Kouvot ja KTP jo 2-0-johtoihin välierissä

29.3.2004 Kokonaan kymenlaaksolainen SM-Koriksen finaali on enää yhden Kouvojen ja yhden KTP Basketin voiton päässä. Sekä Kouvot että KTP siirtyivät maanantaina välierien ottelusarjoissaan 2-0-johtoihin. Kouvot kepitti hallitsevan mestarin Hongan lukemin 79-62 ja KTP puolestaan Namika Lahden 107-83.

Espoolainen Honka aloitti toisen välierän aivan erilaisella asenteella kuin sunnuntain avauskohtaamisessa, jossa Kouvot pääsi karkuun jo ensi minuuteilla. Se koki kuitenkin nopeasti kovan kolauksen, kun Hongan 208-senttinen amerikkalaissentteri Stephen Rich joutui jättämään kentän seitsemän minuutin kohdalla. Rich loukkasi alkuveryttelyssä säären ulkosyrjän lihaksistoa, eikä jalka kestänyt pelaamista.

Ensimmäisen jakson jälkeen Honka johti lukemin 22-13. Pian alkoi kuitenkin Richin poissaolo näkyä kentällä. Honkalaisista Markus Hemdahl joutui virhevaikeuksiin ja kun Aki Ulanderin piilolinssit menivät silmässä solmuun, alkoi Kouvot saada otetta korinaluspelistä. Samalla kotijoukkue sai myös juonesta kiinni ja alkoi hivuttautua lähemmäksi vieraitaan. Hieman ennen puoliaikaa Kouvot siirtyi ensimmäistä kertaa johtoon (35-33) sitten alkuminuuttien, kun Samu Kaaresvirta pisti kolmosen sisään.

Kouvojen puolustus toimi jälleen mainiosti. Pelaajat tiesivät koko ajan mitä olivat tekemässä. Kouvojen intensiivisyys aiheutti Hongalle 20 pallonmenetystä. Hyökkäyspäässä Jukka Toijala piti kolmannella jaksolla huolen siitä, että Kouvot ei enää hankkimaansa johtoasemaa menettänyt. Toijala aloitti kahdella kolmen pisteen heitolla ja jatkoi show’taan jakamalla joukkuetovereilleen vapauttavia ja yleisön villiinnyttäneitä syöttöjä. Ottelussa kaikkiaan 20 pistettä nostellut Luke Dean oli yksi Toijalan löytämistä pelureista.

Honka yritti kolmannella jaksolla paikkapuolustustakin, kun miesvartiointi ei tuottanut sen haluamaa tulosta. Kouvot kuitenkin mursi yrityksen helposti ja jatkoi irtiottoaan. Puolen tunnin pelin jälkeen Kouvot oli 11 pisteen johdossa (62-51) ja suurimmillaan Kouvot johti täpötäyden ja hyvää meteliä pitäneen kotiyleisön riemuksi 20 pisteellä (72-52), kun kuusi minuuttia oli pelaamatta.

Kouvojen hyvä asenne näkyi jälleen levypallokahinoissa. Silloin kun Honka olisi kipeimmin tarvinnut puolustuslevypalloja ja niiden kautta nopeita koreja, löytyi Kouvoista hyökkäyslevypallon poimija. Kouvot vei ottelussa yhteensä 12 hyökkäyspään levyriä, joista viisi neljännellä jaksolla. Niiden avulla Kouvot pääsi pyörittämään pitkiä hyökkäyksiä. Hongan pyristelyä eivät auttaneet Markus Hemdahlin neljäs virhe päätösneljänneksen alkajaisiksi ja Jyri Lehtosen viides virhe jakson puolivälin jälkeen.

Jukka Toijalan (15/5 syöttöä) ohella Kouvojen hahmoja olivat Luke Dean (20/9) ja Ville Kaunisto (17/5) sekä mainion puolustustyön Hongan takamiesosastoa vastaan toistamiseen tehnyt Marcus Grant.

KTP piti Lahden päätösneljänneksellä viidessä pisteessä

Kotkassa nähtiin tasavahvaa vääntöä aina kolmannelle jaksolle saakka, kunnes Namika Lahden kone hyytyi totaalisesti. Ottelu oli hieman kolmannen jakson puolivälin jälkeen tasatilanteessa 76-76. KTP vei jakson lopun 10-2, eikä jäänyt enää taakseen katselemaan. Päätösneljänneksellä Lahdelle tosin tarjoutui mahdollisuus joukkueiden pitäessä hirmuista tempoa parin minuutin ajan. Kentällä juostiin päästä päähän, mutta kumpikaan joukkueista ei saanut koreja aikaiseksi. Kyseisen hurlumhei-vaiheen jälkeen KTP alkoi kuitenkin pudotella heittojaan tasaiseen tahtiin. Väsynyt Lahti puski KTP-puolustuksen keskelle, eikä onnistunut missään. Namika Lahti teki viimeisen kymmenminuuttisen aikana vaivaiset viisi pistettä ja nekin tulivat kaikki Monte Cummingsin kädestä. KTP lasketteli lopulta helpohkoon 107-83-voittoon.

Virhevaikeudet alkoivat kasaantua lahtelaisille toisen puoliajan alussa, kun Mikko Kyrö otti saman KTP-hyökkäyksen aikana kaksi virhettä saaden virhetilinsä täyteen. KTP pelasi palloa korin läheisyyteen ja lahtelaisilla oli vaikeaa. Kaikkiaan vieraille vihellettiin tilanteista 31 virhettä. KTP rankaisi myös niistä pistämällä vapaaheittonsa 78 prosentin tarkkuudella sisään (32/41).

KTP:n hyökkäyksessä ja puolustuksessa joukkueen iloinen liike oli jälleen avainasemassa. KTP kierrättää tällä hetkellä mallikkaasti palloa ja etsii hyviä ratkaisupaikkoja. Maanantainakin se näkyi tarkkana heittopelinä. Kotkalaisten pelitilanneheitot upposivat 55,9 prosentin (33/59) sihdillä.

Kotkalaisten onnistuessa joukkuepelaamisessa löytyi onnistujia paljon. Roope Mäkelä toi peliin rauhallisuutta etenkin ottelun loppupuoliskolla. Lahtelaisten yrittäessä vielä päästä peliin mukaan Mäkelä piti palloa, kunnes häntä rikottiin tai vapaa joukkuekaveri löytyi. Mäkelä teki itse ottelun korkeimman pistemäärän (26) ja jakoi vielä kuusi koriinjohtanutta syöttöä. Markus Myllylä ja Kenny Younger heittivät 18 pistettä mieheen. Pasi Heinonen (15/2), Jari Vekkilä (13/0) ja kotiyleisöä peräkkäisillä pisteillään huudattanut Sauli Silvonen (7/1) täydensivät KTP:n laajan onnistujakaartin.

Namika Lahti oli pitkään Sami Lehtorannan ja Monte Cummingsin onnistumisten varassa. Myöhemmin kuvaan astuivat hetkeksi Tom Gustafsson ja Kyrö, kunnes koko joukkueen hyökkäyspeli puuroutui. Loppua kohden kaikki lahtelaiset kävivät yrittämässä vuorotellen, mutta tuloksena oli tukku menetyksiä ja ohiheittoja vapaistakin paikoista. Gustafsson punnersi lopulta joukkueensa parhaimmat 20 pistettä.

SM-välierät jatkuvat keskiviikkona, jolloin pelataan Espoossa ja Lahdessa. Ottelusarjat ovat tuolloin katkolla Kouvoille ja KTP:lle. Honka-Kouvot alkaa Tapiolan Urheiluhallissa klo 18.30 ja samaan aikaa käynnistyy ottelu Namika Lahti-KTP Lahden Urheilutalolla.

 
3.10.2025 21:14 Korisliiga

Korisliiga käynnistyi! Avausvoittoihin Honka, Korihait ja Kataja

Kouvojen Tuukka Härsilä avasi kauden 21 pisteen suorituksella, vaikka lopulta voiton ottelusta veikin Korihait. Myös Tapiolan Honka ja Kataja Basket juhlivat.

3.10.2025 08:06 Korisliiga

Korisliigan infopaketti 2025-26

Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.

2.10.2025 18:50 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kobrien virginialainen tähtisentteri Efton Reid III on ennen kaikkea joukkuepelaaja – ”Rehellisesti sanoen en osannut odottaa aloittavani urani Lapualla”

Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.

2.10.2025 13:35 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Osku Heinonen kokee saaneensa reissata riittävästi – nyt edessä kova työ hallitsevan mestarin Helsinki Seagullsin riveissä

Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.

2.10.2025 12:24 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Korihaiden Leo Eklund on yksi kotimaan tuoreista pelaajalupauksista – ”Minkä roolin valmennus minulle antaakin, olen valmis sen ottamaan ja vastuuni kantamaan”

19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.

2.10.2025 09:27 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Katajan Max Besselink aloitti uransa hurjien fanfaarien saattelemana, mutta sittemmin terveys on hidastanut kehitystä – ”Perheeni on ollut isoin apu asioiden käsittelyssä”

Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.

1.10.2025 19:04 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Lahti Basketballin päävalmentaja Kristian Palotie tasapainoilee valmentamisen ja mediaroolinsa välillä – ”Painopiste on selkeä, sillä valmentaminen on kokopäivätyö”

Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.

1.10.2025 13:12 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kauhajoen Eemi Luukkonen on oppinut käsittelemään menestysjoukkueessa pelaamisen paineet – ”Kun kultamitali puuttuu, motivaatio kehittyä on kasvanut entisestään”

Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.

1.10.2025 10:58 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Enemmän kuin vain työtovereita – Eero Innamaa näkee valtavan arvon Vilppaan yhteisöllisyydessä

Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.

30.9.2025 16:26 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Joona Tuomala palasi synnyinmailleen uransa parhaassa pelikunnossa – tuore perheenisä tasapainoilee kodin ja KTP-Basketin välillä täynnä energiaa

Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.

Näytä lisää vastaavia