PeKa:n ja FoA:n kokoonpanoihin uusia kasvoja

8.2.2008 WNBA-varattu on Tiffany Porter-Talbert naisten Suomen mestaruutta puolustavan Peli-Karhujen tuore vahvistus. Sarjajumbo Forssan Alku on puolestaan saanut vahvuuteensa kaksi uutta pelaaja Saksaan siirtyneen Caitlin Chiaramonten tilalle.

Porter-Talbert korvaa Peli-Karhuissa sopimuksetta koeajan jälkeen jääneen Jillianne Duffeyn. 180-senttisen Duffeyn seuraava osoite on I divisioonasta SM-sarjaan tähtäävä Joensuun Kataja, joka testaa amerikkalaislaiturin taitoja.  

170-senttinen ja 23-vuotias Tiffany Porter-Talbert siirtyy Suomeen ja Kotkaan Romaniasta. Hän edusti viime kaudella Targovisten joukkuetta, joka voitti sekä Romanian mestaruuden että cupin. Porter-Talbert tehtaili sarjassa keskimäärin 17,3 pistettä, vei 8,4 levypalloa ja antoi 3,2 syöttöä ottelua kohden.  

Western Kentuckyn yliopistosta valmistunut Porter-Talbert varattiin WNBA:han vuonna 2006, kun Los Angeles Sparks huusi hänen nimensä 36. varausvuorolla. Parhaalla yliopistokaudellaan (2004-05) Porter-Talbert tehtaili 17,9 pistettä. Viimeisellä kaudellaan hän nakutti 16,6 pistettä, haki 8,0 levyriä ja antoi 2,9 syöttöä. 

Cunningham ja Farmer Forssaan 

Vain yhden SM-sarjaottelun tällä kaudella voittaneen Forssan Alun joukkueessa esiintyy viikonvaihteessa kaksi uutta pelaajaa. FoA:n uudet nimet ovat Amber Cunningham ja Courtney Farmer.  

178-senttinen Cunningham pelasi viimeisen kautensa 2005-06 Ricen yliopistossa NCAA:n I divisioonassa 5,3 pisteen, 3,0 levypallon, 2,3 syötön ja 22,9 peliminuutin keskiarvoin. Cunningham siirtyy Suomeen PeKa:n Porter-Talbertin tavoin Romaniasta. 

185-senttinen Farmer puolestaan valmistui viime vuonna sarjaporrasta alempana pelaavasta Rockhurstin opinahjosta. Farmer kirjautti tehoikseen ns. seniorikaudellaan 13,5 pistettä, 5,5 levyriä ja 2,3 torjuntaa pelattuaan 27,1 minuuttia ottelua kohden. Farmer on miesten I divisioonassa ja BC Jyväskylässä pelaavan Monty Rogersin serkku.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/naisten_sm-sarja/
 
11.5.2026 10:24 Naisten Korisliiga

Saana Kujala jatkaa Pyrinnössä

Tampereen Pyrinnön Naisten Korisliiga -joukkue on tehnyt jatkosopimuksen joukkueessa kolme edellistä kautta pelanneen Saana Kujalan kanssa.

11.5.2026 10:07 Naisten Korisliiga

Antti Nikkilä Pyrinnön naisten päävalmentajaksi

Pyrintö on tehnyt sopimuksen Antti Nikkilän kanssa koskien Naisten Korisliigan ja I divisioonan valmennusta kaudella 2026-2027. Nikkilä tulee vastaamaan naisten päävalmentajana myös tyttöpuolen akatemiatoiminnasta, joka kattaa ikäluokat WU19-WU16.

8.5.2026 10:15 Korisliiga

Korisliiga jatkuu Ruudussa – uusi monivuotinen sopimus

Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.

29.4.2026 14:52 Naisten Korisliiga

Denis Kucevic palaa BC Nokian naisten päävalmentajaksi kaudelle 2026–27

BC Nokian naiset on solminut ensi pelikautta koskevan valmennussopimuksen Denis Kucevicin kanssa.

28.4.2026 14:57 Naisten Korisliiga

Ella Sahuri ja Honka jatkosopimukseen

Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen takapelaaja Ella Sahurin (165cm, 20 vuotta) kanssa. Tuore sopimus kattaa pelikauden 2026–27.

26.4.2026 19:46 Naisten Korisliiga

Peli-Karhuille toinen peräkkäinen Suomen mestaruus

Naisten Korisliigan finaalit huipentuivat melkoiseen trilleriin Helsingissä. Ottelu päättyi lopulta Peli-Karhujen voittoon 72–71, ja se vei mestaruuden otteluvoitoin 3–1.

23.4.2026 20:22 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut voiton päässä mestaruudesta

Naisten Korisliigan kolmas finaali pelattiin Kotkassa, jossa kotijoukkue otti toisen kiinnityksen mestaruuteen, kun HBA kaatui 74–66.

20.4.2026 21:25 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut tasoitti finaalisarjan

Naisten Korisliigan finaalit jatkuivat Helsingissä. Avausottelun hävinnyt PeKa oli tänään parempi lukemin 61–53 ja tasoitti finaalisarjan tilanteeseen 1–1.

17.4.2026 20:44 Naisten Korisliiga

HBA avasi finaalit voitolla - ToPo vei pronssimitalit

Naisten Korisliigan finaalit alkoivat vierasvoitolla, kun HBA otti ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen. Samaan aikaan pelatussa pronssiottelussa ToPo päätti kautensa pronssijuhliin.

17.4.2026 09:09 Naisten Korisliiga

Hallitseva mestari PeKa saa vastaansa ensimmäistä mestaruuttaan tavoittelevan HBA-Märskyn

Naisten Korisliigan finaalit alkavat perjantaina 17. huhtikuuta Kotkassa. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.

Näytä lisää vastaavia