkelä, kun Hongalta etenkin Stephen Rich (19/11), Jyri Lehtonen (14/2) ja Shawn Huff (16/4) nautiskelivat tarjolla olleesta tilasta.  

Yleisölle hyökkäysvoittoinen peli oli mielekästä katsottavaa, etenkin kun puoliajalle mentäessä eroa oli jälleen vaivainen piste (57–58). Valmentajat lienevät olleen yleisön kanssa eri mieltä, sillä toiselle puoliajalle joukkueet tulivat selvästi puolustustaan tiivistäneinä. Etenkin Hongan puolustus näytti pitkään siltä kuin mitalipeleissä sopii odottaa. Vieraat alkoivat kolmannella neljänneksellä venyttää marginaalia isäntiinsä nähden. Ero pääsi kasvamaan 32 minuutin kohdalla 13 pisteeseen ja näyttikin siltä, että Honka pääsee toiseen otteluun turvallisen etumatkan turvin. 

KTP-leirissä oltiin eri mieltä. Ottelun loppupuolella kentälle tullut Jari Syrjänen (7/4) alkoi hiillostaa Richiä, onnistuenkin osin sekoittamaan tehosentterin pasmat. KTP:n todellinen paluu pronssitaistoon nähtiin kuitenkin vasta ottelun kahdella viimeisellä minuutilla. Hongan ajassa 38:20 ottaman aikalisän jälkeen Markus Myllylä (17/8) pääsi kahdesti heittämään vapaasta paikasta Richin unohdettua hyvänä heittäjänä tiedetyn miehen yksin kolmen pisteen kaaren taakse. Myllylä onnistui molemmissa ratkaisuissaan ja kun kuumana käyneelle miehelle onnistuttiin pelaamaan vielä kolmaskin heittopaikka kaarelle ja lopputulos oli sama kuin kahdella aiemmallakin kerralla, oli KTP päässyt kotiyleisön riemuksi aivan Hongan kantaan. Honka meni KTP:n loppukiristä lukkoon, eikä onnistunut viimeistelemään loppuhetkillä pistettäkään. 

KTP jäi kauden viimeisessä kotiottelussaan ilman voittoa, mutta sillä ei liene suurtakaan merkitystä. Kotkalaisten takaa-ajoasema on torstaina vaivaiset kaksi pistettä. Kun muistetaan, että KTP on viihtynyt hyvin Tapiolassa parin viime kauden kohtaamisissa, tulee Hongalla olemaan täysi työ pitää vieraat takanaan. KTP:n työsarkaa voi kuitenkin vaikuttaa Iiro Tenngrenin mahdollinen poissaolo. Tenngren pyöräytti nilkkansa tiistaina vartin pelin jälkeen, eikä palannut enää peliin.  

- Tyypillinen pronssipeli. Etenkin kolme ensimmäistä neljännestä oli aika rentoa pelailua, jonka varmasti puoliaikalukemista näkee. Päätösneljänneksellä alettiin sitten jo pelata tosissaan voitosta. Torstain ottelussa molemmat joukkueet ovat varmasti paremmin hereillä ja parketilla on huomattavasti tiukempaa vääntöä, arvioi Hongan kapteeni Markus Hemdahl. 

- Onhan tuo kaksi pistettäkin meille etua toiseen otteluun lähdettäessä. Ehkä meille on henkisesti jopa helpompi lähteä otteluun näistä asetelmista kuin jostain näennäisen turvallisesta kymmenen pisteen johdosta. Joka tapauksessa vakaa aikomus on päättää tämä kausi voittoon, summasi Hemdahl. 



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/miesten_sm-koris/

Asiat

 
3.10.2025 21:14 Korisliiga

Korisliiga käynnistyi! Avausvoittoihin Honka, Korihait ja Kataja

Kouvojen Tuukka Härsilä avasi kauden 21 pisteen suorituksella, vaikka lopulta voiton ottelusta veikin Korihait. Myös Tapiolan Honka ja Kataja Basket juhlivat.

3.10.2025 08:06 Korisliiga

Korisliigan infopaketti 2025-26

Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.

2.10.2025 18:50 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kobrien virginialainen tähtisentteri Efton Reid III on ennen kaikkea joukkuepelaaja – ”Rehellisesti sanoen en osannut odottaa aloittavani urani Lapualla”

Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.

2.10.2025 13:35 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Osku Heinonen kokee saaneensa reissata riittävästi – nyt edessä kova työ hallitsevan mestarin Helsinki Seagullsin riveissä

Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.

2.10.2025 12:24 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Korihaiden Leo Eklund on yksi kotimaan tuoreista pelaajalupauksista – ”Minkä roolin valmennus minulle antaakin, olen valmis sen ottamaan ja vastuuni kantamaan”

19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.

2.10.2025 09:27 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Katajan Max Besselink aloitti uransa hurjien fanfaarien saattelemana, mutta sittemmin terveys on hidastanut kehitystä – ”Perheeni on ollut isoin apu asioiden käsittelyssä”

Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.

1.10.2025 19:04 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Lahti Basketballin päävalmentaja Kristian Palotie tasapainoilee valmentamisen ja mediaroolinsa välillä – ”Painopiste on selkeä, sillä valmentaminen on kokopäivätyö”

Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.

1.10.2025 13:12 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kauhajoen Eemi Luukkonen on oppinut käsittelemään menestysjoukkueessa pelaamisen paineet – ”Kun kultamitali puuttuu, motivaatio kehittyä on kasvanut entisestään”

Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.

1.10.2025 10:58 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Enemmän kuin vain työtovereita – Eero Innamaa näkee valtavan arvon Vilppaan yhteisöllisyydessä

Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.

30.9.2025 16:26 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Joona Tuomala palasi synnyinmailleen uransa parhaassa pelikunnossa – tuore perheenisä tasapainoilee kodin ja KTP-Basketin välillä täynnä energiaa

Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.

Näytä lisää vastaavia