24.11.2006 Korisliiga-kierroksen otteluissa 24.-27.11. vietetään ennen otteluiden alkua hiljainen hetki torstaina menehtyneen Chris Sandyn muistoa kunnioittaen. Kouvojen 27-vuotias amerikkalaispelaaja sai surmansa auto-onnettomuudessa.
Kahden henkilöauton ja rekan kolari tapahtui torstai-iltana kuutostiellä Elimäellä. Surmansa saanut Sandy ajoi toista henkilöautoa. Suomen Tietotoimiston tietojen mukaan Sandyn vieressä ollut naismatkustaja loukkaantui ja vietiin sairaalaan. Myös toista henkilöautoa ajanut nainen loukkaantui. Hänen kyydissään ei ollut muita matkustajia. Onnettomuushetkellä sää oli sateinen ja pimeä.
Chris Sandy pelasi ensimmäistä kauttaan Suomessa. Fresno State –yliopiston kasvatti ehti syksyn aikana pelata itsensä kannattajien sydämiin. Sandy oli parketilla viihdyttäjä, joka osasi ottaa yleisönsä. Hänen viimeiseksi ottelukseen jäi keskiviikkona pelattu voitokas Korihait-ottelu, jonka hahmona Sandy toimi. 183-senttinen pelintekijä teki elämänsä viimeisten kymmenen peliminuutin aikana peräti 23 pistettä ratkaisten voiton joukkueelleen.
Kouvojen seuraava ottelu on maanantainen TV-peli Tampereen Pyrintöä vastaan. Kouvot on päättänyt pelata ottelun ohjelman mukaisesti.
Suomen Koripalloliitto esittää osanottonsa koko koripalloilevan Suomen puolesta Sandyn omaisille ja ystäville, Kouvojen edustusjoukkueelle, organisaatiolle sekä kannattajille.
Miesten Korisliiga-finaalit ovat nyt 3–2-tilanteessa Helsinki Seagullsin hyväksi.
Helsinki Seagulls otti kolmen pisteen vierasvoiton BC Nokiasta ja tasoitti finaalisarjan.
Helsinki Seagulls otti ensimmäisen voittonsa tämän vuoden miesten Korisliigan finaaleissa.
Miesten Korisliigan pronssimitalit ripustettiin tänään Kauhajoen pelaajien kaulaan.
Korisliigan toinen finaali oli kotijoukkue BC Nokian näytös, kun sen puolustus tylsytti Helsinki Seagullsin lukemin 85–60 (38–31). Kolmas finaali pelataan tulevana sunnuntaina Helsingissä.
Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.
Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.
BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.
Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.
Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.