KTP vahvisti liigajohtoaan

6.3.2013 22:13 KTP tukevoitti asemaansa Korisliigan kärjessä voittamalla keskiviikkona kotonaan kärkipään pelissä Tampereen Pyrinnön 93–78 (40–48). Kotkalaisten kärkiasemaa kohensi Pyrinnön tappion lisäksi takana kärkkyvien Joensuun Katajan ja Nilan Bisonsin yllätystappiot. Voitot keskiviikkona hakivat KTP:n lisäksi Korikobrat, Karhu, FoKoPo ja Kouvot.

Devonne Giles oli kentän kuningas, kun KTP peittosi Pyrinnön.

Jussi Turjan Korikobrat lietsoi kotiyleisöään voitolla Joensuun Katajasta.

Eldar Skamon Karhu nousi voiton Loimaalta.

Jahmar Thorpen FoKoPolle merkittiin toinen perättäinen vierasvoitto.

Samuli Vanttaja vauhditti Kouvot voittoon Lahdessa. Kuvat: Kai Kilappa & Eveliina Toivola.

  

Pyrintö piti kaksi edellistä peliään hävinnyttä KTP:ta altavastaajana ensimmäisen puoliskon. Pyrinnön kahdeksan pisteen taukojohto hupeni kuitenkin nopeasti, kun kotkalaiset pitivät vieraansa ilman pelikoria kolmannen jakson ensimmäisen puoliskon ja tykitti hurjalla itseluottamuksella palloa sisään läheltä ja kaukaa.

 

Viimeisellä kymmenminuuttisella Pyrintö ei päässyt enää viittä pistettä lähemmäs kotkalaisia.

 

– Jouduin pitkästä aikaa raivoamaan puoliajalla. Kolmannella jaksolla puolustuksemme alkoi toimia erinomaisesti ja se toi meille voiton, summasi KTP:n päävalmentaja Sami Toiviainen.

 

Kentän hahmo oli KTP-sentteri Devonne Giles (28/16), joka säkitti kaikki kymmenen vapaaheittoaan ja upotti yhdestätoista kakkosestaan yhdeksän. Timo Heinonen (18/6), Antwine Williams (14/4) ja Bojan Sarcevic (13/8/6 syöttöä) täydensivät kotkalaisten neljän parhaan kastin.

 

Pyrinnön tehomiehet olivat Damon Williams (17/7) sekä tupla-tuplan keränneet Carl Lindbom (16/11) ja LaMonte Ulmer (14/12).

 

Korikobrat taivutti Katajan

 

Keskiviikkoillan yllätystulos nähtiin Lapualla, missä Korikobrat katkaisi neljän pelin tappiojaksonsa kaatamalla kotonaan Joensuun Katajan selvästi 97–81 (44–28).

 

Latautuneet lapualaiset ottivat pelin haltuunsa jo alussa ja ratkaisivat voittonsa hyvin varhain karkaamalla ennen kolmannen jakson puoltaväliä 28 pisteen johtoon. Väsyneestä Katajasta ei enää ollut vastusta.

 

– Lähtökohdat olivat sairasepidemiamme jälkeen hankalat, kun meiltä puuttui yhä iso mies Trey Hampton ja pelinrakentaja Dominique Coleman. Jäljellä olevilta löytyi kuitenkin hienosti energiaa ja itseluottamusta niin hyökkäykseen, puolustukseen kuin levypalloihinkin, kehui Korikobrien päävalmentaja Nenad Stefanovic, joka yllättyi Katajan vaisuudesta.

 

Lapualaisten sankari oli tuttuun tapaan Samuel Haanpää (26/15). Talkoisiin osallistuivat kiitettävin panoksin myös Dwight Tolbert (20/2), Jeffrey Bonds (16/11), Aleksi Huuskonen (14/4) sekä Jussi Turja (12/3/6 syöttöä).

 

Katajaa ei auttanut Petri Virtasen (33/1) komea pistesaalit. Myös joensuulaisten muut pistenikkarit olivat kotimaisia, kun Antti Kanervo (14/5) ja Juho Lehtoranta (12/4/3 syöttöä) päätyivät kaksinumeroisille.

 

Molemmat joukkueet pelasivat vain kahdella ulkomaalaispelaajalla. Kataja huilautti vaihtopenkillä Jonte Flowersia.

 

Karhulle harvinainen vierasvoitto Loimaalla

 

Keskiviikkona yllätykseen ylsi myös toinen pohjanmaalaisjoukkue Kauhajoen Karhu, joka tuotti Nilan Bisonsille vasta kauden toisen kotitappion Loimaalla. Edellisessä ottelussaan kotikentällään jumbojoukkue Namika Lahdelle hävinnyt Karhu haki Loimaalta maukkaan 84–90 (44–33)-voiton.

 

Bisons näytti hoitelevan pelin helposti, kun hallitseva mestari ampaisi toisella neljänneksellä jo 34–17-johtoon. Peli kuitenkin kääntyi heti kolmannen jakson alussa, kun pohjanmaalaiset saivat puolustuspäänsä pitämään ja veivät neliminuuttisen 14-0.

 

Karhu johti ottelua viimeiset 13 minuuttia eikä päästänyt kotijoukkuetta viittä pistettä lähemmäs.

 

Peräti 14 kolmosta 67% tarkkuudella upottaneesta Karhusta nousivat tilastojen valossa esille Eric Hicks (19/9/2 blokkia), Ilkka Vuori (18/0/3 syöttöä), Eldar Skamo (13/7/4 syöttöä) ja levypallohai Haminn Quaintance (7/15/4 syöttöä).

 

Ilman Kimmo Muurista ja Ville Mäkäläistä pelanneesta Bisonsista Martin Zeno (26/6), Mikko Koivisto (19/3/3 syöttöä/4 riistoa) ja Jeb Ivey (16/2/12 syöttöä) keräsivät itselleen tavanomaiset tilastot.

 

FoKoPo nousi taas jumbosijalta

 

Tällä kaudella vain harvakseltaan vieraskentällä voittanut Forssan Koripojat haki jo toisen perättäisen vierasvoittonsa päihittämällä jo kolmannen kerran tällä kaudella Lappeenrannan NMKY:n, tällä kertaa pistein 88–98 (37–51).

 

Kotijoukkue johti hieman ennen puoltaväliä parhaimmillaan 17 pisteellä ja tauollakin 14 pisteellä, mutta forssalaiset eivät taipuneet. Kolmas jakso kirjattiin FoKoPon hyväksi 28–13 ja neljännellä jaksolla FoKoPo piti itsepintaisesti kotijoukkueen selkänsä takana.

 

Vieraiden Charlie Burgess (33/6/4 syöttöä) jatkoi erinomaisia otteitaan. Andrais Thornton (20/14/3 syöttöä), Jahmar Thorpe (19/12) ja Sami Ikävalko (17/2) hehkuivat myös peli-iloa toisella puoliajalla.

 

LrNMKY:sta tutut miehet Matt Gibson (23/4/9 syöttöä) ja Jason Conley (22/12/4 syöttöä/3 riistoa/2 blokkia).

 

FoKoPo nousi jälleen Korisliigan jumbosijalta. Forssalaiset ovat hakeneet yhden voiton Namika Lahtea enemmän.

 

Kouvot ratkaisi viimeisellä kaksiminuuttisella

 

Namika Lahti oli pitkään voitossa kiinni kotipelissään Kouvolan Kouvoja vastaan, mutta vieraat käänsivät lopulta sarjapisteet nimiinsä numeroin 77–81 (39–39).

 

Ottelun lopusta kehkeytyi vertaansa vailla ollut jännitysnäytelmä. Namika johti vielä toiseksi viimeisellä minuutilla 75–67, mutta Kouvot nousi vielä.

 

Samuli Vanttajan onnistuneiden vapaaheittojen (75–69) jälkeen LaMarr Greer kavensi kolmosellaan piste-eron kolmeen (75–72). Vanttaja iski uudelleen ottelun viimeisen minuutin alkaessa, tällä kertaa kaaren takaa (75–75), ja Kouvojen voiton varmistivat vapaaheittoviivalta Antto Nikkarinen ja Jere Luoma.

 

Viimeisestä seitsemästä ottelustaan kuusi voittaneiden Kouvojen tehomiehet olivat Vanttaja (18/6), Gilberto Clavell (16/6), LaMarr Greer (14/2/6 syöttöä/3 riistoa) ja Chris Hester (12/10).

 

Namikasta Emmanuel Holloway (18/3/5 syöttöä/3 riistoa) ja Jordan Hasquet (15/8) olivat pirteimmät.

 

(STT-Basket.fi)
 

Lisätietoja: Korisliiga
 
12.6.2026 12:00 Korisliiga

Salon Vilpas koripallon Mestarien liigan karsintoihin

Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.

12.6.2026 09:59 Korisliiga

Aatu Kivimäki kolmivuotisella sopimuksella Karhu Basketiin

Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.

10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

Näytä lisää vastaavia