24.2.2015 22:07 Korisliigaa johtava KTP otti viidennen peräkkäisen voittonsa, kun se käänsi Tampereella Pyrintöä vastaan pelin lopussa voitokseen 82-81 (38-40). Kotkalaisten sankariksi nousi Brandon Jefferson, joka heitti joukkueensa voittoon dramaattisesti kaksi sekuntia ennen loppusummeria.
KTP:n Brandon Jeffersonin käsi ei tärissyt ratkaisuhetkillä. Kuva: Kai Kilappa.
Kolmannen peräkkäisen kotitappionsa kärsinyt Pyrintö johti ottelua suurimman osan ajasta. Kotijohto kasvoi parhaimmillaan kolmannella jaksolla 13 pisteeseen. KTP piti kuitenkin päänsä ja ottelu ratkaistiin vasta viimeisellä minuutilla.
40 sekuntia ennen loppua Pyrintö siirtyi kahden pisteen johtoon Antero Lehdon huudatettua Pyynikkiä kaukoheitollaan. Jefferson tasoitti pelin vapaaheittoviivalta, mutta Damon Williams kuittasi toisessa päässä Pyrinnön takaisin kahden pisteen johtoon.
Jefferson veti lopulta pisimmän korren hiljentäen kaksi sekuntia ennen loppua tamperelaisyleisön kylmäpäisellä kolmosellaan, jonka turvin KTP pääsi kotimatkalle sarjapisteet mukanaan.
- Takaa-ajomme onnistui puolustusta tiivistämällä. Lopussa pari kovaa koria todistivat miten kaverimme vihaavat häviämistä, totesi KTP:n valmentaja Anton Mirolybov.
Kenneth Simms heitti KTP:lle 18 pistettä ja Jefferson 17. Jukka Matinen palasi pelikentille loukkaantumisten jälkeen ja KTP:lle 10 pistettä.
Will Harris oli Pyrinnön tehokkain 19 pisteellä.
Italiasta Espooseen palannut Elias Eerikinharju haluaa saada polvensa kuntoon, kehittyä pelaajana ja auttaa Tapiolan Honkaa nousemaan Korisliigassa uusiin korkeuksiin.
Kaarinan barbaarina tunnettu laituri aloittelee Tampereen Pyrinnön kanssa uutta kautta kovan työn kautta. Edellinen oli haastava mutta nousujohteinen, joten sen päälle on hyvä rakentaa, vaikka kokoonpano onkin kokenut muutoksia.
Bisons Loimaan viime kausi oli pääosin positiivinen yllätys, mutta nopea putoaminen playoffeista kaivoi Vesa Heinosen mieltä. Nyt kapteeni avaa tarkemmin ajatuksiaan niin kentältä kuin sen ulkopuoleltakin.
Kauhajokisten unelma Mestareiden liigan lohkovaiheesta päättyi lauantai-iltana Samokovissa, Bulgariassa. Liettualainen BC Juventus Utena osoittautui vahvemmaksi numeroin 103–89, ja vei näin paikan karsintojen seuraavalle kierrokselle.
Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.
13 kautta Korisliiga-kokemusta kerännyt laituri täydentää lokkipaitojen riviä.
Helsinki Seagullsin tulevan kauden toinen ulkomaalaisvahvistus on kokenut yhdysvaltalainen 180-senttinen Kahron Ross. Yhden vuoden sopimuksella Helsinkiin saapuvalle 29-vuotiaalle Rossille tuleva kausi on jo hänen uransa kahdeksas Euroopassa ja neljäs Korisliigassa. Suomessa hän on aiemmin edustanut BC Nokiaa, jossa hän voitti myös Suomen mestaruuden kaudella 2023-2024.
Salon Vilppaan joukkueen viimeinen palanen on nelospaikalla operoiva 201-senttinen Ansley Almonor, joka aloittaa ammattilaisuransa Suomesta legendaarisen Kentuckyn yliopiston jälkeen.
Helsinki Seagullsin takakenttä vahvistuu 27-vuotiaan Trey Niemen liittyessä mukaan joukkueen kokoonpanoon yhden kauden mittaisella sopimuksella. 185-senttinen Niemi edusti viime kaudella KTP-Basketia ja espanjalaisseura Sol Girones Bisbal Basquetia. Kotimaan ja Espanjan lisäksi hän on kartuttanut kokemusta myös Kanadan CEBL ja Italian Serie B -sarjoista.
Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaisen pelaajasopimuksen 33-vuotiaan Osku Heinosen kanssa. 194-senttinen Tampereen Pyrinnön kasvatti saapuu Helsinkiin Italiasta, jossa hän edusti viime kaudella Serie B -sarjassa pelaavaa Paperdi Juvecasertan joukkuetta 38 ottelussa.