4.12.2023 10:57 Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Miro Littlen edustama Baylor nappasi viimeisen viikon aikana kaksi kotivoittoa. Valtakunnallisesti yhdeksänneksi rankattu Baylor on kahdeksan ottelun jälkeen voittamaton.

Miro Little ja Baylor ovat vielä tällä kaudella tappiotta. Kuva: Ville Vuorinen.
Viime viikon tiistaina Baylor sai Teksasin Wacoon vieraakseen Nichollsin, joka kaatui selkein loppulukemin 70-108 (25-50).
Tulokaskauttaan NCAA:ssa pelaava Little sai peliaikaa vaihdosta 17 minuuttia, joiden aikaan Tampereen Pyrinnön kasvatti keräsi tilastosarakkeeseensa 7 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi syöttöä.
Baylor nappasi toisen rökälevoiton lauantaina Northwestern Staten kustannuksella 40-91 (14-40). Little pelasi tällä kertaa 15 minuuttia kahden pisteen, kolmen levypallon ja yhden syötön tilastoilla.
Baylor on voittanut tähän mennessä jokaisen kahdeksasta pelaamastaan ottelusta. Tuoreimmassa NCAA:n Associated Press -rankingissa Baylor on yhdeksänneksi paras miesten yliopistojoukkue.
Michigan – Oregon 83-86 (35-38)
Nkamhoua: 12 pistettä, 5 levypalloa, 1 syöttö, 2 torjuntaa, 2 riistoa, 33 minuuttia*
> Ottelutilastot
Denver – Idaho 67-65 (32-24)
Tainamo: 16 pistettä, 6 levypalloa, 34 minuuttia*
> Ottelutilastot
Colorado College – Denver 66-90 (30-46)
Tainamo: 23 pistettä, 8 levypalloa, 2 syöttöä, 1 torjunta, 1 riisto, 25 minuuttia*
> Ottelutilastot
Missouri – Pittsburgh 71-64 (38-35)
Federiko: 3 pistettä, 6 levypalloa, 24 minuuttia*
> Ottelutilastot
Clemson – Pittsburgh 79-70 (37-26)
Federiko: 6 pistettä, 3 levypalloa, 2 syöttöä, 1 riisto, 30 minuuttia*
> Ottelutilastot
Louisiana Tech – New Mexico 65-74 (28-35)
Amzil: 3 pistettä, 3 levypalloa, 1 riisto, 21 minuuttia
> Ottelutilastot
New Mexico St. – New Mexico 62-106 (32-55)
Amzil: 7 pistettä, 1 levypallo, 1 syöttö, 1 torjunta, 17 minuuttia
> Ottelutilastot
South Carolina – Notre Dame 65-53 (28-31)
Ugusuk: 0 pistettä, 1 levypallo, 12 minuuttia
> Ottelutilastot
South Carolina – George Washington 89-67 (32-42)
Ugusuk: 6 pistettä, 1 levypallo, 14 minuuttia
> Ottelutilastot
Navajo Tech – Weber State 45-107 (17-51)
Vartiainen: 13 pistettä, 3 levypalloa, 3 syöttöä, 1 torjunta, 3 riistoa, 25 minuuttia
> Ottelutilastot
Apprentice – Longwood 46-95 (23-52)
Granlund: 2 pistettä, 3 levypalloa, 3 syöttöä, 1 riisto, 23 minuuttia*
Nordberg: 6 pistettä, 6 levypalloa, 1 syöttö, 1 torjunta, 1 riisto, 17 minuuttia
> Ottelutilastot
Longwood – Morgan State 88-54 (37-38)
Granlund: 12 pistettä, 3 levypalloa, 1 syöttö, 1 riistoa, 31 minuuttia*
Nordberg: 0 pistettä, 3 minuuttia
> Ottelutilastot
Sacramento St. – Long Beach St. 73-83 (39-43)
Skyttä: 2 pistettä, 2 levypalloa, 4 minuuttia
> Ottelutilastot
Central Connecticut State – Army West Point 79-51 (39-18)
Rissanen: 0 pistettä, 2 minuuttia
> Ottelutilastot
Holy Cross – Central Connecticut State 67-78 (28-36)
Rissanen: 0 pistettä, 0+ minuuttia
> Ottelutilastot
San Jose St. – Cal Poly 77-81 (38-30, 69-69) OT
Jaakkola: 7 pistettä, 4 levypalloa, 1 torjunta, 20 minuuttia
> Ottelutilastot
Cal Poly – Idaho 70-85 (30-43)
Jaakkola: 3 pistettä, 3 levypalloa, 1 syöttö, 1 riisto, 14 minuuttia
> Ottelutilastot
* Aloitusviisikossa
Basket.fi seuraa NCAA:n ykkösdivisioonan suomalaispelaajien edesottamuksia ja raportoi niistä kerran viikossa.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuivat muun muassa monipuolisen tilastorivin kerännyt Okku Federiko, tupla-tuplan kahminut Eemeli Yalaho ja 19 pistettä nakuttanut Miro Little.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat muun muassa 11 levypalloa kahminut Albina Syla, miltei koko pelin kahdesti pelannut Meri Kanerva sekä kahdesti kaksinumeroiset pistelukemat heittänyt Elina Aarnisalo.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA pyörähti käyntiin viime viikolla. Miro Little veisteli 11 pistettä, 8 levypalloa ja 6 syöttöä UC Santa Barbaralle, kun taas Okku Federiko keräsi 18 pisteen ja 15 levypallon tupla-tuplan Drakelle.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa suomalaispelaajat pääsivät vauhtiin viime viikolla. Elina Aarnisalo säkitti 13 pistettä North Carolinalle, kun taas Albina Syla keräsi tupla-tuplan Rhode Islandille.
Yhdysvaltojen NCAA:n ykköstaso käynnistyy alkuviikolla. Suomalaispelaajia on kauden käynnistyessä joukkueiden listoilla 15 naisissa ja miehissä 13. Basket.fi tulee seuraamaan viikkotasolla suomalaispelaajien edesottamuksia NCAA:n ykköstasolla.
Final Four -vaiheeseen asti UCLA:n riveissä päättyneellä NCAA-kaudella yltänyt Elina Aarnisalo, 19, vaihtaa yliopistoaan ensi kaudeksi. Tapiolan Hongan kasvatti on sitoutunut ensi kaudeksi North Carolinan yliopistoon.
Toisen kautensa Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa päättänyt Susijengin takakentän nuori kulmakivi Miro Little, 193 cm ja 20 vuotta, vaihtaa joukkuetta. Päättyneellä NCAA-kaudella Utahin yliopistoa edustanut Tampereen Pyrinnön kasvatti edustaa tulevalla kaudella Big West -konferenssia pelaavaa UC Santa Barbaraa.
Yhdysvaltojen naisten NCAA:n lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja UCLA putosivat leikistä pois juuri ennen finaalia, kun UCLA hävisi Final Four -ottelussa UConnille 85-51.
Yhdysvaltojen NCAA:n lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja UCLA marssivat viikonloppuna Final Fouriin, kun UCLA kaatoi ensin Ole Missin ja sitten LSU:n.
Federiko Federikon ja Eemeli Yalahon edustama Texas Tech oli lähellä jättiyllätystä Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n lopputurnauksen läntisessä aluefinaalissa San Franciscossa. Texas Tech johti suursuosikki Floridaa yhdeksällä pisteellä vielä kolme minuuttia ennen loppua, mutta taipui lukemin 79-84 (37-40) Floridan raivatessa tiensä Final Four -turnaukseen.