14.4.2011 Joensuun Kataja eteni yhden voiton päähän Korisliigan loppuottelupaikasta otettuaan torstaina toisessa välieräpelissä 77-69 (38-29) -kotivoiton KTP-Basketista. Kataja johtaa välieräsarjaa 2-0 -voitoin. Sillä on mahdollisuus ottaa ratkaiseva kolmas voitto sunnuntaina Kotkassa.
Sami Lehtorannan tähdittämä Kataja siirtyi välieräsarjassa Kotkaa vastaan 2-0-johtoon. Kuva: Francois Perthuis.
Kataja johti peliä alusta asti. Otteluun alkoi tulla ratkaisun makua kolmannella jaksolla, jonka lopulla kotijohto kasvoi jo 20 pisteeseen. KTP sai viimeisellä jaksolla kiriä aikaan ja pystyi parhaimmillaan kaventamaan eron viiteen pisteeseen neljä minuuttia ennen loppua.
KTP sortui heikkoon kaukoheittopeliin osuttuaan kolmen pisteen kaaren takaa vain kolme kertaa 24 yrityksellä. Ratkaiseva ero syntyi myös vapaaheittoviivalla, josta Kataja teki 15 pistettä kotkalaisia enemmän.
- Puolustuksemme oli taas sillä tasolla, että pääsimme voittoon kiinni. Pelin lopulla meille tuli hyökkäyspäässä heikompi jakso, jonka aikana KTP nousi lähemmäs. Muutama helpottava kori piti meidät johdossa, kertasi Katajan valmentaja Jukka Toijala.
Darren Fells oli Katajan tehokkain 20 pisteellä. Jared Newson teki 14 pistettä. Edellispelissä nivusensa loukannut Petri Virtanen ei pelannut.
KTP:stä Clifton Jones teki 19 ja Jerald Fields 18 pistettä. Vierasjoukkuetta valmensi Sauli Lanki, kun päävalmentaja Ray Ailus oli saanut edellispelin ulosajon seurauksena yhden ottelun rangaistuksen.
(STT)
Joensuulainen Korisliiga-joukkue Kataja Basket rakentuu pelaajistonsa osalta hyvää vauhtia kohti tulevaa pelikautta. Tuoreimmat kiinnitykset sinivalkoasuun tekivät 25-vuotiaat laiturit Teemu Knihtinen sekä yhdysvaltalainen, New Jerseystä kotoisin oleva Travis Jocelyn. Kouvot-kasvatti Knihtiselle kausi Katajassa tulee olemaan kolmas, liigaurallaan jo kahdestoista. Uudenkaupungin Korihaiden riveistä tuttu Jocelyn aloittaa syksyllä neljännen ammattilaiskautensa. Molempien sopimukset kattavat kauden 2024–2025.
Miesten Korisliiga-kauteen valmistautuva Bisons Loimaa on solminut sopimuksen 39-vuotiaan Jeremiah Woodin kanssa. Wood tuo Bisonsin korin alle jo seitsemännen kauden Korisliiga-veteraanin.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt vuoden mittaisen sopimuksen laituri Kalle Peltosen kanssa. Jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti siirtyy Uuteenkaupunkiin Nokialta, jossa hän voitti viime kaudella uransa toisen Suomen mestaruuden.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt jatkosopimukset takamiehien Thomas Vehmasen ja Viljami Arvosen kanssa. Suomalais-virolaisen Vehmasen jatkosopimus on yksivuotinen, Korihait-kasvatti Arvosen sopimus on mallia 1+1.
Pyrinnön uusin pelaajasopimus on solmittu 24-vuotiaan Xavier Bledsonin kanssa. Viimeiset kolme kautta Indiana Staten yliopistossa pelanneelle Bledsonille luvassa on ensimmäinen kausi ammattilaisena.
Pantterijahti käynnistyy lokakuun ensimmäisenä perjantaina ja Suomen mestari on selvillä viimeistään 15.5.2025. Korisliiga jatkaa formaatilla, jossa 22 kierroksen jälkeen joukkueet jaetaan ylempään ja alempaan jatkosarjaan.
Viimeisen kahden kauden aikana Saksan Bundesliigassa ja Belgian ja Alankomaiden yhteissarjassa pelannut Helsingin NMKY:n kasvatti Max Besselink, 202 cm ja 22 vuotta, palaa Suomeen. Besselink palaa yksivuotisella sopimuksella tuoreeltaan Suomen mestaruuden voittaneeseen BC Nokiaan, jota hän edusti viimeksi kaudella 2021–22.
Andre Gustavson kolkutteli 2010-luvun viimeisinä vuosina Susijengin portteja yhtenä ikäluokkansa lupaavimmista suomalaispelaajista. Vaikka viimeiseen neljään vuoteen Gustavsonia ei ole maajoukkuepaidassa nähty, on hänen tähtäimensä kuusivuotiseksi venähtäneen NCAA-uran ajan ollut koko ajan ammattilaisurassa ja Susijengissä.
26 erotuomarivuoden jälkeen Miltos Ioannidis pistää pillin pussiin ja antaa hyvillä mielin tilaa nuoremmalle erotuomaripolvelle. Pitkän uran kulmakiviä ovat olleet koripallon kautta syntyneet ystävyyssuhteet, solidaarisuus ja positiivinen ajattelu.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen jatkosopimuksen joukkueen pitkäaikaisen luottopelaajan Timo Heinosen kanssa. 1026 Korisliiga-ottelun kokemuksella varustettu 42-vuotias laituri on edustanut joukkuetta jo kaudesta 2015-16 asti.