Koposen haamukolmonen ei pelastanut Bolognaa

19.5.2012 Petteri Koponen pelasti varsinaisen peliajan viime sekuntien haamukolmosellaan Virtus Bolognan jatkoajalle Italian Serie A:n toisessa puolivälieräottelussa Sassaria vastaan. Koposen uroteoista huolimatta Bologna taipui jatkoajalla pistein 86–88 (40–34, 76–76) ja siirtyy kotikentälleen otteluvoittojen ollessa Sassarille 0-2.

Petteri Koponen toi kolmosellaan pelin jatkoajalle, mutta Sassari vei voiton. Kuva: Getty Images / All Over Press.

Puolivälierien avausottelussa Sassarin joukkuehyökkäys teki mittavia tuhoja bolognalaisrivistöissä, mutta toisessa osaottelussa Virtus Bologna hallitsi pitkään kenttää puolustuksellaan. Vielä seitsemän minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua Bologna johti numeroissa 51–59.

 

Kotiyleisöstään virtaa saanut Sassari otti kuitenkin pelin haltuunsa johti turvallisen tuntuisesti 69–63, kunnes Petteri Koponen otti ohjat omiin käsiinsä ja palautti Virtus Bolognan ottelun hallintaan. Koponen heitti joukkueensa neljännen jakson viimeisestä 13 pisteestä 11, kruunaten kirin loppusekuntien haamukolmoseen, joka pakotti ottelun jatkoajalla.

 

Kun jatkoaikaa oli pelattu kolme minuuttia, Bologna johti vielä lukemissa 82-86. Lopussa Sassari kuitenkin nousi ensiksi Tony Easleyn perättäisillä koreilla tasoihin ja Drake Dienerin viime hetken heitolla 88–86-voittoon.

 

Petteri Koponen pelasi jatkoaikamittelössä 33 minuuttia ollen jälleen Virtus Bolognan paras pisteidentekijä, tällä kertaa 19 pisteellä (kakkoset 4/8, kolmoset 2/5, vapaaheitot 5/6). Koponen myös napsi kaksi levypalloa sekä jakoi viisi syöttöä.

 

Koposen lisäksi kentän parhaimmistoa olivat Bolognan Viktor Sanikidze (12/12) ja Chris Douglas-Roberts (12/8) sekä Sassarin Drake Diener (28/5/5 syöttöä) ja Tony Easley (20/11/3 blokkia).

 

Sassari johtaa puolivälieräsarjaa voitoin 2-0 ja on voiton päässä Serie A:n välieristä. Puolivälierät jatkuvat Bolognassa maanantaina.

 

Siena tyylitteli toiseen puolivälierävoittoon

 

Serie A:n puolivälieräavauksessa Teemu Rannikon Cimberio Varesea 35 pistellä kurittanut Montepaschi Siena oli rautaa myös toisessa puolivälieräottelussa. Hallitseva mestari kukisti vareselaisvieraansa 88–72 (48–32) ja johtaa sarjaa voitoin 2-0.

 

Varese oli selkeästi paremmin pelissä mukana kuin toissapäivänä, mutta Sienan materiaaliylivoima oli liikaa. Ksistof Lavrinovicin (19/5), Pietro Aradorin (15/2/4 syöttöä) ja Bo McCalebbin (13/2) johtama sienalaishyökkäys jauhoi koreja toisensa perään, kun Varese joutui ponnistelemaan jokaisen pisteensä eteen.


Teemu Rannikko pelasi lauantain ottelussa 14 minuuttia keräten kolme syöttöä ja kolme kolmen pisteen heittoyritystä. Varesen tehokkaimmat olivat Yakhouba Diawara (16/5) ja Rok Stipcevic (15/2/4 syöttöä).

 

Puolivälieräsarja jatkuu kolmannen osaottelun merkeissä Varesessa maanantaina.

 

 
9.5.2024 08:59 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierin Reyer Venezia eteni finaaliin

Awak Kuierin Reyer Venezia on selvittänyt tiensä Italian Serie A1:n finaaliin. Venezia voitti välierässä Campobasson otteluvoitoin 2-0.

6.5.2024 09:12 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball sivusi Ranskan ennätystä

Paris Basketballin voittoputki venyi jo 24 ottelun mittaiseksi viikonloppuna ja se sivuaa samalla Ranskan ennätystä. Sloveniassa Perttu Blomgren aloitti pudotuspelit vahvasti.

2.5.2024 09:05 Suomalaiset ulkomailla

Linda-Lotta Lehtorannalle ja Elina Koskimiehelle hopeaa Saksassa

Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Stars Keltern voitti Saksan Bundesliigan hopeaa. Awak Kuierin Reyer Venezia eteni välieriin Italiassa.

2.5.2024 08:45 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketballin voittoputki venyi – ennätys jo lähellä

Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball venytti voittoputkensa jo 23 ottelun mittaiseksi. Espanjassa Teneriffa sai revanssin Malagasta.

29.4.2024 11:31 Suomalaiset ulkomailla

Saksan mestaruustaistelu viidenteen otteluun – Kalinin ja Äijäsen Ferrol lähellä jättiyllätystä

Saksan Bundesliigan mestaruustaistelu huipentuu viidenteen otteluun, Awak Kuierin Reyer Venezia on lähellä välieräpaikkaa Italiassa ja Espanjassa Marianne Kalinin sekä Anniina Äijäsen Ferrol taisteli upeasti huippujoukkue Avenidaa vastaan.

29.4.2024 09:37 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Teneriffa taipui Mestarien liigan finaalissa

Teneriffa ei onnistunut uusimaan kahden vuoden takaista Mestarien liigan voittoa, kun Malaga oli vahvempi finaalissa. Alexander Madsenin Andorra varmisti sarjapaikkansa Espanjassa ja Edon Maxhuni heitti Le Portelin pudotuspeleihin Ranskassa.

27.4.2024 10:48 Susijengi

Touko Tainamo seniorikaudeksi Wyomingiin

Erinomaiset kolme kautta Denverin yliopistossa pelannut Susijengin ison pään lupaus Touko Tainamo, 205 cm ja 23 vuotta, vaihtaa joukkuetta seniorikaudekseen. Munkkiniemen Kisapoikien kasvatin uusi joukkue on Wyoming, joka sijoittui NCAA-liigan Mountain West -konferenssin keskivaiheille päättyneellä kaudella.

27.4.2024 08:04 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Teneriffa eteni Mestarien liigan finaaliin

Teneriffa pääsee taistelemaan Mestarien liigan voitosta, kun se eteni finaaliin kaatamalla kreikkalaisen Peristerin.

26.4.2024 09:24 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin jahtaa Mestarien liigan voittoa – ”Meillä on kaikki mahdollisuudet”

Mestarien liigan Final Four -lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Belgradissa. Kilpailun kaikkien aikojen paras kolmen pisteen heittäjä Sasu Salin jahtaa toista Mestarien liigan voittoaan.

22.4.2024 15:36 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalosta Belgian mestari

Elina Aarnisalosta tuli Belgian mestari, kun Kangoeroes Mechelen pelasi kotimaisen kauden läpi ilman ainuttakaan tappiota. Finaalit ovat käynnistyneet myös Saksassa ja runkosarjat päättyivät Espanjassa sekä Italiassa.

Näytä lisää vastaavia