27.9.2010 Korisliigan ykkössuosikiksi nostettu Joensuun Kataja sai raataa maanantaina tiukan iltapuhteen kauden ensimmäisen kotivoiton saavuttamiseksi. Voitto irtosi lopulta Namika Lahdesta 78-75 (43-33) -tuloksella.
Sami Lehtoranta ja Kataja saivat tiukan haasteen Namika Lahdelta, mutta sarjapisteet jäivät Joensuuhun.
Viime kaudella vielä Kouvot-paidassa viilettänyt Jukka Kataja oli lähellä triplatuplaa (14/9/8 syöttöä), kun hänen edustamansa Vilpas löi Tarmon. Kuvat: Kimmo Metsälä & Matti Koskinen.
Kataja vei peliä sen puoliväliin asti, mutta kolmannen jakson alussa tapahtui käänne, kun Namika vei viisiminuuttisen 14-0 ja koko kolmannen jakson 24-9.
Vierasjohto kesti loppuminuuteille asti, kunnes Kataja käänsi pelin edukseen viemällä viimeisen puoliminuuttisen 4-1.
- Vastustaja tuli tauolta hyvällä sykkeellä enkä osaa ainakaan vielä analysoida, mikä meidän pelissämme siinä vaiheessa töksähti, kun emme saaneet aikaan yhtään järkevää hyökkäystä. Loppupelin kaltainen rinnalle nousu ja ohi meno oli meille tärkeä kokemus jatkoa ajatellen. Toivottavasti saimme siitä positiivista energiaa tulevaisuuteen, pohti Katajan valmentaja Jukka Toijala.
Katajasta löytyi täysi viisikko 12-15 pistettä heittäneitä pelureita. Heistä Darren Fells ja Jared Newson päätyivät 15 pisteeseen.
Myös Namikan korinteko jakaantui tasaisesti, kun neljä peluria teki 10-14 pistettä. Tulokaskauttaan Korisliigassa aloitteleva Cedric Latimer kohensi sarjan piste-ennätyksensä 15:een ja Pasi Pekkola teki 14 pistettä.
Myös Salossa muhi yllätys, kun sarjanousija Porvoon Tarmo ahdisteli kotijoukkue Vilpasta. Pisteet jäivät kuitenkin Saloon 83-80 (41-39) -tuloksella.
Tässäkin pelissä tapahtui yllättävä käänne puolivälin jälkeen, kun Tarmo vei kolmannen jakson ensimmäisen puoliskon peräti 18-0 ja nousi johtoon 41-57 -numeroihin.
Vilpas oli vielä seitsemän minuuttia ennen loppua 13 pistettä häviöllä, mutta viisi minuuttia myöhemmin eroa oli enää kaksi pistettä. Vilppaan voittoon vieneet neljä viimeistä pistettä syntyivät vapaaheittoviivalta viimeisen puolen minuutin aikana.
Vilppaan pelinrakentaja Dijuan Harris heitti komeasti 31 pistettä. Jukka Kataja pussitti 14 pistettä.
Tarmon tehomies Jonathan Heard päätyi 28 pisteeseen ja Jerrah Young 18:aan.
(STT)
Joensuulainen Korisliiga-joukkue Kataja Basket rakentuu pelaajistonsa osalta hyvää vauhtia kohti tulevaa pelikautta. Tuoreimmat kiinnitykset sinivalkoasuun tekivät 25-vuotiaat laiturit Teemu Knihtinen sekä yhdysvaltalainen, New Jerseystä kotoisin oleva Travis Jocelyn. Kouvot-kasvatti Knihtiselle kausi Katajassa tulee olemaan kolmas, liigaurallaan jo kahdestoista. Uudenkaupungin Korihaiden riveistä tuttu Jocelyn aloittaa syksyllä neljännen ammattilaiskautensa. Molempien sopimukset kattavat kauden 2024–2025.
Miesten Korisliiga-kauteen valmistautuva Bisons Loimaa on solminut sopimuksen 39-vuotiaan Jeremiah Woodin kanssa. Wood tuo Bisonsin korin alle jo seitsemännen kauden Korisliiga-veteraanin.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt vuoden mittaisen sopimuksen laituri Kalle Peltosen kanssa. Jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti siirtyy Uuteenkaupunkiin Nokialta, jossa hän voitti viime kaudella uransa toisen Suomen mestaruuden.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt jatkosopimukset takamiehien Thomas Vehmasen ja Viljami Arvosen kanssa. Suomalais-virolaisen Vehmasen jatkosopimus on yksivuotinen, Korihait-kasvatti Arvosen sopimus on mallia 1+1.
Pyrinnön uusin pelaajasopimus on solmittu 24-vuotiaan Xavier Bledsonin kanssa. Viimeiset kolme kautta Indiana Staten yliopistossa pelanneelle Bledsonille luvassa on ensimmäinen kausi ammattilaisena.
Pantterijahti käynnistyy lokakuun ensimmäisenä perjantaina ja Suomen mestari on selvillä viimeistään 15.5.2025. Korisliiga jatkaa formaatilla, jossa 22 kierroksen jälkeen joukkueet jaetaan ylempään ja alempaan jatkosarjaan.
Viimeisen kahden kauden aikana Saksan Bundesliigassa ja Belgian ja Alankomaiden yhteissarjassa pelannut Helsingin NMKY:n kasvatti Max Besselink, 202 cm ja 22 vuotta, palaa Suomeen. Besselink palaa yksivuotisella sopimuksella tuoreeltaan Suomen mestaruuden voittaneeseen BC Nokiaan, jota hän edusti viimeksi kaudella 2021–22.
Andre Gustavson kolkutteli 2010-luvun viimeisinä vuosina Susijengin portteja yhtenä ikäluokkansa lupaavimmista suomalaispelaajista. Vaikka viimeiseen neljään vuoteen Gustavsonia ei ole maajoukkuepaidassa nähty, on hänen tähtäimensä kuusivuotiseksi venähtäneen NCAA-uran ajan ollut koko ajan ammattilaisurassa ja Susijengissä.
26 erotuomarivuoden jälkeen Miltos Ioannidis pistää pillin pussiin ja antaa hyvillä mielin tilaa nuoremmalle erotuomaripolvelle. Pitkän uran kulmakiviä ovat olleet koripallon kautta syntyneet ystävyyssuhteet, solidaarisuus ja positiivinen ajattelu.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen jatkosopimuksen joukkueen pitkäaikaisen luottopelaajan Timo Heinosen kanssa. 1026 Korisliiga-ottelun kokemuksella varustettu 42-vuotias laituri on edustanut joukkuetta jo kaudesta 2015-16 asti.