Korisliigan ottelu LrNMKY – ToPo illan TV-pelinä

6.3.2006 Korisliigan runkosarjaa on jäljellä viiden kierroksen verran. Pudotuspeliasemista käydään tiukkaa kamppailua. Illan ottelussa runkosarjan jaetulla kolmannella sijalla oleva hallitseva Suomen mestari Lappeenrannan NMKY saa vastaansa sarjanousija ToPon Helsingistä. Ottelu alkaa suorana Urheilukanavalta ennakkotunnelmilla klo 18:00 alkaen.

Joukkueet ovat kohdanneet kauden aikana kolme kertaa ja Lappeenranta on ottanut otteluista voitot 18, 20 ja 20 pisteellä. ToPo on kuitenkin pystynyt taistelemaan tasaisesti läpi kauden ja on ollut etenkin tämän vuoden puolella paremmassa vireessä.

Viime Korisliigan otteluissa ToPo on kuitenkin kärsinyt kolme tappiota peräkkäin ja koko kauden aikana hakenut vain seitsemän vierasvoittoa. Kehittyvä helsinkiläisryhmä on vieraskentillä kuitenkin hakenut niin sarjajohtaja Katajan kuin Namika Lahdenkin päänahat.

Myös Lappeenranta on hävinnyt viime Korisliiga ottelunsa Kouvoja vastaan. Euroopan cupin ottelusuman uuvuttama joukkue näytti Kouvolassa etenkin henkisesti väsyneeltä. Nyt lappeenrantalaisten onneksi joukkue on saanut muutaman päivän levon ennen illan TV-ottelua.

- Tiukka ottelutahti on aiheuttanut sen, ettei omaa peliä ole ehtinyt miettiä yhtään, eikä vastustajien peliä senkään vertaa. Keskittyminen on ollut huonoa, mutta kaipa peli tästä lähtee paranemaan, Pasi Riihelä pohti Etelä Saimaan verkkosivuilla Kouvot ottelun jälkeen.

ToPon avainpelaajista loppukauden ovat sivussa Phil Hickey, Timo Parviainen ja Leho Kraav. Maajoukkueessa vuosia pelannut Maurizio Pratesi oli sivussa koko syyskauden, mutta palannut kentille kovilla tehoilla. Lisää iloa ToPo-leiriin on tuonut myös Jukka Katajan paluu parketille. Jos Pratesi ja Kataja saadaan täyteen iskuun, sopii ToPolta odottaa mitä tahansa.

Joukkueethan saattavat olla pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella vastakkain, mutta se vaatii ToPon nousemista sarjataulukossa kuudenneksi. Tavoite on hyvin mahdollinen joukkueen majaillessa ennen illan ottelua seitsemällä sijalla yksi ottelu vähemmän pelattuna kuin kuudentena olevalla Korihailla.

ToPon nuoret pelaajat ovat astuneet Pekka Salmisen valmennuksessa hienosti esiin ja 18-vuotias Tero Laitinen on noussut jopa ratkaisijan rooliin. Torpan joukkueen moottorina toimii 174-senttinen, vastustajille hankaluuksia illasta toiseen aiheuttava vauhtikone John Thomas.

Lappeenrannan kovinta vauhtia ovat pitäneet Pasi Riihelän lisäksi Matthew Williams. Viime ToPo kohtaamisessa Namika hyödynsi pituusylivoimansa hyvin. Sillä oli asettaa pidempi pelaaja käytännössä jokaista ToPon pelaajaa vastaan.

218-senttinen Chris Cristoffersen ja 201-senttinen urheilullinen Matthew Williams saivat oman pään korinalustan hyvin hallintaansa. Kamppailu pistetään käyntiin klo 18:30 ja sitä voi seurata suorana Urheilukanavalta.

TV-peli Live –vedonlyönnissä, Pitkävedossa ja Päivän Parina

LrNMKY-Topo on Veikkauksen Pitkävetolistalla sekä Päivän Parin kohteena. Näitä pelejä voit pelata aina 18:25 asti. Ottelun aikana voi lyödä lisää vetoa Live –vedonlyönnin kautta.

Live-vedon ideana on veikata sitä, mitä seuraavaksi tapahtuu eli esimerkiksi sitä, kumpi joukkue tekee ottelun avauskorin, kumpi johtaa ensimmäisen jakson jälkeen jne. Kohteet aukeavat pelin edetessä ja ne sisältävät tulosvaihtoehtoja, joille on määritelty kiinteät kertoimet.

Live-vetoa voi pelata joko internetin välityksellä tai puhelimitse wapilla. Pelaamista varten pelaajalla tulee olla OnNet-pelitili, josta raha siirretään erilliseen pelikukkaroon. Pelivuorokauden aikana pelikukkaroon voi siirtää enintään 100 euroa ja Live-vedon suurimmaksi yksittäiseksi panokseksi on määritelty 20 euroa.

Pitkäveto kerroin ottelulle on seuraava:

ottelu

 

1

 

x

 

2

LrNMKY-ToPo

 

1,20

 

14,50

 

4,25

Lisätietoja http://www.veikkaus.fi/



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

29.4.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

Koripalloliitto ja Rantalainen yhteistyösopimukseen

Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.

27.4.2024 19:58 Korisliiga

Vierasvoittojen teema jatkuu – Seagulls tasoitti välierät

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.

25.4.2024 21:05 Korisliiga

BC Nokia ei jättänyt arvailun varaa – johtaa välieriä 2–1

Puolelta toiselle keikahdellut välieräsarja on nyt Nokian hallinnassa. Katajan valmentaja Petri Virtanen peräänkuulutti joukkueeltaan henkistä kasvua.

24.4.2024 20:31 Korisliiga

Kauhajoki 2–1-johtoon Seagullsista – poikkeuksellisessa sarjassa toistaiseksi pelkkiä vierasvoittoja

Kauhajoen ja Helsinki Seagullsin kolmas välieräkohtaaminen päättyi Kauhajoen täpärään voittoon.

Näytä lisää vastaavia