Petteri Koponen äänestettiin Korisliigan vuoden pelaajaksi

7.5.2008 Viimekesäisen NBA-varauksen jäljiltä suomalaisen koripalloyleisön katseet kohdistuivat Espoon Hongan ja maajoukkueen pelintekijään Petteri Koposeen. Liigajoukkueiden valmentajat ja kapteenit arvioivat Koposen lunastaneen häneen kohdistuneet odotukset äänestettyään tuoreen Suomen mestarin Korisliigan vuoden pelaajaksi.

194-senttinen ja vastikään 20 vuotta täyttänyt Petteri Koponen nousi kuluneella kaudella sarjan parhaaksi kotimaiseksi korintekijäksi. Kauden aikana varusmiespalveluksensa suorittanut Koponen teki Korisliigan runkosarjassa keskimäärin 19,0 pistettä ottelua kohden.

- Hyvä kausi kokonaisuudessaan, sellainen kuin oli hakusessakin. Sain paljon peliaikaa ja vastuuta, muttei silti tarvinnut matkustaa pitkiä matkoja ja aikaa jäi fysiikan kehittämiselle, summasi Koponen kauden.

Pudotuspeleissä Koponen mursi epäonnisesti peukalonsa välierävaiheessa oltuaan siihen mennessä Hongan pudotuspeliykkönen niin pisteissä (18,0) kuin koriin johtaneissa syötöissä (5,2). Tositoimiin Koponen palasi neljännessä ja mestaruuden ratkaisseessa finaalissa, jossa hän pelasi kahdeksan viimeistä minuuttia peukalo vahvasti tuettuna.

Koponen pääsi parketille parahiksi seuraamaan joukkuekaverinsa Akeem Scottin huimaa finaalisarjan lopetusta. Alun perin Koposen lepuuttajaksi Honkaan tullut Scott naulasi neljännessä finaalissa peräti 36 pistettä ja mestaruuden varmistaneen voittoheiton Kouvojen koriin 3,3 sekuntia ennen loppua.

Kun Scott vielä käytännössä ratkaisi toisen finaalin yksin tehtailemalla loppuhetkillä Hongan seitsemän viimeistä pistettä, oli miehen valintaa SM-finaalien arvokkaimmaksi pelaajaksi (MVP) mahdoton ohittaa. Väkkärämäinen Scott tehtaili Hongan voittamissa finaaleissa keskimäärin 22,7 pistettä kahden pisteen heittojen upotessa 66,7 prosentin sihdillä.

- Iso kiitos Akeemille, loistavan kauden pelanneelle Kimmo Muuriselle ja koko joukkueelle, että voitettiin taas mestaruus, Koponen kiitteli.

Tällä hetkellä Koposen kaikki tekeminen keskittyy NBA-paikan lunastamiseen alkavan kesän aikana. Koponen matkaa Yhdysvaltoihin kesäkuussa ja pelaa heinäkuussa kesäliigassa.

- Tänään oltiin jo juoksemassa vetoja. Johan viikko ehdittiin huilia ja kun finaalitkin meni levon puolelle, niin oli aika ryhtyä taas töihin. Päätavoite on NBA-paikka ja kovasti tehdään töitä sen eteen.

Hongan mestaruuden kannalta takamiesosaston kanssa vähintään yhtä suuressa roolissa olivat maajoukkuelaiturit Jukka Matinen ja Kimmo Muurinen. Molemmat kuitenkin jäivät palkinnoitta, tosin äärimmäisen niukasti. Taistelijaluonteensa jälleen osoittanut Muurinen olisi vienyt nimiinsä SM-finaalien MVP-pystin ilman Scottin superesitystä neljännessä finaalissa. Matisen voi puolestaan epävirallisesti nimittää liigan arvostetuimmaksi pelaajaksi. Jo neljä Suomen mestaruutta saalistanut Matinen hävisi valmentajien ja kapteenien äänestyksessä vaivaisella yhden äänen erolla sekä vuoden pelaaja – että vuoden puolustaja –kategoriat.

Kauden parhaaksi puolustajaksi arvostettiin pronssijoukkue Lappeenrannan NMKY:n maajoukkuetakamies Juha Sten. Runkosarjassa niukasti ToPon Tyson Pattersonin taakse riistotilastossa jäänyt Sten oli 3,0 riiston keskiarvolla kauden tilastoykkönen, kun lasketaan pudotuspelit mukaan. Vuoden puolustuspelaaja –titteli on turkulaislähtöiselle Stenille toinen. Edellisen kerran hän valtasi palkinnon vuonna 2005.  

Toijalan, Kouvojen "selviytymistarinalle" arvostusta

Hongan finaalivastustajan Kouvojen joukkuehenki ja yhteispeli ihastuttivat koripallokansaa läpi kauden. Ihastusta lisäsi joukkueen nousu edelliskauden murheellisista hetkistä, joihin synkimpänä mahtui Chris Sandyn traaginen auto-onnettomuus.

Kouvojen valmentaja Jukka Toijalan aikaansaama kurssimuutos ei jäänyt huomiotta. Kollegat ja liigajoukkueiden kapteenit äänestivät vasta toista kauttaan pääsarjassa valmentaneen Toijalan vuoden valmentajaksi.

Toijalan suojateista Corey Smith voitti odotetusti vuoden ulkomaalaisvahvistus –äänestyksen ja uransa parhaan kauden pelannut Roope Suonio paras kuudes pelaaja –palkinnon. Kesken kauden Saksasta tarjouksia saanut Smith valittiin kauden mittaan kahdesti kuukauden pelaajaksi. Vain 176-senttinen Suonio toi vaihdosta Kouvojen peliin rytminvaihdoksia ja tehtaili ohessa 10,3 pistettä ottelua kohden.

Kouvoihin kohdistuneen palkintosateen kruunasivat seuran toiminnanjohtaja Jukka Kyöstilän valinta vuoden koripallojohtajaksi sekä erotuomareilta saatu Fair Play –palkinto.

Vuoden tulokas jälleen Tampereelta

Korisliigan vuoden tulokkaaksi äänestettiin toista kertaa peräkkäin Tampereen Pyrinnön kasvatti. Tällä kaudella tittelin nappasi 17-vuotiaana liigadebyyttinsä tehnyt Jesse Niemi. Nykyisin täysikäinen nuorten maajoukkueiden vakiokasvo sai heti tulokaskaudellaan peliminuutteja reilut 18 ottelua kohden, jotka rämäpäinen Niemi hyödynsi tekemällä pisteitä 5,1 keskiarvolla.

Viime keväänä vuoden tulokkaana palkittiin Pyrinnön Petri Heinonen, joka päättyneellä kaudella edusti mestari-Honkaa.

Vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnon saa lähes järjestään ensimmäisiä kausiaan pääsarjassa pelaava peluri. Helsinkiläisen ToPon 26-vuotias ja yhdeksännen kautensa pääsarjassa pelannut Timo Heinonen teki tähän kaavaan iloisen poikkeuksen.

198-senttinen Heinonen nosti ToPossa pistekeskiarvonsa ensi kertaa kaksinumeroisiin lukemiin (12,6) totutun kovan puolustustyöskentelynsä ohella. Marraskuussa Heinonen valittiin kuukauden pelaajaksi hänen johdettu ToPon puhtaaseen 9-0-rekordiin pussittamalla mm. ottelussa Team Componentaa vastaan 40 pistettä. Ratkaisevassa puolivälierässä Porvoon Tarmoa vastaan Heinonen torjui peräti kahdeksan heittoa sivuten sentterilegenda Pekka Markkasen nimissä vuodesta 1989 ollutta pudotuspeliennätystä.

Korisliigan vuoden erotuomariksi valittiin toisen kerran peräkkäin Janne Muurinen. Presidentin adjutanttina toimivalle Muuriselle valinta oli uran kolmas.

Miesten I divisioonan parhaana palkittiin BC Jyväskylää edustanut Antti Kanervo. Juuri 19 vuotta täyttänyt ja 192–senttinen Huima-kasvatti tehtaili keskiarvokseen komeat 21,1 pistettä ja ennätyksekseen kauden päätöspelissä peräti 64 pistettä. Ensi kaudella Kanervo edustaa Korisliigassa Kouvoja.  

Suomen Koripalloliiton kauden parhaat 2007-08

Korisliiga

Valitut

Vuoden pelaaja

Petteri Koponen, Espoon Honka

SM-finaalien MVP

Akeem Scott, Espoon Honka

Vuoden ulkomaalaisvahvistus

Corey Smith, Kouvot (Kouvola)

Vuoden puolustuspelaaja

Juha Sten, Lappeenrannan NMKY

Vuoden kehittynein pelaaja

Timo Heinonen, ToPo (Helsinki)

Paras kuudes pelaaja

Roope Suonio, Kouvot (Kouvola)

Vuoden tulokas

Jesse Niemi, Tampereen Pyrintö

Vuoden valmentaja

Jukka Toijala, Kouvot (Kouvola)

Vuoden erotuomari

Janne Muurinen

   

Naisten SM-sarja

Valitut

Vuoden pelaaja

Niina Laaksonen, Helsingin NMKY

SM-finaalien MVP

Ashley Haynes, Peli-Karhut (Kotka)

Vuoden ulkomaalaisvahvistus

Kenya Robinson, Äänekosken Huima

Vuoden puolustuspelaaja

Kaisa Tuure, Catz Lappeenranta

Vuoden kehittynein pelaaja

Kia Ignatius, Espoo Team

Paras kuudes pelaaja

Laura Lehtoranta, Peli-Karhut (Kotka)

Vuoden tulokas

Salla Viitanen, HoNsU (Jyväskylä)

Vuoden valmentaja

Seppo Kurki, Peli-Karhut (Kotka)

Vuoden erotuomari

Seppo Nyström

   

Muut valinnat

Valitut

Miesten I divisioonan paras pelaaja

Antti Kanervo, BC Jyväskylä

Naisten I divisioonan paras pelaaja

Saara Lind, Joensuun Kataja

A-poikien SM-sarjan vuoden pelaaja

Jesse Mäntylä, Järvenpään Koripalloseura

A-tyttöjen SM-sarjan vuoden pelaaja

Vilja Kesänen, Orimattilan Jymy

B-poikien SM-sarjan vuoden pelaaja

Osku Heinonen, Tampereen Pyrintö

B-tyttöjen SM-sarjan vuoden pelaaja

Janniina Koivunen, Wartti Basket (Helsinki)

Vuoden koripallojohtaja

Jukka Kyöstilä, Kouvot (Kouvola)

Fair Play -palkinto, miehet
(Framin pytty)

Kouvot (Kouvola)

Fair Play -palkinto, naiset
(Karénin kannu)

Catz Lappeenranta

Paras toimitsijapöytä, Korisliiga

ToPo (Helsinki)

Juniorisarjojen lupaava kaukoheittäjä
(Kaari-Kainun-Kanuuna)

Otto Ståhlhammar, ToPo (Helsinki)

Vuoden pyörätuolikoripalloilija

Juha Luukkonen, TSI/NMKY Tampere

Miesten parhaiden tilastokatsaus

Seuraavat tilastot SM-runkosarjan otteluista lukuun ottamatta SM-finaalien MVP:n ja parhaan divisioonapelaajan tilastoja.

Petteri Koponen, Honka (13.4.1988, 194 cm): 38 ottelua, 36:08 minuuttia, 19,0 pistettä, 3,4 levypalloa, 3,9 syöttöä, 1,8 riistoa, 1P 78,3 % (144/184), 2P 56,4 % (137/243), 3P 42,6 % (101/237).

Akeem Scott, Honka (3.9.1983, 186 cm), finaaleissa: 4 ottelua, 35:00 minuuttia, 21,8 pistettä, 3,3 syöttöä, 2,3 riistoa, 1P 70,8 % (17/24), 2P 62,2 % (23/37), 3P 34,8 % (8/23).

Corey Smith, Kouvot (15.3.1982, 195 cm): 36 ottelua, 35:16 minuuttia, 21,0 pistettä, 8,4 levypalloa, 2,5 syöttöä, 2,1 riistoa, 1P 78,3 % (130/166), 2P 57,9 % (237/409).

Juha Sten, LrNMKY (23.12.1983, 191 cm): 19 ottelua, 29:54 minuuttia, 12,1 pistettä, 3,1 levypalloa, 4,4 syöttöä, 2,9 riistoa, 2P 59,5 % (75/126), 3P 38,5 % (10/26).

Timo Heinonen, ToPo (26.11.1981, 198 cm): 41 ottelua, 30:52 minuuttia, 12,6 pistettä, 5,0 levypalloa, 1,0 riistoa, 0,8 torjuntaa 2P 58,8 % (133/226).

Roope Suonio, Kouvot (4.8.1982, 176 cm): 38 ottelua, 25:28 minuuttia, 10,3 pistettä, 1,7 syöttöä, 1,1 riistoa, 1P 81,4 % (57/70), 2P 48,4 % (61/126), 3P 38,8 % (71/183).

Jesse Niemi, Pyrintö (31.3.1990, 191 cm): 37 ottelua, 18:26 minuuttia, 5,1 pistettä, 2,2 levypalloa, 1P 72,4 % (23/31), 2P 59,7 % (40/67), 3P 32,6 % (29/89).

Antti Kanervo, BC Jyväskylä, (12.4.1989, 190 cm), I divisioonassa: 25 ottelua, 31:37 minuuttia, 21,1 pistettä, 3,6 levypalloa, 2,3 syöttöä, 1P 73,8 % (76/103), 2P 51,3 % (100/1195), 3P 41,4 % (84/203).



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
3.10.2025 21:14 Korisliiga

Korisliiga käynnistyi! Avausvoittoihin Honka, Korihait ja Kataja

Kouvojen Tuukka Härsilä avasi kauden 21 pisteen suorituksella, vaikka lopulta voiton ottelusta veikin Korihait. Myös Tapiolan Honka ja Kataja Basket juhlivat.

3.10.2025 08:06 Korisliiga

Korisliigan infopaketti 2025-26

Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.

2.10.2025 18:50 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kobrien virginialainen tähtisentteri Efton Reid III on ennen kaikkea joukkuepelaaja – ”Rehellisesti sanoen en osannut odottaa aloittavani urani Lapualla”

Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.

2.10.2025 13:35 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Osku Heinonen kokee saaneensa reissata riittävästi – nyt edessä kova työ hallitsevan mestarin Helsinki Seagullsin riveissä

Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.

2.10.2025 12:24 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Korihaiden Leo Eklund on yksi kotimaan tuoreista pelaajalupauksista – ”Minkä roolin valmennus minulle antaakin, olen valmis sen ottamaan ja vastuuni kantamaan”

19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.

2.10.2025 09:27 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Katajan Max Besselink aloitti uransa hurjien fanfaarien saattelemana, mutta sittemmin terveys on hidastanut kehitystä – ”Perheeni on ollut isoin apu asioiden käsittelyssä”

Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.

1.10.2025 19:04 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Lahti Basketballin päävalmentaja Kristian Palotie tasapainoilee valmentamisen ja mediaroolinsa välillä – ”Painopiste on selkeä, sillä valmentaminen on kokopäivätyö”

Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.

1.10.2025 13:12 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kauhajoen Eemi Luukkonen on oppinut käsittelemään menestysjoukkueessa pelaamisen paineet – ”Kun kultamitali puuttuu, motivaatio kehittyä on kasvanut entisestään”

Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.

1.10.2025 10:58 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Enemmän kuin vain työtovereita – Eero Innamaa näkee valtavan arvon Vilppaan yhteisöllisyydessä

Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.

30.9.2025 16:26 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Joona Tuomala palasi synnyinmailleen uransa parhaassa pelikunnossa – tuore perheenisä tasapainoilee kodin ja KTP-Basketin välillä täynnä energiaa

Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.

Näytä lisää vastaavia