Lappeenranta haastaa Riikan

19.10.2005 Lappeenrannan torstainen eurovastustaja BK Riika tulee vahvasta koripallokulttuurista. Voittihan Latvia Euroopan mestaruuden, kun siitä ensimmäisen kerran pelattiin 1935.

Eivätkä meriitit suinkaan ole ajan saatossa homehtuneet, sillä Latvia on ollut mukana kolmien viimeksi pelattujen EM-kisojen lopputurnauksessa, joihin pääsyä Suomi vielä tavoittelee.

BK Riika sijoittui viime kaudella Latvian mestaruusliigassa kuudenneksi. Nyt se johtaa neljän pelaamansa ottelun jälkeen liigaa puhtaalla pelillä. On kuitenkin huomattava, että viime kauden viisi parasta joukkuetta (Ventspils, Barons, Gulbene, Liepaja ja Valmiera) eivät osallistu alkukaudesta Latvian liigaan, vaan ovat mukana sen sijaan samaan aikaan pelattavassa Baltian liigassa liettualaisten ja virolaisten huippujoukkueiden kanssa.

Vieraiden johtotähti on ilman muuta 26-vuotias ja 190-senttinen Sandis Valters. Hän oli mukana tämän vuoden EM-kisoissakin ja oli Latvian joukkueen kolmanneksi paras pistemies keskiarvolla 11,7. Mutta kovat ovat miehellä geenitkin, sillä isä Valdis Valters voitti N-liiton joukkueen taitavana pelintekijänä maailmanmestaruuden 1982 ja Euroopan mestaruudet vuosina 1981 ja -85.

Isästä kiertää muuten aika erikoinen juttukin: Hän ei joutunut aikanaan Neuvostoliitossa asepalvelukseen, koska hänellä oli liian heikko näkö. Pelikentällä sitä ei kuitenkaan kukaan huomannut, päinvastoin.

BK Riikan parhaat pistemiehet Latvian liigassa tänä syksynä ovat olleet Sandis Valters keskiarvolla 20,5, Juris Patmalnieks 15,3 sekä lupaava 20-vuotias ja 211-senttinen keskushyökkääjä Kaspars Berzins 13,2.

Riika on Euroopan koripalloilun seurajoukkuekilpailujen kaikkien aikojen menestynein kaupunki. Riikalaisjoukkueet ovat voittaneet vuosien saatossa Euroopan ykköskilpailut peräti 21 kertaa. Näistä voitoista ASK Riika on ottanut kolme miehissä ja TTT Riika huimat 18 naisissa.

Henkilöt

Asiat

 
3.10.2025 21:14 Korisliiga

Korisliiga käynnistyi! Avausvoittoihin Honka, Korihait ja Kataja

Kouvojen Tuukka Härsilä avasi kauden 21 pisteen suorituksella, vaikka lopulta voiton ottelusta veikin Korihait. Myös Tapiolan Honka ja Kataja Basket juhlivat.

3.10.2025 21:10 Naisten Korisliiga

PeKa:lle kahden voiton viikko

Perjantain ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Peli-Karhut haki voiton Helsingistä HBA-Märskyn kustannuksella. Ottelu päättyi vieraiden hyväksi 83-48.

3.10.2025 08:06 Korisliiga

Korisliigan infopaketti 2025-26

Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.

3.10.2025 08:00 Susijengi

Joonas Iisalo liittyy Susijengin valmennusjohtoon

Saksan Bundesliigassa niin Crailsheimin, Bonnin kuin Heidelberginkin valmentajana toiminut loviisalaislähtöinen Joonas Iisalo, 39, liittyy Susijengin valmennusryhmään marras-joulukuun MM-karsintaikkunasta alkaen. Aiemmalla valmentajaurallaan Iisalo on mm. luotsannut Salon Vilppaan kahdesti Korisliigan finaaleihin sekä Suomen Cupin voittoon.

2.10.2025 18:50 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kobrien virginialainen tähtisentteri Efton Reid III on ennen kaikkea joukkuepelaaja – ”Rehellisesti sanoen en osannut odottaa aloittavani urani Lapualla”

Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.

2.10.2025 13:35 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Osku Heinonen kokee saaneensa reissata riittävästi – nyt edessä kova työ hallitsevan mestarin Helsinki Seagullsin riveissä

Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.

2.10.2025 12:24 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Korihaiden Leo Eklund on yksi kotimaan tuoreista pelaajalupauksista – ”Minkä roolin valmennus minulle antaakin, olen valmis sen ottamaan ja vastuuni kantamaan”

19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.

2.10.2025 09:27 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Katajan Max Besselink aloitti uransa hurjien fanfaarien saattelemana, mutta sittemmin terveys on hidastanut kehitystä – ”Perheeni on ollut isoin apu asioiden käsittelyssä”

Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.

1.10.2025 20:56 Naisten Korisliiga

PeKa aloitti mestaruuden puolustamisen kotivoitolla - kolme muuta ottelua päättyivät vierasvoittoihin

Naisten Korisliiga pyörähti käyntiin neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat PeKa, HBA, BC Nokia ja EBT.

1.10.2025 19:04 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Lahti Basketballin päävalmentaja Kristian Palotie tasapainoilee valmentamisen ja mediaroolinsa välillä – ”Painopiste on selkeä, sillä valmentaminen on kokopäivätyö”

Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.

Näytä lisää vastaavia