Lappeenrannalle ja Korihaille arvokkaat voitot

4.12.2013 23:19 Korisliigan neljä peräpään joukkuetta selvittelivät keskiviikkoiltana välejään. Kouvot jäi yhä ilman kotivoittoja, kun Namika Lappeenranta karkasi Mansikka-aholla 80–93 (48–36)-voittoon kun taas Uudenkaupungin Korihait katkaisi kymmenen pelin tappioputkensa kukistamalla kotonaan Lapuan Korikobrat 97–89 (42–39).

Brandon McKnightin Namika nappasi kauden kolmannen voittonsa..

..kuten myös Mikko Jalosen Korihait. Kuvat: Matti O. Koskinen & Kai Kilappa.

Kouvot esitti keskiviikon pelin avauspuoliskolla kenties kauden parastaan ja johti parhaimmillaan ottelua Ilari Seppälän ja Justin Hawkinsin koreilla 15 pisteellä, mutta lappeenrantalaiset pysyttelivät alavireestään huolimatta puremaetäisyydellä.

 

Pelin viimeisen neljänneksen alussa tapahtui totaalinen käänne. Amerikkalaispelinrakentaja Brandon McKnightin johtama Namika kiri 11 pisteen takaa viidessä minuutissa pelin tasoihin ja meni vähitellen menojaan. Anttoni Tapion kolmonen kasvatti lappeenrantalaisjohdon kuuteen (76–82) kaksi minuuttia ennen loppua, joka oli lopullinen sinetti ottelulle.

 

– Totesimme puoliajalla, että Kouvojen tekemät 48 pistettä olivat liikaa. Päätimme lähteä tekemään hommia ja taistelemaan. Pelimme ei ole kaunista, mutta avoimen kentän hurlumhei-pelissä olemme aika vaarallisia, kuvaili Namikan päävalmentaja Lassi Tuovi.

 

Viiden pelin tappioputkensa katkaisseen Namikan sankariksi nousi Brandon McKnight (32/7/6 syöttöä/3 riistoa), unohtamatta Todd Brownin (24/4/4 syöttöä), Anttoni Tapion (13/1) ja Antti Niskasen (10/7) panosta. Voitto oli Namikalle kauden kolmas.

 

Kouvojen ylivoimainen ykkönen oli Justin Hawkins (34/3/4 syöttöä).

 

Korihaiden pitkä putki katki

 

Toisessa peräpään joukkueiden kohtaamisessa Uudenkaupungin Korihait katkaisi kymmenen pelin tappioputkensa nujertamalla Lapuan Korikobrat 97–89 (42–39).

 

Josh Dollardin johtama Korihait oli pelin alussa pirteämpi, kunnes Lawrence Kinnardin ja Jesse Perryn Korikobrat sai otteen pelistä. Joukkueet painivat tasaväkisesti kolmen jakson ajan ja lapualaiset johtivat viimeiseksi pari minuuttia ennen kolmannen jakson loppua lukemissa 56–58.

 

Korihaiden sankariksi ilmoittautui lopulta Niko Malinen, jonka kolmonen ja donkki herättelivät Pohitullin yleisön päätösjakson puolivälissä ja vapauttivat Korihait 74–68-johtoon. Hetkeä myöhemmin Chace Stanback nosti Sami Mäntymaan riistosta kotijohdon kahdeksaan sekä lisäsi tulta pesään bonusvapaaheitollaan.

 

Lapualaiset kuroivat eron vielä viiteen, mutta lopussa Korihait pääsi tuulettelemaan kolmatta voittoaan.

 

Haiparven parhaat olivat Mikko Jalonen (24/3), Josh Dollard (16/7/3 riistoa), James Padgett (16/12) ja Chace Stanback (14/11).

 

Korikobrat elivät Lawrence Kinnardin (33/9) ja Jesse Perryn (25/12) varassa.

 

(STT)

Lisätietoja: Korisliiga
 
3.10.2025 21:14 Korisliiga

Korisliiga käynnistyi! Avausvoittoihin Honka, Korihait ja Kataja

Kouvojen Tuukka Härsilä avasi kauden 21 pisteen suorituksella, vaikka lopulta voiton ottelusta veikin Korihait. Myös Tapiolan Honka ja Kataja Basket juhlivat.

3.10.2025 08:06 Korisliiga

Korisliigan infopaketti 2025-26

Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.

2.10.2025 18:50 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kobrien virginialainen tähtisentteri Efton Reid III on ennen kaikkea joukkuepelaaja – ”Rehellisesti sanoen en osannut odottaa aloittavani urani Lapualla”

Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.

2.10.2025 13:35 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Osku Heinonen kokee saaneensa reissata riittävästi – nyt edessä kova työ hallitsevan mestarin Helsinki Seagullsin riveissä

Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.

2.10.2025 12:24 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Korihaiden Leo Eklund on yksi kotimaan tuoreista pelaajalupauksista – ”Minkä roolin valmennus minulle antaakin, olen valmis sen ottamaan ja vastuuni kantamaan”

19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.

2.10.2025 09:27 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Katajan Max Besselink aloitti uransa hurjien fanfaarien saattelemana, mutta sittemmin terveys on hidastanut kehitystä – ”Perheeni on ollut isoin apu asioiden käsittelyssä”

Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.

1.10.2025 19:04 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Lahti Basketballin päävalmentaja Kristian Palotie tasapainoilee valmentamisen ja mediaroolinsa välillä – ”Painopiste on selkeä, sillä valmentaminen on kokopäivätyö”

Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.

1.10.2025 13:12 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kauhajoen Eemi Luukkonen on oppinut käsittelemään menestysjoukkueessa pelaamisen paineet – ”Kun kultamitali puuttuu, motivaatio kehittyä on kasvanut entisestään”

Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.

1.10.2025 10:58 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Enemmän kuin vain työtovereita – Eero Innamaa näkee valtavan arvon Vilppaan yhteisöllisyydessä

Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.

30.9.2025 16:26 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Joona Tuomala palasi synnyinmailleen uransa parhaassa pelikunnossa – tuore perheenisä tasapainoilee kodin ja KTP-Basketin välillä täynnä energiaa

Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.

Näytä lisää vastaavia