Kouvoille täpärä tappio Lahdessa

28.11.2004 Namika Lahti otti täpärän kotivoiton Kouvolan Kouvoista koripallon Sparliigan sunnuntaikierroksella. Viime kevään finalistien tasainen ottelu päättyi Lahden 75-73 (45-43) voittoon.

Joukkueet kohtasivat jo toistamiseen tämän kauden sarjassa, kun ensimmäinen peli lokakuun sarja-avauksena meni 11 pisteellä Kouvojen nimiin. Kaksi edellistä peliään hävinneen Namikan voitonratkaisijaksi nousi loppusummerin soidessa kahden pisteen korin heittänyt Monte Cummings. Hän oli 30 pisteellä myös isäntien tehokkain.

Kouvot aloitti vahvasti tehden jo ensimmäisellä neljänneksellä 33 pistettä, mutta Namikan prässipuolustus Ilkka Vuoren, Mikko Kyrön ja Ville Mäkäläisen hiostamana hyydytti vähitellen vierasjoukkueen. Kouvoista Anssi Kinnaslampi heitti 24 ja Paul Jesinskis 15 pistettä. 

PuHu pyöritti rampaa Katajaa 

Vantaan Pussihukat käytti hyväkseen Joensuun Katajan rampautumista hakemalla Joensuusta 84-94 (38-51) voiton. Vieraat pohjustivat voittonsa jo ensimmäisellä neljänneksellä viemällä sen selvästi 28-10. 

Kotijoukkueelta puuttui kaksi ratkaisupelaajaa, nivusvammainen Llewellyn Smalley ja nilkkansa loukannut Jyri Lehtonen ja se näkyi isäntien pelissä. Katajalta löytyi silti täysi viisikko kaksinumeroiset pisteet heittäneitä pelureita, joista yllättäjäksi nousi kauden ennätyspisteensä 17 heittänyt Ville Vesala. John Green teki 15 ja Sami Laaksonen sekä Petri Jaakkola kumpikin 14 pistettä.

Yhdeksän päivän pelitauon pitäneen PuHun voittoa rakensivat Marckell Patterson 27 pisteellä, Martti Kuisma 23:lla ja Phil Hickey 18 pisteellä. 

Lappeenrannan voittoputki venyy 

Sarjajohtaja Lappeenrannan NMKY venytti peräkkäisten voittojen sarjansa kuuden pelin mittaiseksi hakemalla voiton Äänekoskelta. Sarjajumbo Huima pystyi kuitenkin antamaan kohtuullisen hyvän vastuksen kärkijoukkueelle häviämällä vain seitsemän pisteen erolla 83-90 (42-53) lukemin. 

Pasi Riihelä oli 27 pisteellään jälleen voittajien paras pistemies ja kymmenellä levypallollaankin ykkönen. Matthew Williams nakutti 20 ja Chanan Colman 15 pistettä. 

Huimasta Harry Harrison keräsi tehot 23/11. Timo Naukkarinen heitti 18 pistettä.

(STT) 



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/sparliiga/
 
1.10.2025 19:04 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Lahti Basketballin päävalmentaja Kristian Palotie tasapainoilee valmentamisen ja mediaroolinsa välillä – ”Painopiste on selkeä, sillä valmentaminen on kokopäivätyö”

Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.

1.10.2025 13:12 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kauhajoen Eemi Luukkonen on oppinut käsittelemään menestysjoukkueessa pelaamisen paineet – ”Kun kultamitali puuttuu, motivaatio kehittyä on kasvanut entisestään”

Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.

1.10.2025 10:58 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Enemmän kuin vain työtovereita – Eero Innamaa näkee valtavan arvon Vilppaan yhteisöllisyydessä

Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.

30.9.2025 16:26 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Joona Tuomala palasi synnyinmailleen uransa parhaassa pelikunnossa – tuore perheenisä tasapainoilee kodin ja KTP-Basketin välillä täynnä energiaa

Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.

30.9.2025 08:54 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Espanjassa koulitulle Kouvojen Joona Heinoselle jäi rikkonaisesta kaudesta näyttämisenhalu – ”Pään nollaaminen pettymysten jälkeen vaati työtä”

Joona Heinonen opetteli juniorina yhtä aikaa omillaan asumista ja koripalloa Espanjan kovatasoisilla parketeilla. Nyt 21-vuotias lupaus jatkaa työtään Kouvoissa rikkonaisen Korisliiga-debyytin jälkeen.

29.9.2025 09:36 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Elias Eerikinharju palasi Tapiolan Honkaan jatkamaan kesken jäänyttä tarinaa – ”On tämä ollut omanlaisensa polku, mutta olen nauttinut jokaisesta vaiheesta”

Italiasta Espooseen palannut Elias Eerikinharju haluaa saada polvensa kuntoon, kehittyä pelaajana ja auttaa Tapiolan Honkaa nousemaan Korisliigassa uusiin korkeuksiin.

26.9.2025 09:56 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Pyrinnön Riku Laine ei pelkää käsiensä likaamista – ”Olen kentän ulkopuolella rauhallinen ja hillitty tyyppi, mutta parketilla aivan muuta…”

Kaarinan barbaarina tunnettu laituri aloittelee Tampereen Pyrinnön kanssa uutta kautta kovan työn kautta. Edellinen oli haastava mutta nousujohteinen, joten sen päälle on hyvä rakentaa, vaikka kokoonpano onkin kokenut muutoksia.

25.9.2025 11:31 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Bisons Loimaan Vesa Heinonen johtaa kentällä esimerkillään ja rentoutuu vapaa-ajalla lavatansseissa – ”Tämä toinen intohimo aiheuttaa usein pientä naurua joukkuekavereissa”

Bisons Loimaan viime kausi oli pääosin positiivinen yllätys, mutta nopea putoaminen playoffeista kaivoi Vesa Heinosen mieltä. Nyt kapteeni avaa tarkemmin ajatuksiaan niin kentältä kuin sen ulkopuoleltakin.

20.9.2025 22:19 Mestarien liiga

Kauhajoki kaatui Juventus Utenalle – taival Mestareiden liigan karsinnassa katkesi

Kauhajokisten unelma Mestareiden liigan lohkovaiheesta päättyi lauantai-iltana Samokovissa, Bulgariassa. Liettualainen BC Juventus Utena osoittautui vahvemmaksi numeroin 103–89, ja vei näin paikan karsintojen seuraavalle kierrokselle.

13.9.2025 14:14 Pääjuttu

Korisliigan MVP Lassi Nikkarinen Espanjan Fuenlabradaan

Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.

Näytä lisää vastaavia