28.11.2012 Vain yhden kotipelin kuluvalla Korisliiga-kaudella hävinnyt Namika Lappeenranta jatkoi voitokkaita kotiotteluitaan kuittaamalla lokakuisen jatkoaikatappionsa FoKoPolle 93–87 (38–49)-voitollaan. Voiton makuun pääsivät myös pitkästä aikaa Lapuan Korikobrat sekä Namika Lahti.
Jason Conleyn Namika LPR on kova kotonaan.
Samuel Haanpää vyörytti 35 pistettä Vilpasta vastaan.
Aleksi Alanen onnistui, kun Namika Lahti peittosi Kouvot. Kuvat: Namika Lappeenranta, Matti O. Koskinen & Francois Perthuis.
FoKoPo esitti ensimmäisellä puoliskolla erinomaista heittopeliä, ja forssalaiset kävivätkin parhaimmillaan 13 pisteen johdossa. Tauon jälkeen Lappeenranta sai kuitenkin tilkittyä reiät puolustuksessaan ja tavoitti eron kolmannen jakson loppuun mennessä.
Päätösjaksolla Lappeenranta otti lopullisesti ohjat viitisen minuuttia ennen ottelun loppua, kun Greg Loginsin ja Jason Conleyn kuusi perättäistä pistettä siirsivät kotijoukkueen seitsemän pisteen johtoon.
– Ensimmäinen puolisko oli meiltä niin heikko, että olisimme jopa ansainneet tappion. Keskittyminen ja energia olivat kadoksissa, mutta onneksi toisella puoliskolla saimme ryhtiliikkeen aikaiseksi, totesi Namikan päävalmentaja Lassi Tuovi.
Kotijoukkueen ulkomaalaistrio Matthew Gibson (30/5/4 syöttöä)-Jason Conley (26/13/3 syöttöä)-Greg Logins (20/5) oli taas vedossa.
FoKoPon parhaat olivat Andrais Thornton (19/3/4 syöttöä), Markus Molenius (16/5) sekä Charlie Burgess (13/9/6 syöttöä).
Lapuan Korikobrat katkaisi kuuden pelin mittaiseksi äityneen tappioputkensa otettuaan erinomaista marraskuuta pelanneesta Salon Vilppaasta kotivoiton pistein 88–81 (39–34).
Ennakkoluulottomasti hyökännyt Korikobrat hallitsi peliä alusta alkaen. Vilpas kävi vielä viimeisellä minuutilla kolmen pisteen päässä, mutta Dominique Colemanin perättäiset korit varmistivat voiton lapualaisille.
Voittajien sankariksi nousi Korisliigan kotimainen pistetykki Samuel Haanpää (35/5), joka pussitti Korisliigan piste-ennätyksensä erinomaisin tarkkuuksin. Uusi amerikkalaisvahvistus Trey Hampton (20/5) säesti Haanpäätä.
– Palaaminen voittojen tielle tuntui erityisen hyvältä kotisalissa. Oma onnistuminen lämmittää, kun voitto tuli. Tämä oli meille todella tärkeä voitto ja olen varma, että lisää on tulossa, Haanpää hymyili.
Vilppaasta Shawn Atupem (28/5), Eero Lehtinen (17/8/3 syöttöä) ja Troy Barnies (11/11) käärivät parhaat tehot. Salolaiset pelasivat ilman sairaslistalla olleita Jukka Katajaa ja Alex Vaenerbergia.
Namika Lahti kohensi asemiaan liigan peräpäässä katkaisemalla viiden pelin tappioputkensa. Kouvolan Kouvot kukistui Lahdessa pistein 78–68 (40–32).
Kouvot käväisi pisteen johdossa kuusi minuuttia ennen loppua, vaan sen pidemmälle kouvolalaisten eväät eivät riittäneet. Kouvojen Gilberto Clavellin teknisen virheen jälkeen Namika vei runsaan minuutin jakson 9-0, eivätkä vieraat toenneet.
Voittajien tehomiehinä loistivat Emmanuel Holloway (20/3), Aleksi Alanen (15/3) sekä Jordan Hasquet (11/11).
Kouvoista Chris Hester (21/5) sekä Gilberto Clavell (16/6) käärivät parhaat lukemat.
(STT-Basket.fi)
Italiasta Espooseen palannut Elias Eerikinharju haluaa saada polvensa kuntoon, kehittyä pelaajana ja auttaa Tapiolan Honkaa nousemaan Korisliigassa uusiin korkeuksiin.
Kaarinan barbaarina tunnettu laituri aloittelee Tampereen Pyrinnön kanssa uutta kautta kovan työn kautta. Edellinen oli haastava mutta nousujohteinen, joten sen päälle on hyvä rakentaa, vaikka kokoonpano onkin kokenut muutoksia.
Bisons Loimaan viime kausi oli pääosin positiivinen yllätys, mutta nopea putoaminen playoffeista kaivoi Vesa Heinosen mieltä. Nyt kapteeni avaa tarkemmin ajatuksiaan niin kentältä kuin sen ulkopuoleltakin.
Kauhajokisten unelma Mestareiden liigan lohkovaiheesta päättyi lauantai-iltana Samokovissa, Bulgariassa. Liettualainen BC Juventus Utena osoittautui vahvemmaksi numeroin 103–89, ja vei näin paikan karsintojen seuraavalle kierrokselle.
Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.
13 kautta Korisliiga-kokemusta kerännyt laituri täydentää lokkipaitojen riviä.
Helsinki Seagullsin tulevan kauden toinen ulkomaalaisvahvistus on kokenut yhdysvaltalainen 180-senttinen Kahron Ross. Yhden vuoden sopimuksella Helsinkiin saapuvalle 29-vuotiaalle Rossille tuleva kausi on jo hänen uransa kahdeksas Euroopassa ja neljäs Korisliigassa. Suomessa hän on aiemmin edustanut BC Nokiaa, jossa hän voitti myös Suomen mestaruuden kaudella 2023-2024.
Salon Vilppaan joukkueen viimeinen palanen on nelospaikalla operoiva 201-senttinen Ansley Almonor, joka aloittaa ammattilaisuransa Suomesta legendaarisen Kentuckyn yliopiston jälkeen.
Helsinki Seagullsin takakenttä vahvistuu 27-vuotiaan Trey Niemen liittyessä mukaan joukkueen kokoonpanoon yhden kauden mittaisella sopimuksella. 185-senttinen Niemi edusti viime kaudella KTP-Basketia ja espanjalaisseura Sol Girones Bisbal Basquetia. Kotimaan ja Espanjan lisäksi hän on kartuttanut kokemusta myös Kanadan CEBL ja Italian Serie B -sarjoista.
Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaisen pelaajasopimuksen 33-vuotiaan Osku Heinosen kanssa. 194-senttinen Tampereen Pyrinnön kasvatti saapuu Helsinkiin Italiasta, jossa hän edusti viime kaudella Serie B -sarjassa pelaavaa Paperdi Juvecasertan joukkuetta 38 ottelussa.