Kataja ja Karhu kamppailevat pronssimitaleista keskiviikkona

7.5.2013 Joensuun Katajan ja Kauhajoen Karhun Korisliiga-kaudet huipentuvat keskiviikkona Joensuun Mehtimäen Jäähalliin, kun joukkueet ottavat toisistaan vielä kerran mittaa pronssiottelun merkeissä. Kataja hakee muistoa ennätyspitkästä kaudesta pronssimitalin muodossa ja Karhu tavoittelee seurahistoriansa ensimmäistä mitalia.

Petri Virtasen Kataja tahtoo päättää liigakauden 2012/13 pronssimitaliin.

Eldar Skamon Karhu hakee seurahistoriansa ensimmäistä SM-mitalia. Kuvat: Vesa Kuukka/Kuvanmaailma & Tytti Nuoramo.

Korisliigan otteluiden lisäksi 16 ottelun verran Suomea FIBA:n EuroChallengessa edustanut Joensuun Kataja hakee keskiviikolta voitokasta huipentumaa ennätyskiireiselle kaudelle. Katajan päävalmentaja Jukka Toijala myöntää, että joukkueen tavoitteet olivat pronssiottelua pidemmällä, mutta yhtä kaikki joukkue lähtee keskiviikon otteluun voitto mielessään.

 

– Edessä on kauden 69. ottelu ja mietteet ovat sellaiset, että olisi kaiken kaikkiaan kiva saada tästä meidän kaudestamme jokin fyysinen muisto. Kun joskus eläkkeellä katsoo palkintokaappia, olisi kiva vilkuille pronssimitalia ja muistaa, että tuohan oli se kausi, jolloin pelasimme EuroChallengessa itsemme kahdeksan parhaan joukkoon, Toijala miettii.

 

– Tämä ei ole se peli, mihin pudotuspelien alussa tähtäsimme, mutta aiomme kasata kaikki voimat ja energiat vielä kerran kokoon ja taistella hyvällä peli-ilmeellä voitokas lopputulos tälle kaudelle.

 

Katajan kokoonpanosta on varmuudella sivussa neljännessä välieräottelussa olkapäänsä telonut amerikkalaislaituri Jonte Flowers.

 

Karhu saalistaa ensimmäistä mitaliaan

 

Seurahistoriansa ensimmäisiä mitalipelejä pelaava Kauhajoen Karhu haastoi välierissä hallitsevan mestarin Nilan Bisonsin neljän tasaisen ottelun sarjaan ennen kaatumistaan saappaat jalassa.

 

Pohjanmaalaisille on keskiviikkona tarjolla ensimmäistä kerran pääsarjatason mitali, kun joukkue ryhmittyy Joensuun Mehtimäen Jäähallilla Katajaa vastaan.

 

– Löysimme välieräsarjassa kolmanteen peliin mennessä oman peli-intensiteettimme, ja neljännessäkin ottelussa pystyimme toteuttamaan sitä ensimmäistä neljännestä lukuun ottamatta, Karhun päävalmentaja Ari Tammivaara kertaa.

 

– Lähdemme keskiviikkona jatkamaan siitä, mihin neljännessä välieräottelussa jäimme. Jos pystymme yli 35 minuuttia pelaamaan vastaavalla energialla, meillä on mahdollisuus voittaa kuka tahansa.

 

Tammivaaran mukaan pronssilla olisi valtava merkitys jättiharppauksin kehittyneelle kauhajokiselle koripallolle.

 

– Pronssi toisi Karhun joukkueelle, organisaatiolle ja taustaryhmälle valtavasti positiivista urheilunäkyvyyttä ja ennen kaikkea uskoa muutama vuosi sitten käynnistyneelle projektillemme. Mitali olisi osoitus siitä, että olemme oikealla tiellä.

 

Miesten pronssiottelu Joensuun Kataja – Kauhajoen Karhu Joensuun Mehtimäen Jäähallilla keskiviikkona 8. toukokuuta klo 18:30 alkaen.

 

Lisätietoja: Otteluennakko
 
25.9.2025 11:31 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Bisons Loimaan Vesa Heinonen johtaa kentällä esimerkillään ja rentoutuu vapaa-ajalla lavatansseissa – ”Tämä toinen intohimo aiheuttaa usein pientä naurua joukkuekavereissa”

Bisons Loimaan viime kausi oli pääosin positiivinen yllätys, mutta nopea putoaminen playoffeista kaivoi Vesa Heinosen mieltä. Nyt kapteeni avaa tarkemmin ajatuksiaan niin kentältä kuin sen ulkopuoleltakin.

20.9.2025 22:19 Mestarien liiga

Kauhajoki kaatui Juventus Utenalle – taival Mestareiden liigan karsinnassa katkesi

Kauhajokisten unelma Mestareiden liigan lohkovaiheesta päättyi lauantai-iltana Samokovissa, Bulgariassa. Liettualainen BC Juventus Utena osoittautui vahvemmaksi numeroin 103–89, ja vei näin paikan karsintojen seuraavalle kierrokselle.

13.9.2025 14:14 Pääjuttu

Korisliigan MVP Lassi Nikkarinen Espanjan Fuenlabradaan

Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.

3.9.2025 10:06 Korisliiga

Justus Kilpinen Helsinki Seagullsiin

13 kautta Korisliiga-kokemusta kerännyt laituri täydentää lokkipaitojen riviä.

7.8.2025 15:51 Pääjuttu

Korisliiga-mestari Kahron Ross Seagullsiin

Helsinki Seagullsin tulevan kauden toinen ulkomaalaisvahvistus on kokenut yhdysvaltalainen 180-senttinen Kahron Ross. Yhden vuoden sopimuksella Helsinkiin saapuvalle 29-vuotiaalle Rossille tuleva kausi on jo hänen uransa kahdeksas Euroopassa ja neljäs Korisliigassa. Suomessa hän on aiemmin edustanut BC Nokiaa, jossa hän voitti myös Suomen mestaruuden kaudella 2023-2024.

6.8.2025 07:55 Korisliiga

Tarkkakätinen Ansley Almonor täydentää Vilppaan tusinan

Salon Vilppaan joukkueen viimeinen palanen on nelospaikalla operoiva 201-senttinen Ansley Almonor, joka aloittaa ammattilaisuransa Suomesta legendaarisen Kentuckyn yliopiston jälkeen.

6.8.2025 07:29 Korisliiga

Seagullsin takakenttä vahvistuu Trey Niemellä

Helsinki Seagullsin takakenttä vahvistuu 27-vuotiaan Trey Niemen liittyessä mukaan joukkueen kokoonpanoon yhden kauden mittaisella sopimuksella. 185-senttinen Niemi edusti viime kaudella KTP-Basketia ja espanjalaisseura Sol Girones Bisbal Basquetia. Kotimaan ja Espanjan lisäksi hän on kartuttanut kokemusta myös Kanadan CEBL ja Italian Serie B -sarjoista.

6.8.2025 06:20 Korisliiga

Kokenut Osku Heinonen liittyy lokkiparveen

Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaisen pelaajasopimuksen 33-vuotiaan Osku Heinosen kanssa. 194-senttinen Tampereen Pyrinnön kasvatti saapuu Helsinkiin Italiasta, jossa hän edusti viime kaudella Serie B -sarjassa pelaavaa Paperdi Juvecasertan joukkuetta 38 ottelussa. 

4.8.2025 14:00 Pääjuttu

Korisliigan sarjaohjelma selvillä – kausi käynnistyy 3. lokakuuta

Miesten Korisliigan kauden 2025–2026 sarjaohjelma on julkaistu. Kausi käynnistyy perjantaina 3. lokakuuta ja päättyy viimeistään tiistaina 19. toukokuuta. Runkosarjassa pelataan tuttuun tapaan kaksinkertainen sarja, jonka jälkeen ohjelmassa ovat ylempi ja alempi jatkosarja sekä pudotuspelit.

30.7.2025 15:51 Korisliiga

Viisinkertainen Korisliiga-mestari kapteeni Rougeau jatkaa Seagullsissa

Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaiset sopimukset joukkueen yhdyvaltalaiskapteenin René Rougeaun sekä 23-vuotiaan laituri Elias Leskisen ja 22-vuotiaan takapelaaja Lenni Hervolan kanssa.

Näytä lisää vastaavia