11.7.2012 Lappeenrannan NMKY on julkaissut ensimmäiset pelaajasopimuksensa Korisliiga-kaudelle 2012/13. Seuran omat kasvatit Anttoni Tapio ja Henri Välimaa jatkavat joukkueessa, jonka lisäksi joukkueeseen liittyy Antti Niskanen ToPosta sekä Tuomas Viertola Äänekosken Huimasta.
Pitkään Töölön Kisahallin korirautoja donkeillaan rymistellyt Antti Niskanen siirtyy Lappeenrantaan. Kuva: Tytti Nuoramo.
193-senttinen, 20-vuotias Anttoni Tapio sekä 198-senttinen, 20-vuotias Henri Välimaa murtautuivat kasvattajaseuransa miesten edustusjoukkueen pelaavaan kokoonpanoon viime kaudella. Molemmat pelaajat suorittavat tällä hetkellä varusmiespalvelustaan Lahden Urheilukoulussa.
– Omat tutut kasvot ovat vuoden kokeneempia ottamaan isompaa roolia joukkueessa. Molemmat pelaajat ovat erittäin hyviä heittäjiä, ja luovat kaukoheittouhkaa aina kentälle tullessaan. On hienoa, että maajoukkuetason nuoret päättivät jatkaa kehitystään tutussa ympäristössä, toteaa LrNMKY:n päävalmentaja Lassi Tuovi.
Viime kaudesta paljon uusiutuva LrNMKY on löytänyt paikkaajat Viljami Vanjoen, Jouko Järvisen ja Tuukka Kulhan pelipaikoille.
188-senttinen, 26-vuotias Antti ”Jumppa” Niskanen siirtyy Lappeenrantaan ToPossa, jossa miehen koko viime kausi meni piloille polvivamman vuoksi. Ennen loukkaantumistaan Niskanen toimi kokeneen ToPon liigajoukkueen kapteenina. Toissa kaudella Niskanen murtautui pysyvästi koripalloväen tietoisuuteen taistelevalla ja uhrautuvalla pelityylillään.
193-senttinen, 22-vuotias Tuomas Viertola vietti viime kauden miesten I divisioonassa Äänekosken Huiman paidassa takoen 14,3 pistettä ja 4,9 levypalloa ottelua kohden. Viertola on pelannut Korisliigaa aiemmin Forssan Koripojissa.
– Jatkamme totutulla linjalla, jossa haluamme joukkueeseen läpimurtoa etsiviä nuoria pelaajia. ”Jumppa” on jo osoittanut kuuluvansa Korisliigan parhaimpiin kotimaisiin pelaajiin, ja mies on motivoitunut välivuoden jälkeen hakemaan isoa roolia Namikasta, Tuovi arvioi.
– Viertola on pelityyliltään poikkeuksellinen pelaaja, joka ei pelkää kontakteja tai korille ajamista. Pelityylistä kertoo varmasti myös yli kuuden vapaaheiton keskiarvo viime kaudelta. Lisäksi miehen päätä ei huimaa vastustajan pelintekijöiden hiillostaminen, joka tuo oivan lisän peluutukseemme, jatkaa Tuovi.
LrNMKY pyrkii julkaisemaan lisää pelaajasopimuksia lähiaikoina.
Pantterijahti käynnistyy lokakuun ensimmäisenä perjantaina ja Suomen mestari on selvillä viimeistään 15.5.2025. Korisliiga jatkaa formaatilla, jossa 22 kierroksen jälkeen joukkueet jaetaan ylempään ja alempaan jatkosarjaan.
Viimeisen kahden kauden aikana Saksan Bundesliigassa ja Belgian ja Alankomaiden yhteissarjassa pelannut Helsingin NMKY:n kasvatti Max Besselink, 202 cm ja 22 vuotta, palaa Suomeen. Besselink palaa yksivuotisella sopimuksella tuoreeltaan Suomen mestaruuden voittaneeseen BC Nokiaan, jota hän edusti viimeksi kaudella 2021–22.
Andre Gustavson kolkutteli 2010-luvun viimeisinä vuosina Susijengin portteja yhtenä ikäluokkansa lupaavimmista suomalaispelaajista. Vaikka viimeiseen neljään vuoteen Gustavsonia ei ole maajoukkuepaidassa nähty, on hänen tähtäimensä kuusivuotiseksi venähtäneen NCAA-uran ajan ollut koko ajan ammattilaisurassa ja Susijengissä.
26 erotuomarivuoden jälkeen Miltos Ioannidis pistää pillin pussiin ja antaa hyvillä mielin tilaa nuoremmalle erotuomaripolvelle. Pitkän uran kulmakiviä ovat olleet koripallon kautta syntyneet ystävyyssuhteet, solidaarisuus ja positiivinen ajattelu.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen jatkosopimuksen joukkueen pitkäaikaisen luottopelaajan Timo Heinosen kanssa. 1026 Korisliiga-ottelun kokemuksella varustettu 42-vuotias laituri on edustanut joukkuetta jo kaudesta 2015-16 asti.
Helsinki Seagullsin kokoonpanossa nähdään hyvää jatkuvuutta myös tulevalla Korisliiga-kaudella 2024-25, kun joukkueen kapteeni René Rougeau ja luottopelaaja Ricky Waxlax jatkavat joukkueessa 1+1-muotoisilla jatkosopimuksilla.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2024–25. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Naisten pääsarjat ovat joukkuemäärältään täynnä tulevalla kaudella.
Karhu Basket on solminut vuoden pelaajasopimuksen 25-vuotiaan takamiehen Andre Gustavsonin kanssa. Gustavson on pelannut kuusi ottelua Susijengin paidassa. Kaikki ikäluokat huomioiden Gustavson on pukenut maajoukkuepaidan ylleen sata kertaa.
Niko Mattila ei ole vielä sisäistänyt kaikkea, mitä vajaa viikko sitten tapahtui Korisliigan seiskafinaalissa. 424 Korisliiga-ottelua pelanneelle Mattilalle ensimmäisestä finaalikokemuksesta muodostui ikimuistoinen, kun pääsi nostamaan Pantteri-patsaan kohti Kisahallin kattoa joukkueen ja kannattajien edessä.
Topias Palmi palkittiin jo uransa toisen kerran Korisliigan Vuoden pelaajana. Ensimmäinen kausi Kauhajoen paidassa toi kaulaan myös pronssimitalin.