Pratesi sopimukseen Bonnin kanssa

4.10.2000 Suomen koripallomaajoukkueen luottopelaajiin lukeutuva Maurizio Pratesi on allekirjoittanut vuoden sopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Telekom Bonnin kanssa. Pratesi, 25, siirtyy Bonniin Saksan hopeamiehistöstä Bayer Leverkusenista.

190-senttisen Pratesin sopimusneuvottelut venyivät viime tippaan, sillä Saksassa Bundesliigakausi pyörähtää käyntiin jo perjantaina. Avauskierroksella Telekom Bonn kohtaa kotonaan SSV ratiopharm Ulmin.

- Tänä vuonna pelipaikan saaminen oli paljon vaikeampaa kuin aiemmin itärajan aukeamisen vuoksi, kertoi Pratesi viitaten kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n päätökseen käsitellä kaikkien eurooppalaisten maiden kansalaisia ns. EU-pelaajina.

Tiukasta kilpailutilanteesta pelaajamarkkinoilla kertoo sekin, että Pratesin uuden joukkueen pelaavaan kokoonpanoon mahtuu ennakkokaavailuissa ainoastaan yksi saksalaissyntyinen pelaaja. Bonn-miehistö koostuukin amerikkalaisista, eurokansalaisuuden saaneista amerikkalaisista, kroateista ja EU-pelaajista. Joukkuetta luotsaa jugoslavialainen Bruno Soce.

- Bonn pelaa aggressiivista ja liikkuvaa peliä kentän molemmissa päissä. Socen valmentamat joukkueet juoksevat paljon ja lujaa. Se sopii omaan pelityyliini todella hyvin, arvioi Pratesi.

Viime kaudella Pratesi pelasi Bayer Leverkusenin riveissä kaikki runkosarjan 26 ottelua. Hän tehtaili keskimäärin 8,2 pistettä ja 1,3 levypalloa 17 peliminuutissa.

Bundesliigan lisäksi Saporta Cupia ja maaotteluita

Telekom Bonn sijoittui viime kaudella Bundesliigan runkosarjassa neljänneksi. Pudotuspeleissä joukkueen tie nousi pystyyn välierävaiheessa, kun mestaruuden lopulta voittanut Alba Berlin kukisti Bonnin suoraan 3-0.

Alkavalla kaudella Bonn pelaa Bundesliigan lisäksi Euroopan kakkossarja Saporta Cupissa. Se on arvottu lohkoon C, jossa se saa vastaansa Belgrad Red Starin Jugoslaviasta, Racing Bolougnen Ranskasta, Keravnos Nikosian Kyprokselta, sevillalaisen Caja San Fernandon Espanjasta sekä vilnalaisen Sakalain Liettuasta.

Haasteellisen seurajoukkueohjelman lisäksi Maurizio Pratesi odottaa innolla syksyn EM-karsintaotteluita, joissa Suomi kohtaa Ruotsin (22.11.) ja Israelin (29.11.) kotikentällään LänsiAuto Areenalla sekä Bulgarian (25.11.) vieraissa.

- Ilman muuta olen maajoukkueen käytettävissä, mikäli kutsu vaan käy.

Pratesi on edustanut Suomea 29 kertaa ja hän on parhaillaan käynnissä olevassa EM-karsinnassa ollut Suomen kolmanneksi tehokkain pistemies 15,0 pisteen keskiarvollaan. Hänen edellään ovat vain sopimuksen Ranskaan viime viikolla allekirjoittanut Martti Kuisma (20,8) sekä maajoukkueen kapteeni Juha Luhtanen (17,0).

 
6.5.2025 10:25 Susijengi

Blomgren johti Ventspilsin Latvian finaaleihin

Vuodenvaihteessa Bosniasta Latviaan siirtynyt Perttu Blomgren keräsi 10 pistettä, neljä levypalloa ja kolme syöttöä, kun hänen edustamansa BK Ventspils peittosi Rigas Zellin 84–94 (43–50) kolmannessa ja ratkaisevassa Latvian liigan välieräottelussa.

5.5.2025 15:08 Suomalaiset ulkomailla

Anniina Äijänen johdatti Trevison tärkeään voittoon

Anniina Äijänen oli Trevison johtohahmo, kun joukkue aloitti Italian Serie A2:n lohkovälierät voitolla. Awak Kuier puolestaan taistelee Serie A1:ssä mestaruudesta finaalissa.

5.5.2025 15:02 Suomalaiset ulkomailla

Olivier Nkamhouan Chemnitz tarrasi kiinni pudotuspelipaikkaan

Olivier Nkamhouan Niners Chemnitz otti kaksi tärkeää jatkoaikavoittoa viime viikolla tarraten pudotuspelipaikkaan. Sasu Salin aloitti pudotuspelit vahvasti Romaniassa ja Perttu Blomgren jatkoi tehokkaita otteitaan Latvian liigan pudotuspeleissä.

5.5.2025 08:49 NCAA

Morris Ugusuk vaihtaa West Virginiaan

Etelä-Carolinassa pelannut takamieslupaus Morris Ugusuk siirtyy seuraavaksi West Virginian Universityn riveihin.

2.5.2025 23:25 Pääjuttu

Tuomas Iisalolle jatkosopimus – Grizzlies luottaa suomalaiseen

Tuomas Iisalo on palkattu NBA-seura Memphis Grizzliesin päävalmentajaksi monivuotisella sopimuksella. Kyseessä on jälleen kerraan suomalaisen koripallon ja valmennusosaamisen merkkipaalu.

2.5.2025 11:12 Valmentajat

Gordon Herbert siirtyy Kanadan päävalmentajaksi

Saksan MM-kultaan luotsannut ja Suomessa pitkän uran tehnyt Gordon Herbert on nimetty Kanadan miesten koripallomaajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi.

30.4.2025 10:35 NCAA

Eemeli Yalaho Washington State Universityyn

Eemeli Yalaho siirtyy ensi kaudeksi Washington State Universityyn, joka pelaa Yhdysvaltain yliopistosarja NCAA:n Pac-12-konferenssissa. Yalaho siirtyy WSU:hun Texas Techistä, jossa hän pelasi kaksi kautta.

30.4.2025 08:39 Susijengi

Jantusen Paris Basketballin Euroliiga-kausi päättyi jatkoaikatappioon

Mikael Jantusen Paris Basketball haastoi ennakkosuosikki Fenerbahcen tasaiseen kamppailuun Euroliigan puolivälierien kolmannessa osaottelussa tiistaina, mutta Tarik Biberovicin heittopelin siivittämä Fenerbahce karkasi jatkoajalla 88–98 (40–46, 80–80) -voittoon ja lunasti paikan Euroliigan Final Fourista. Paris Basketballin kausi jatkuu Ranskan liigassa.

29.4.2025 09:14 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtisella ehjä kausi isossa roolissa – ”Kehityin kauden aikana”

Lotta-Maj Lahtisella oli monivaiheinen kausi, joka alkoi Belgiassa ja päättyi Espanjassa. Kokonaisuudessaan Lahtinen näkee ottaneensa pelaajana taas askeleita eteenpäin.

28.4.2025 10:40 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen piti Granadan sarjapaikkahaaveet elossa

Elias Valtonen oli siivittämässä Granadaa elintärkeään voittoon Espanjan liigassa. Perttu Blomgren oli puolestaan isossa roolissa johdattamassa Ventspilsiä Latvian välieriin ja Romaniassa saatiin runkosarja pakettiin.

Näytä lisää vastaavia