20.2.2006 Maajoukkuekoripalloilija Jukka Matisen mitaliketju uhkaa katketa Saksan Bundesliigassa. Kahdella viime kaudella kultaa ja hopeaa pussittanut Frankfurt Skyliners on jäämässä tällä kertaa kokonaan pudotuspelien ulkopuolelle.
Frankfurtin playoff-haaveet ovat kokeneet pahan kolauksen kotikentällä, jossa se on hävinnyt jo kolme ottelua peräkkäin. Viimeisen tappion aiheutti putoamisviivan huonommalla puolella oleva Karlsruhe, joka vei sarjapisteet mennessään numeroin 88-82 (50-45).
Matinen sai ottelussa jo enemmän vastuuta pelaten vajaat 19 minuuttia. Niiden aikana hän teki seitsemän pistettä ja nappasi kolme levypalloa. Matinen sai kolmesta kahden pisteen heitostaan kaksi sisään. Loput pisteensä hän teki erehtymättömästi vapaaheittoviivalta.
- En voi puolustautua tältä tappiolta. Tämä oli kolmas peräkkäinen ottelu, jonka hävisimme käytännössä jo alussa, totesi Frankfurtin valmentaja Charles Barton murheellisena.
Frankfurt saa keskittyä jatkossa pitkälti sarjapaikan säilyttämiseen, mikä on toisaalta työn ja tuskan takana Mikko Noopilan edustamalla Braunschweigilla.
Henrik Dettmannin alaisuudessa kautensa käynnistänyt ja vuodenvaihteen jälkeen Emir Mutapcicin komentoon siirtynyt Braunschweig on voittanut 20 ottelustaan vasta neljä. Viides voitto oli jo lähellä kotikentällä, kunnes Braunschweig sortui luokattomaan viimeiseen neljännekseen. Takaa tullut Bonn vei sen nimiinsä 26-12 ja sitä myötä koko ottelun 74-67 (31-41).
Noopila heitti 13 minuutissa kaksi pistettä ja otti yhtä monta levypalloa.
- Päätösneljänneksen häviö kertoo itseluottamuksen puutteesta. Lisäksi olimme altavastaajia varsinkin hyökkäyslevypalloissa, analysoi Mutapcic syitä tappioon.
Ari Tammivaaran valmentama Mitteldeutscher BC pitää edelleen hallussaan Saksan kakkosbundesliigan pohjoislohkon toista sijaa.
MBC joutui tosin tiukoille viimeisessä ottelussaan Hertener Löwenin vieraana. Tiukka taistelu päättyi vieraiden eduksi vasta jatkoajalla luvuin 95-94. Varsinainen peliaika päättyi 83-83 (32-41).
Mitteldeutscherin suomalaistakamies Juha Sten urakoi ylitöiksi venyneessä ottelussa 36 minuuttia tehoilla 9/3. Lisäksi Sten antoi ottelussa neljä koriin johtanutta syöttöä ja riisti pallon yhtä monta kertaa kotijoukkueelta.
Sten onnistui pelitilanneheitoissa vain 28,6 prosentin tarkkuudella. Turkulaisen käsi ei vapissut kuitenkaan MBC:n onneksi vapaaheittoviivalla, josta Sten tähtäsi kuudesta heitostaan viisi pussiin.
Stenin ratkaisevimmat vapaaheitot onnistuivat ottelun lopussa, jolloin hän vei joukkueensa 93-90 -johtoon. MBC:n voittopisteet lähtivät Daniel Montagin kädestä, kun ensimmäistä jatkoaikaa oli jäljellä enää 1,6 sekuntia.
- Minulla on hieno joukkue, joka taistelee mahtavasti. Voimme olla todella ylpeitä tästä voitosta, totesi tyytyväinen Tammivaara.
Ranskan kolmanneksi ylimmällä sarjatasolla toisena olevan Limogesin riveissä pelaava Ville Kaunisto heitti tarkasti kymmenen pistettä ja repi neljä levypalloa Saint Vallierin vieraana.
Kauniston tehot eivät kuitenkaan riittäneet tasaisessa ottelussa voittoon asti. Kotijoukkue järjesti Limogesille kauden kolmannen tappion numeroin 86-84 (41-41).
WNBA:ssa Dallas Wings pelasi kauden ensimmäisen kotiottelunsa, jossa vieraileva Atlanta Dream oli parempi 77-72 (38-41). Awak Kuier tilastoi 6 pistettä ja 4 levypalloa 14 minuutin ja 32 sekunnin peliajalla.
Susijengin päävalmentajana jo neljän vuoden ajan toiminut Lassi Tuovi, 39, jatkaa seurajoukkuevalmennusuraansa Japanissa. Lappeenrantalaislähtöinen Tuovi on solminut yhden kauden kattavan jatkosopimuksen Yokohama B-Corsairsin kanssa, jota hän on valmentanut Japanin korkeimmalla sarjatasolla kahden viime vuoden ajan.
Vesa Vertion valmentama Rytas Vilna järjesti kenties kaikkien aikojen ällistyttävimmän tempun FIBA:n Mestarien liigan finaalissa, kun se kaivautui 20 pisteen takaa jatkoajalle ja jyräsi mestaruuteen 92-86 (80-80, 35-55) lauantai-iltana AEK Ateenaa vastaan Espanjan Badalonassa järjestetyn lopputurnauksen finaalissa.
Miesten Euroliigan Final Fourissa nähdään suomalaisväriä ensimmäistä kertaa 22 vuoteen. Mikael Jantusen edustama hallitseva Euroliigan mestari Fenerbahce oli kaatua toistamiseen Zalgiris Kaunasin vieraana, mutta sai jatkoajalle salama-alun ja varmisti lopputurnauspaikkansa 90-94 (80-80, 42-47)-voitollaan. Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramo raivasi tiensä finaaliin TalTechin kustannuksella.
Kahden kauden mittaisen tauon jälkeen Awak Kuier, 24, nähdään tänä kesänä jälleen WNBA-parketeilla Dallas Wingsin riveissä. WNBA:n kausi 2026 käynnistyy tänä viikonloppuna ja Wings pelaa ensimmäisen ottelunsa lauantaina klo 20.00 Suomen aikaa Indiana Feveriä vastaan.
Vesa Vertion yhdessä Giedrus Zibenasin kanssa valmentama Lietuvos Rytas Vilna teki historiaa kukistamalla torstai-iltana La Laguna Tenerifen selkeästi 87-69 (40-34) ja jyräämällä ensimmäistä kertaa seuran historiassa FIBA:n Mestarien liigan finaaliin.
Peräti kolme Susijengin pelaajaa selvitti alkuviikolla tiensä ammattilaissarjojensa kansallisiin finaaleihin. Daniel Dolencin Tindastoll kohosi veitsenterältä voittoon Stjarnania vastaan matkallaan Islannin finaaleihin, Aatu Kivimäen Patrioti Levice pyyhkäisi Slovakian semifinaaleissa Prievidzan tieltään voitoin 3-2 ja Mustapha Amzilin KB Trepca oli totutun suvereeni Kosovon semifinaaleissa.
Lilli Onnela oli jälleen isossa roolissa, kun Faenza eteni yllättäen lohkonsa finaaliin. Anissa Poundsin Oaklands Wolves eteni Ison-Britannian liigan välieriin.
Kesän 2025 EM-kisojen Rising Star -palkinnolla palkittu ja ammattilaisuransa Partizan Belgradissa käynnistänyt Susijengin nuori tähti ja järvenpääläisen Beat Basketin kasvatti Miikka Muurinen, 211 cm ja 19 vuotta, siirtyy tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:han. Muurisen sai riveihinsä legendaarisen John Caliparin valmentama kestomenestyjä Arkansas.
Helmi Tulonen pääsi juhlimaan Slovakian liigan pronssimitaleja. Lotta-Maj Lahtisen Araski pelasti sarjapaikkansa kauden päätösottelussa ja Lilli Onnela oli ilmiliekeissä Italiassa.