4.2.2008 Vain kaksi kotipeliä tällä kaudella hävinnyt Kouvolan Kouvot ei antanut Namika Lahden tärvellä kovan kotijoukkueen mainetta maanantain ainoassa Korisliigan ottelussa. Kouvot voitti lahtelaiset kolmannen kerran tällä kaudella, nyt pistein 86-71 (47-40).
Kouvot venytti varsin nopeasti johtonsa kymmenen pisteen tuntumaan ja piti sen noilla vaiheilla kaksi ensimmäistä neljännestä. Kolmannen jakson lopulla kotijohto käväisi jo 23 pisteessä eikä Namika Lahti saanut viimeisellä jaksollakaan todellista kiriä aikaan.
- Hyökkäyspelimme oli vähän levotonta, mutta kovilla yksilöratkaisuilla syntyi riittävästi pisteitä. Peliin jäi kyllä vielä parannettavaa, totesi Kouvojen valmentaja Jukka Toijala.
Voittajien ykköstykkinä kunnostautui kauden ennätyspisteensä 23 kerännyt Tuomas Iisalo, joka pussitti jo taukoon mennessä 16 pistettä. Wayne Bernard heitti 19, Corey Smith 17 ja Roope Suonio kasvattiseuraansa vastaan 14 pistettä. Suonion käsistä lähti ratkaisevaan irtiottoon lähteneet pisteet kolmannella jaksolla.
- Kouvot pelaa tällä hetkellä aika hyvin. Ei jäänyt seliteltävää. Tarvitsemme hyvän päivän voittaaksemme Kouvot ja tänään ei ollut sellainen, summasi Lahden pelintekijä Teemu Laine.
Vierasjoukkueesta löytyi vain kaksi tehopelaajaa, kun Pierre Jallow teki sarjan ennätyspisteensä 29 ja Davont Jackson 16.
(STT – Koris.net)
Korisliigan täydelliset ottelutilastot sekä muita tilastoja löytyy Koripalloliiton tilastopalvelusta, www.basket.fi.
Kouvojen Tuukka Härsilä avasi kauden 21 pisteen suorituksella, vaikka lopulta voiton ottelusta veikin Korihait. Myös Tapiolan Honka ja Kataja Basket juhlivat.
Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.
Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.
Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.
19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.
Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.
Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.
Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.
Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.
Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.