29.5.2009 Vuosi sitten Tampereen Pyrinnöstä Lappeenrannan NMKY:n penkin päähän siirtynyt Jarmo Laitinen, 54, valmentaa LrNMKY:a myös ensi kaudella. Laitisen tuore sopimus LrNMKY:n kanssa kattaa pelikauden 2009/2010, jonka lisäksi Laitisella ja seuralla on käytettävissään optio myös seuraavasta pelikaudesta.
- Olimme molemmin puolin tyytyväisiä viime kauteen ja tahdoimme jatkaa sopimusta. Laitiselle olisi ollut ottajia kyllä muuallakin, kertoo LrNMKY:n puheenjohtaja Pekka Hakkarainen.
Laitinen on valittu koripallon SM-sarjan vuoden valmentajaksi vuosina 2000 ja -01. Päättyneellä kaudella Laitinen luotsasi Lappeenrannan NMKY:n Suomen cupin mestariksi. Laitisen apuvalmentajina ensi kaudella toimivat tuttuun tapaan Lassi Tuovi sekä Juha Metsämuuronen.
LrNMKY:lla on voimassa sopimukset tulevasta kaudesta Tuukka Kulhan, Aleksi Koskisen, Jouko Järvisen, Viljami Vanjoen, Joonas Suotamon, Henri Välimaan sekä Vili Kaijansinkon kanssa.
Kouvojen Tuukka Härsilä avasi kauden 21 pisteen suorituksella, vaikka lopulta voiton ottelusta veikin Korihait. Myös Tapiolan Honka ja Kataja Basket juhlivat.
Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.
Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.
Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.
19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.
Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.
Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.
Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.
Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.
Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.