17.5.2004 SM-Koriksessa pelaava Lappeenrannan NMKY on vahvistanut takamiesosastoaan 192-senttisellä ja 20-vuotiaalla Chanan Colmanilla. Kansainvälisen taustan omaava Colman on kahden passin mies. Hänellä on niin Tanskan kuin Yhdysvaltain passit.
Colmanin äiti on israelilainen ja isä amerikkalainen.
Chanan Colman kuuluu Tanskan miesten maajoukkueeseen. Viime kauden Colman vietti USA:ssa, jossa hän opiskeli Chipola Junior Collegessa edustaen samalla koulun koripallojoukkuetta. Colman pelasi Chipolan paidassa kauden aikana 23 ottelua 2,3 pisteen, 1,6 levypallon ja 2,0 syötön keskiarvoilla.
Tanskan liigassa Colman pelasi Stevnsgaden miehistössä kaudella 2002-03. Colmanin ottelukohtaiset keskiarvot olivat 13,2 pistettä, 3,4 levyriä ja 2,7 syöttöä. Stevnsgradea valmentaa nykyisin suomalainen Jukka Mantere, jolta LrNMKY saikin lisätietoja Colmanista.
Lappeenrannalla on koossa yhdeksän pelaajasopimusta ensi kaudelle. Nimensä sopimuspapereihin ovat rustanneet Colmanin lisäksi Andre Foreman, Jari Hagman, Jarkko Karhu, Sampo Köylijärvi, Jarno Laukkanen, Pasi ja Timo Riihelä sekä Lassi Tuovi. Joukkueen valmentajana jatkaa Mika Turunen.
Kouvojen Tuukka Härsilä avasi kauden 21 pisteen suorituksella, vaikka lopulta voiton ottelusta veikin Korihait. Myös Tapiolan Honka ja Kataja Basket juhlivat.
Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.
Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.
Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.
19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.
Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.
Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.
Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.
Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.
Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.