1.12.2004 Lappeenrannan NMKY venytti voittoputkensa koripallon Sparliigassa seitsemään otteluun voittamalla Porvoon Tarmon 73-69 (40-32). Koriskierroksen herkkupalan ratkaisi tanskalaistakamies Chanan Colman, jonka kolmonen ja kakkonen viimeisellä minuutilla nostivat kotijoukkueen tappioasemasta neljän pisteen johtoon.
Lappeenranta tuli otteluun kärkiryhmän arvolle sopivasti, ja johti 10 peliminuutin jälkeen 30-13. Tarmo löysi kuitenkin lääkkeet kotijoukkueen jarruttamiseksi, ja ottelusta tuli jännitysnäytelmä. Marraskuun pelaajaksi valittu Pasi Riihelä ei nyt osunut kaaren takaa (0/6, 14 pistettä), ja kotijoukkueen tehokkain oli Andre Foreman 19 pisteellä ja 14 levypallolla. Colman heitti 18 ja Tarmon Daryl Greene joukkueensa parhaana 26 pistettä.
Pussihukat nousi sarjan kärkikolmikkoon kellistämällä Namika Lahden kotonaan 102-91 (49-49). Päätösneljännekselle saakka mentiin täysin rinta rinnan, kunnes Pussihukat sai pienemmällä viisikolla eroa kymmenen pistettä. Pussihukkien onnistui pitää Monte Cummings 13 pisteessä, ja erityisesti Nanayaw Awuah-Addae loi Lahden takamiehille tuntuvaa painetta.
Marckell Patterson (24/6) ja Martti Kuisma (20/8) olivat vantaalaisten ykkösaseet hyökkäyspäässä. Lahden sentteriä Mario Woodsonia (25/18) ei Pussihukat saanut kuriin.
Honka löi Kouvot pistein 66-73 (30-45) ottelussa, jossa esillä olivat fysiikka ja puolustuspeli. Kouvot hivuttautui loppuminuuteilla kahden pisteen päähän, mutta Hongan paketti pysyi loppuhetkillä paremmin kasassa. Honka pelasi viimeistä neljää minuuttia lukuun ottamatta koko ottelun paikkapuolustusta, joka puri. Espoolaisten tehomies oli Lynn Washington (20/10). Nate Johnson haali vatsavaivaisena tehot 11/5.
Kotijoukkueen ykkönen oli Jermaine Dearman 21 pisteellä. Kouvojen uusi vahvistus Aaron Hogg suti ensi-illassaan kolmoset 1/7 keräten yhteensä yhdeksän pistettä.
KTP kohenteli asemiaan tasaisen sarjan kärkipäässä lyömällä Katajan pistein 106-72 (57-34). KTP:n loukkaantumissuma alkaa olla paranemaan päin, ja Katajaa vastaan kokoonpanossa oli yhdeksän miestä, joista seitsemän pääsi pisteiden makuun. Jyri Lehtonen ja Llewellyn Smalley olivat loukkaantumisten vuoksi poissa Katajan takakentältä.
KTP ratkaisi ottelun toisella neljänneksellä, jolla kotijoukkue rynni 23 pisteen karkumatkalle. Robert Owens ja Brandon Robinson tehtailivat yhteensä 56 pistettä. Vieraiden tehokkain oli Sami Laaksonen 22 pisteellä ja peräti 17 levypallolla.
Pyrbasket on joukkue, joka kaiken natsatessa pystyy hurjaan hyökkäyspään ilotulitukseen. Nyt nousukuntoisen tamperelaisryhmän tallomaksi joutui Vilpas Vikings luvuin 134-94 (74-47). Pyrbasket katkaisi edellisviikonloppuna Tarmon neljän ottelun voittoputken, ja tuli Vilpasta vastaan yhtä kovalla rähinällä kuitaten avausneljänneksen 38-14. Jatkossa pistetehtailu ei juuri hiipunut. Matkaa mestaruussarjaennätykseen (152, HNMKY vuonna 1984) jäi 18 pistettä.
Kovimmat lukemat löi J.J. Sola 42 pisteellä. Sarjan tämän hetken kovin korintekijä Lamont Turner (ka 26,6) keräsi muhkean 33 pisteen potin. Vilppaan uusin hankinta, 208-senttinen R.T. Guinn merkkautti heti avausottelussaan tehot 27/13.
Kotiottelussaan sarjajumbo Äänekosken Huimaa vastaan Aura Basket teki heti selväksi, että se aikoo lopettaa kolmen ottelun tappioputkensa: kotijoukkue hurjasteli kymmenessä minuutissa taululle lukemat 28-12.Ottelu päättyi 89-64 (51-36), eikä voitosta enää avausneljänneksen jälkeen varsinaisesti taisteltu.
Urheilullinen Boakai Lalugba venyi mittaviin tehoihin (24/10), ja Niilo Lehtilä jatkoi viimeaikaista tehokasta heittopeliä:18 pistettä, kolmoset 4/5. Luke Lloyd ahnehti hurjat 25 levypalloa. Toni Ilmosen ja Timo Naukkarisen päivä oli sysimusta – yhteensä kuusi pistettä. Harry Harrison kirjautti tehot 19/13.
(STT)
Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.
Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.
Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.
19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.
Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.
Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.
Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.
Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.
Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.
Joona Heinonen opetteli juniorina yhtä aikaa omillaan asumista ja koripalloa Espanjan kovatasoisilla parketeilla. Nyt 21-vuotias lupaus jatkaa työtään Kouvoissa rikkonaisen Korisliiga-debyytin jälkeen.