Kataja säilytti jatkomahdollisuutensa EuroChallengessa uskomattomalla loppukirillä

19.2.2013 Joensuun Katajan mahdollisuudet edetä EuroChallengen kahdeksan parhaan joukkueen joukkoon elävät edelleen. Joensuulaiset venyivät jälleen tiukimmassa mahdollisessa paikassa voittoon, kun romanialainen CS Gaz Metan Medias kaatui Joensuussa 79–75 (26–39). Kataja pommitti hurjat 30 pistettä viimeisellä neljänneksellä kääntäen 13 pisteen takaa-ajomatkan edukseen.

Sami Lehtoranta kiritti Katajan pakkovoittoon CS Gaz Metan Mediasista.

Myös Jonte Flowers kunnostautui, kun Kataja vei neljännen jakson 30-13.

Kataja pelaa ensi viikolla paikasta EuroChallengen kahdeksan parhaan joukossa. Kuvat: Kuvanmaailma/Vesa Kuukka.

Katajan 1900-päinen kotiyleisö luuli isäntäjoukkueen jatkomahdollisuuksien sulavan, kun Gaz Metan Medias johti ottelua parhaimmillaan numeroissa 31–47 kolmannella jaksolla. Kun tuoksinaa oli pelaamatta vielä viimeinen kymmenminuuttinen, johtivat vieraat yhä tukevasti 13 pisteellä.

 

Neljännen jakson alussa keskiöön nousi lähes koko syyskauden sivussa ollut Sami Lehtoranta. Samalla, kun Kataja mursi romanialaisvieraidensa itsetunnon puolustuspelillään, nuiji Lehtoranta yhdeksän pistettä joukkueen rynnätessä 17-0-nykäisyllään johtoon. Joensuulaisyleisö nousi tuulettelemaan täysin palkein, kun Lehtorannan kolmen pisteen kori iski taululle Katajan 65–64-johtolukemat.

 

Jonte Flowersin ja Antti Kanervon onnistumiset kasvattivat joensuulaisten etumatkan kuuteen pisteeseen. Medias pyrki vielä rinnalle, mutta ei kuitenkaan päässyt kiihkeillä loppuhetkillä kahta pistettä lähemmäs.

 

Jatkomahdollisuuksien kannalta Katajan oli voitettava ottelu vähintään kolmella pisteellä, ja joukkue iski pistettä paremmaksi loppulukemin 79–75 (26–39).

 

Samaan aikaan Turkissa Pinar Karsiyaka päihitti odotetusti BK Ventspilsin 84–75 (51–34). Myös Karsiyakan voitto oli Katajan jatkohaaveiden kannalta välttämätön.

 

Kokemus tiukoista paikoista palkittiin

 

Katajan päävalmentaja Jukka Toijala kiitteli tuttuun tapaan joukkueensa venymiskykyä tiukoissa paikoissa. Ensimmäinen puoliaika oli vaikea, mutta kolmannella jaksolla joukkuetta todella koeteltiin.

 

– Tulimme tauolta peliin ihan uudella ilmeellä ja sykkeellä, mutta Medias upotti parantuneesta puolustuksestamme huolimatta muutamia todella kovia koreja, Toijala kertasi.

 

– Jos meillä ei olisi ollut aiempia kokemuksia nousuista 16–17 pisteen takaa näissä EuroChallenge-peleissä, olisi voinut käydä köpelösti. Ymmärsimme kuitenkin, että kun alamme pelata yksi hyökkäys ja yksi puolustus kerrallaan eroa umpeen, meillä on täydet mahdollisuudet vielä palata peliin.

 

Toijala iloitsi erityisesti kotimaisten pelaajien esiinnoususta huikealla neljännellä jaksolla.

 

– Ensimmäinen puolisko oli Samille hankala, mutta kun peliä ratkaistiin, hän kantoi todella vakuuttavasti vastuunsa. Samalla tavalla Vesa Mäkäläinen, Petri Virtanen ja Antti Kanervo nousivat kukin suureen rooliin neljännen jakson aikana.

 

Katajan tehokkaimmat olivat Jonte Flowers (16/4/4 syöttöä/4 riistoa) ja Dan Coleman (14/11). Lehtoranta (11/3) upotti kaikki pisteensä neljännellä jaksolla. Kaksinumeroisille ylsi myös Kanervo (14/3).

 

Kataja pelaa ensi viikolla kotiottelun lohkojohtaja Pinar Karsiyakaa vastaan. Mikäli Kataja päihittää Karsiyakan ja Medias voittaa samaan aikaan Ventspilsin Romaniassa, lunastavat joensuulaiset paikkansa EuroChallengen kahdeksan parhaan joukossa.

 

– Jos joku olisi sanonut syys-lokakuussa meidän olevan helmikuun puolenvälin paikkeilla tilanteessa, jossa olemme voiton päässä kahdeksan parhaan joukosta, tiedä sitten miten siihen olisi suhtautunut, muistuttaa Toijala tilanteen ainutlaatuisuudesta.

 

– Karsiyaka on todella kova joukkue, mutta hekin ovat näyttäneet viime viikkoina haavoittuvaisuutensa. Tähtäämme kotivoittoon ja toivomme, että Medias hoitaa samaan aikaan oman osuutensa Romaniassa.

 

 

Joensuun Kataja – CS Gaz Metan Medias 79–75 (17–22, 26–39, 49–62)

Kataja:
Jonte Flowers 16/4/4 syöttöä/4 riistoa, Dan Coleman 14/11, Antti Kanervo 14/3, Sami Lehtoranta 11/3, Johnell Smith 9/2, Petri Virtanen 6/1/4 syöttöä, Vesa Mäkäläinen 6/0, Juho Lehtoranta 3/1, Juho Nenonen 0/3, Arttu Koljonen, Johannes Lasaroff, Ville Viita.

Medias:
Ivan Lilov 18/1, Aleksandar Mladenovic 12/4, Slobodan Dundjerski 11/5, Ivan Ivanovic 8/4/3 syöttöä.


Lisätietoja: Ottelutilastot
 
7.2.2026 19:38 Korisliiga

Bisons tarrasi pudotuspelipaikkaan rajulla otteluvoitolla – ylemmässä lohkossa hait karhua vahvempia

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa Korihait vei kotivoiton Kauhajoesta ja alemmassa jatkosarjassa puolestaan Bisons päihitti Kobrat lähes 60 pisteen marginaalilla. Voiton ansiosta loimaalaiset nousivat toistaiseksi pudotuspeliviivan yläpuolelle.

6.2.2026 20:44 Korisliiga

Laine ja Palmi jälleen vauhdissa – Pyrintö pitää kynsin hampain kiinni playoff-paikastaan

Tampereen Pyrintö on parhaillaan Korisliigan alemman jatkosarjan toisena eli viimeisellä playoff-paikkaan oikeuttavalla sijalla.

6.2.2026 10:00 Korisliiga

Katajan Henri Kantonen on oman tiensä kulkija, joka lukee intohimoisesti ja kannustaa muitakin samaan: ”Ilman sitä jää moni asia maailmasta kokonaan ymmärtämättä”

Kataja Basket jäi kiperän kamppailun jälkeen alempaan jatkosarjaan hakemaan pudotuspelipaikkaansa. Joukkueen onneksi luottopelaaja Henri Kantosen sopimus vahvistui samalla koko loppukaudeksi. Nyt Kantonen kertoo kauden tunnelmista, tulevaisuuden suunnitelmistaan ja siitä, miten viettää kentän ulkopuolista aikaansa omassa pienessä yksiössään.

4.2.2026 21:00 Korisliiga

Vilpas antoi Samu Adlerin johdolla myrskyvaroituksen sarjakärki Kauhajoelle – Korihaiden Mikael Aallolta erinomainen esitys vierasvoitossa

Salon Vilpas nousi illan ottelutuloksella vain yhden voiton päähän sarjakärki Kauhajoesta. Alemmassa jatkosarjassa Lahti Basketball päihitti lohkojohtaja Kataja Basketin.

3.2.2026 20:48 Korisliiga

KTP päihitti Hongan Remu Raitasen johdolla – Riku Laine voitokkaan Pyrinnön tilastokärkenä

Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kukisti korkeammin sijoittuneen Tapiolan Hongan. Tampereen Pyrintö juhli alemmassa jatkosarjassa 19 pisteen kotivoittoa Kobrista.

3.2.2026 09:08 Korisliiga

Ike Nweke on valittu Korisliigan tammikuun kuukauden pelaajaksi

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Tammikuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Kauhajoen Ike Nweke.

31.1.2026 19:06 Korisliiga

Korihait ja Vilpas väänsivät Uudessakaupungissa ratkaiseville hetkille asti, mutta lopuksi ero repesi vierasjoukkueen hyväksi

Korisliigan ylemmän jatkosarjan ottelussa Vilppaan Jalen Brooks tilastoi vakuuttavan 17 pisteen ja 13 levypallon tuplatuplan.

30.1.2026 21:09 Korisliiga

Korisliigan jatkosarjat ryminällä käyntiin: ylemmässä lohkossa juhlivat Kauhajoki ja Seagulls, alemmassa Kouvot, Kataja ja Bisons

Alemmasta jatkosarjasta on jaossa kaksi paikkaa playoffeihin. Vahvimmassa asemassa pudotuspelihaaveiden kannalta on Kataja Basket.

26.1.2026 18:00 Korisliiga

Korisliigan jatkosarjojen ohjelma vahvistettu

Korisliigan jatkosarjat käynnistyvät perjantaina 30. tammikuuta viiden ottelun kattauksella. Joukkueet pelaavat jatkosarjoissa kaksinkertaisen sarjan, jossa joukkueet kohtaavat samassa jatkosarjassa pelaavat joukkueet kertaalleen kotikentällä ja kerran vieraskentällä.

25.1.2026 19:00 Korisliiga

KTP ja Korihait ratkoivat paremmuusjärjestystä vielä jatkoajallakin – Bisons yllätti sarjan huippua hätyyttelevän Hongan

KTP-Basket voitti kohtaamisen Korihaiden kanssa mutta jäi silti korierojen myötä runkosarjasijoituksissa alemmas. Molemmat joukkueet jatkavat ylemmässä jatkosarjassa. Bisonsin voitto Hongasta ei enää vaikuttanut sarjasijoituksiin.

Näytä lisää vastaavia