KTP:lle Joensuu Areenan ensimmäinen voitto

14.10.2004 Koripallopronssit viime keväänä Kotkaan vienyt KTP otti keskiviikkona ensimmäisen voiton Joensuu Areenassa pelatusta Sparliiga-pelistä. Joensuun Kataja hävisi uuden peliareenansa avausottelun 88-96 (47-44). Muita joukkueita myöhemmin vasta keskiviikkokierroksella sarjakautensa aloittanut KTP käänsi pelin edukseen kolmannella jaksolla.

Tiivis kotkalaispuolustus pakotti isännät kaukoheittoihin, jotka eivät osuneet koriin riittävän tarkasti. 

Vain seitsemällä pelaajalla matkassa olleen KTP:n tehomieheksi kohosi kovalla prosentilla 29 pistettä heittänyt Ronnie DeGray. Toinen amerikkalainen, Robert Owens avusti 22 pisteellä ja kaikkiaan viisi kotkalaista keräsi kaksinumeroiset koripisteet. 

Katajasta amerikkalainen Llewellyn Smalley keräsi DeGrayn tavoin 29 pistettä ja Sami Laaksonen 24. 

Honka yllätti Kouvot 

Kierroksen yllätyksestä vastasi Honka, joka voitti kotipelissään Espoossa mestaruutta puolustavan Kouvolan Kouvot 79-76 (41-34). Honka pohjusti voittonsa toisella jaksolla, jolloin se käänsi kolmen pisteen vierasjohdon omaksi seitsemän pisteen edukseen. Suurimmillaan Hongan johto kasvoi 13 pisteeseen. 

Voitosta kamppailtiin kuitenkin viimeisille sekunneille asti. Tällöin Hongan sankariksi nousi ensin kahden pisteen pelikorin ja perään kaksi vapaaheittoa upottanut Aki Ulander. 

Kouvojen Samu Kaaresvirta sai vielä tilaisuuden viedä pelin jatkoajalle, mutta hänen kaukoheittonsa kolahti summerin soidessa korirautaan. Hongan tasaisen tehoviisikon muodostivat Tuomas Iisalo 18 pisteellä, Kimmo Muurinen ja Aki Ulander (16), David Bunts (13) ja Heikki Zitting (10).  

Amerikkalainen Jermaine Dearman teki Kouvoille 21 pistettä ja ruotsalaisvahvistus Luke Dean sekä heikosti kaukaa osunut Anssi Kinnaslampi molemmat 16. 

Vilppaalle täpärä voitto Pyrbasketista 

Salon Vilpas otti kauden ensimmäisen voittonsa, kun tamperelainen Pyrbasket kukistui Salossa täpärästi 77-74 (37-45) lukemin. Vilpas käänsi vierasjoukkueen tahdissa kaksi jaksoa edenneen pelin omaksi jo hdokseen kolmannella jaksolla, jolloin tiivis paikkapuolustus hyydytti Pyrbasketin. Tamperelaiset tekivät tällöin kymmenessä minuutissa vain kaksitoista pistettä. 

Vieraat nousivat vielä pelin lopulla 72-72 tilanteeseen, mutta sen jälkeen Vilpas pääsi heittämään voittoon riittäneet viisi pistettä yksitellen vapaaheittoviivalta. 

Amerikkalaistakamies Tim Kisner heitti voittajille 24 pistettä. Vilppaan tehoa lavensivat nigerialaissentteri Chukwuma Neboh 15 pisteellä, sekä sairaslistalta peliin palannut Jukka Kataja ja saksalainen Philip Dejworek molemmat 13 pinnalla. 

Pyrbasket oli liikaa peräti 31 pistettä mättäneen amerikkalaisen Lamont Turnerin varassa, kun hänen lisäkseen vain Sami Kajander (11) pääsi yli kymmenen pisteen. 

Turkulaisille toinen voitto 

Toisen pelikierroksen jälkeen Sparliigassa vain kahdella joukkueella on kaksi voittoa ja toinen näistä on sarjatulokas Aura Basket. Turkulaiset hakivat Sparliiga-historiansa ensimmäisen vierasvoiton Äänekoskelta, jossa Huima kukistui 78-88 (40-54) lukemin. 

Vierasjoukkue johti peliä käytännössä koko ajan ja venytti kolmannella jaksolla johtonsa jo 20 pisteen tuntumaan.  

Boakai Lalugba heitti voittajille 25 pistettä. Amerikkalainen sai hyvin tukea Juha Steniltä (18 pistettä), Arto Talvitieltä (14), Niilo Lehtilältä (13) sekä amerikkalaiselta Luke Lloydilta (11). 

Huiman tehotrion muodostivat saksalainen Bastian Kordyaka (24 pistettä), Toni Ilmonen (20) ja amerikkalainen Gary Brandon (18). 

LrNMKY vahva Porvoossa 

Toinen kahden voiton joukkue on vahvin ennakkosuosikki Lappeenrannan NMKY, joka teki vakuuttavan vierailun Porvooseen. Kotijoukkue Tarmo sinnitteli vielä pelin puolivälissä pisteen päässä, mutta hävisi lopulta selvästi pistein 80-99 (45-46).  

Kolmikko Matthew Williams-Andre Foreman-Pasi Riihelä oli porvoolaisille liian paha pideltävä. Amerikkalaiset heittivät 29 sekä 24 pistettä ja Riihelä 21. 

Myös kotijoukkueelta löytyi tehotrio: Daryl Greene (27 pistettä), Mark Sweet (19), Petri Virtanen (14). 

Lahti ylivoimainen kotikentällään 

Kierroksen suurimmat koripisteet pussitti Namika Lahti, joka ei jättänyt kotikentällään Vantaan Pussihukille pienintäkään yllätysmahdollisuutta. Lahtelaisvoitto kirjattiin pistein 103-87 (55-44). 

Virolainen Jesper Parve heitti Namikalle 26 pistettä ja amerikkalainen Monte Cummings 24. Teemu Laine heitti 17 pistettä, joista 15 kolmen pisteen kaaren takaa. 

Pussihukilla oli kokoonpanossaan uusi amerikkalaispeluri Marckell Patterson, joka aloitti uransa Suomessa 17 pisteen teholla. Roope Suonio heitti saman verran entistä seuraansa vastaan. Vieraiden paras pistemies oli Martti Kuisma 19 pinnalla.

(STT)



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/sparliiga/
 
5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

29.4.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

Koripalloliitto ja Rantalainen yhteistyösopimukseen

Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.

27.4.2024 19:58 Korisliiga

Vierasvoittojen teema jatkuu – Seagulls tasoitti välierät

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.

25.4.2024 21:05 Korisliiga

BC Nokia ei jättänyt arvailun varaa – johtaa välieriä 2–1

Puolelta toiselle keikahdellut välieräsarja on nyt Nokian hallinnassa. Katajan valmentaja Petri Virtanen peräänkuulutti joukkueeltaan henkistä kasvua.

24.4.2024 20:31 Korisliiga

Kauhajoki 2–1-johtoon Seagullsista – poikkeuksellisessa sarjassa toistaiseksi pelkkiä vierasvoittoja

Kauhajoen ja Helsinki Seagullsin kolmas välieräkohtaaminen päättyi Kauhajoen täpärään voittoon.

Näytä lisää vastaavia