Korihait yllätti Pyrinnön

11.11.2011 Korisliigan runkosarjan vaihtelevin ottein aloittanut Uudenkaupungin Korihait otti perjantaina makean kotivoiton, kun kahden edeltävän kauden mestari Tampereen Pyrintö kukistui jatkoajan jälkeen 90–86 (79–79, 38–41). Pyrintö on hävinnyt kauden kaikki kolme otteluaan jatkoajalla.

Shawn Vanzantin Korihait haki yllätysvoiton Pyrinnöstä.

Josh Gonner ja Kouvot jatkoivat Namika Lahden tappioita. Kuvat: Korihait & Matti O. Koskinen.

Pyrintö piti johtoa lähes koko varsinaisen peliajan ja kävi parhaimmillaan jo 12 pisteen johdossa. Korihaiden Pyry Rainamaa venytti kuitenkin 24 sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua ottelun jatkoajalle.

 

Ylimääräisellä viisiminuuttisella Pyrintö johti vielä pistein 84–85, kun peliaikaa oli jäljellä 43 sekuntia. Shawn Vanzantin vietyä Korihait 88–86-johtoon katkaisi Pyrinnön selkärangan Rainamaa viime sekunnin korillaan.

 

– Taistelimme hienosti ja pärjäsimme puolustuksessa Damon Williamsin vartiointia lukuun ottamatta hyvin. Lisäksi Rainamaa ja Shawn Vanzant heittivät ratkaisuhetkillä kovia koreja, kehui Korihaiden päävalmentaja Tom Westerholm.

 

Rainamaan (11/4/3 syöttöä) ja Vanzantin (6/5/7 syöttöä) lisäksi Korihailta kunnostautuivat Cory Johnson (29/4/3 riistoa) ja Cedric Latimer (19/7).

 

Pyrintö sortui 21 pallonmenetykseen ja huonoon kaukoheittopeliin osumalla kolmen pisteen kaaren takaa vain kahdesti 17 heittoyrityksellä. Damon Williams (39/13/4 syöttöä) pussitti liigakauden piste-ennätyksen ja sai tukea Antero Lehdolta (17/4).

 

Kouvot jatkoi lahtelaistappioita

 

Namika Lahti kärsi jo 11. perättäistappionsa, kun Kouvot kukisti lahtelaiset kotonaan 86–79 (39–39).

 

Kouvot näytti juoksevan helppoon voittoon viemällä ensimmäisen neljänneksen 25–11. Namika pääsi kuitenkin toisella jaksolla peliin mukaan ja käväisi johdossakin ennen taukoa. Kahdella viimeisellä jaksolla vieraat eivät kuitenkaan päässeet edelle, kun peli eteni Kouvojen muutaman korin johdossa.

 

– En voi olla peliimme tyytyväinen, mutta onneksi sentään voitimme. Hyökkäyspeli alkoi sujua sen verran, että pisteet jäivät kotiin, totesi Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen.

 

Kouvoista parhaassa pelivireessä olivat Josh Gonner (19/2), Antoine Jordan (18/9/4 syöttöä/3 riistoa) ja Antto Nikkarinen (14/3/4 syöttöä). Pyrinnöstä siirtynyt Brant Bailey (26/10) sekä Ville Mäkäläinen (17/5/4 syöttöä) olivat Namikan tehomiehet.

 

Karhu katkaisi Vilppaan voittosarjan

 

Salon Vilppaan kolmen ottelun voittoputki katkesi, kun Kauhajoen Karhu haki vasta kauden toisen vierasvoittonsa 84–93 (51–48)-lukemin.

 

Tasainen peli näytti kallistuvan kolmannella jaksolla Vilppaalle, mutta Karhu käänsi 71-68-kotijohdosta kymmenen pisteen edun, jota Vilpas ei enää tavoittanut.


Karhun tehoparin muodostivat Kelly Beidler (24/19/4 syöttöä/4 blokkia) ja Clevin Hannah (21/4/4 syöttöä). Myös sairaslistalta palanneet Todd Hendley (18/3) ja Ilkka Vuori (8/1/3 syöttöä/2 blokkia) pelasivat tärkeät minuutit.

 

Vilppaalta ylitse muiden olivat Emmanuel Holloway (27/2/3 syöttöä) ja korien alla hurjaa työtä tehnyt John Fields (17/24).

 

(STT)

 
3.10.2025 21:14 Korisliiga

Korisliiga käynnistyi! Avausvoittoihin Honka, Korihait ja Kataja

Kouvojen Tuukka Härsilä avasi kauden 21 pisteen suorituksella, vaikka lopulta voiton ottelusta veikin Korihait. Myös Tapiolan Honka ja Kataja Basket juhlivat.

3.10.2025 08:06 Korisliiga

Korisliigan infopaketti 2025-26

Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.

2.10.2025 18:50 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kobrien virginialainen tähtisentteri Efton Reid III on ennen kaikkea joukkuepelaaja – ”Rehellisesti sanoen en osannut odottaa aloittavani urani Lapualla”

Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.

2.10.2025 13:35 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Osku Heinonen kokee saaneensa reissata riittävästi – nyt edessä kova työ hallitsevan mestarin Helsinki Seagullsin riveissä

Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.

2.10.2025 12:24 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Korihaiden Leo Eklund on yksi kotimaan tuoreista pelaajalupauksista – ”Minkä roolin valmennus minulle antaakin, olen valmis sen ottamaan ja vastuuni kantamaan”

19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.

2.10.2025 09:27 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Katajan Max Besselink aloitti uransa hurjien fanfaarien saattelemana, mutta sittemmin terveys on hidastanut kehitystä – ”Perheeni on ollut isoin apu asioiden käsittelyssä”

Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.

1.10.2025 19:04 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Lahti Basketballin päävalmentaja Kristian Palotie tasapainoilee valmentamisen ja mediaroolinsa välillä – ”Painopiste on selkeä, sillä valmentaminen on kokopäivätyö”

Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.

1.10.2025 13:12 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kauhajoen Eemi Luukkonen on oppinut käsittelemään menestysjoukkueessa pelaamisen paineet – ”Kun kultamitali puuttuu, motivaatio kehittyä on kasvanut entisestään”

Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.

1.10.2025 10:58 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Enemmän kuin vain työtovereita – Eero Innamaa näkee valtavan arvon Vilppaan yhteisöllisyydessä

Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.

30.9.2025 16:26 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Joona Tuomala palasi synnyinmailleen uransa parhaassa pelikunnossa – tuore perheenisä tasapainoilee kodin ja KTP-Basketin välillä täynnä energiaa

Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.

Näytä lisää vastaavia