Napoli dominoi korinalustaa, voitti Möttölän ja Rannikon Pesaron

11.10.2004 Hanno Möttölän ja Teemu Rannikon Scavolini Pesaro kärsi sunnuntaina kauden avaustappionsa Italian liigassa. Pompea Napoli osoittautui liian vahvaksi lukemin 86-79. Napolilaiset olivat väkevämpiä etenkin levypallokahinoissa, jotka he veivät nimiinsä peräti 47-25.

209-senttinen Möttölä ei ollut parhaimmillaan irtopallojen poimimisessa, vaan sai tililleen vain yhden levypallomerkinnän pelattuaan 33 minuuttia. Muilla osa-alueilla hän kuitenkin kunnostautui tehden kolmannen kerran peräkkäin kaksinumeroiset pistelukemat. Tällä kertaa Möttölä pussitti 15 pistettä.  

Teemu Rannikko pelasi ottelussa kahdeksan minuuttia, teki kolme pistettä ja riisti pelivälineen vastustajalta kahdesti.  

Napolin korinaluspelaajista Richard Rocca (13/9) ja David Andersen (9/11) olivat Scavolini Pesarolle pahimmat pideltävät.  

Pompea Napoli kuuluu kolmen kierroksen jälkeen Italian liigassa tappiottomien joukkueiden joukkoon, jossa ovat mukana myös Armani Jeans Milano, Snaidero Udine ja mestaruutta puolustava Montepaschi Siena. 



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/
 
18.5.2026 22:59 Suomalaiset ulkomailla

Lilli Onnela siivitti Faenzan sarjanousuun

Lilli Onnela pääsi juhlimaan Faenzan kanssa sarjanousua. Onnela oli läpi kauden joukkueensa ehdoton ykköshahmo.

18.5.2026 22:45 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni heitti 20 pistettä, kun Gravelines-Dunkerque säilytti sarjapaikkansa

Edon Maxhuni oli jälleen tehokkaalla pelipäällä, kun Gravelines-Dunkerque päätti kautensa. Tappiosta huolimatta joukkue säilyi niukasti sarjassa. Mustapha Amzil on lähellä Kosovon mestaruutta ja pudotuspelit ovat käynnistyvät isoissa sarjoissa.

15.5.2026 06:53 WNBA

Lynx kalkkiviivoilla Wingsiä parempi – Kuierille kuusi minuuttia

WNBA:ssa Dallas Wings hävisi kotikentällään Minnesota Lynxille 90-86 (40-48). Awak Kuier haki Wingsille yhden levypallon kuuden minuutin peliajalla.

13.5.2026 07:01 WNBA

Wingsille niukka tappio Dreamia vastaan – Kuier 6 pistettä ja 4 levypalloa

WNBA:ssa Dallas Wings pelasi kauden ensimmäisen kotiottelunsa, jossa vieraileva Atlanta Dream oli parempi 77-72 (38-41). Awak Kuier tilastoi 6 pistettä ja 4 levypalloa 14 minuutin ja 32 sekunnin peliajalla.

11.5.2026 23:21 Suomalaiset ulkomailla

Anissa Poundsin kausi päättyi välieriin

Anissa Poundsin kausi Iso-Britannian Superleaguessa tuli päätökseen. Oaklands Wolvesin taival katkesi välieriin. Lilli Onnela loisti jälleen Serie A2:n pudotuspeleissä.

11.5.2026 23:11 Suomalaiset ulkomailla

Mustapha Amzil aloitti finaalisarjan tupla-tuplalla – Olivier Nkamhoualle 30 pistettä

Mustapha Amzil loisti Kosovon liigan finaalien avauksessa autettuaan Trepcan voittoon. Olivier Nkamhoua oli huippuiskussa, kun Italian Serie A1:ssä saatiin runkosarja päätökseen hänen heitettyään 30 pistettä.

11.5.2026 10:19 Susijengi

Lassi Tuoville jatkoa Yokohama B-Corsairsin päävalmentajana

Susijengin päävalmentajana jo neljän vuoden ajan toiminut Lassi Tuovi, 39, jatkaa seurajoukkuevalmennusuraansa Japanissa. Lappeenrantalaislähtöinen Tuovi on solminut yhden kauden kattavan jatkosopimuksen Yokohama B-Corsairsin kanssa, jota hän on valmentanut Japanin korkeimmalla sarjatasolla kahden viime vuoden ajan.

10.5.2026 11:02 WNBA

Wings voittoon Feveristä WNBA-kauden avauspelissään – Kuierilla maltilliset minuutit

WNBA käynnistyi eilen illalla Suomen aikaa Dallas Wingsin osalta, kun joukkue voitti Indiana Feverin 107-104. Viime viikonloppuna Yhdysvaltoihin saapunut Awak Kuier tilastoi yhden levypallon, syötön ja riiston kahden minuutin peliajalla.

10.5.2026 08:42 Suomalaiset ulkomailla

Vesa Vertio ja Rytas Vilna juhlivat FIBA:n Mestarien liigan mestaruutta

Vesa Vertion valmentama Rytas Vilna järjesti kenties kaikkien aikojen ällistyttävimmän tempun FIBA:n Mestarien liigan finaalissa, kun se kaivautui 20 pisteen takaa jatkoajalle ja jyräsi mestaruuteen 92-86 (80-80, 35-55) lauantai-iltana AEK Ateenaa vastaan Espanjan Badalonassa järjestetyn lopputurnauksen finaalissa.

9.5.2026 11:13 Susijengi

Jantusen Fenerbahce Euroliigan Final Fouriin, Kaukiainen taas Viron finaaleihin

Miesten Euroliigan Final Fourissa nähdään suomalaisväriä ensimmäistä kertaa 22 vuoteen. Mikael Jantusen edustama hallitseva Euroliigan mestari Fenerbahce oli kaatua toistamiseen Zalgiris Kaunasin vieraana, mutta sai jatkoajalle salama-alun ja varmisti lopputurnauspaikkansa 90-94 (80-80, 42-47)-voitollaan. Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramo raivasi tiensä finaaliin TalTechin kustannuksella.

Näytä lisää vastaavia