Kärki-Kataja tappiolla joulutauolle

22.12.2005 Korisliigan kärkijoukkue Joensuun Kataja joutui joulutauolle tappio niskassaan, kun Honka osoittautui Espoossa kovemmaksi puuksi 108-92 (47-48) -voitollaan.

Katajan johto sarjataulukossa kaventui neljään pisteeseen, kun seuraavina olevat Honka ja Namika Lahti voittivat pelinsä, Namika tosin vasta jatkoajalla.

Honka ja Kataja kamppailivat kolme jaksoa tasaisesti, mutta Honka voitti viimeisen neljänneksen ratkaisevasti 30-19. Hongan takamies Tim Kisner heitti paljon ja teki myös korkean pistemäärän 36. Myös Tuomas Iisalo nakkasi komeat pisteet 28. Katajan tehoparin muodostivat Alex Wesby 22:lla ja Clifton Jones 20 pisteellä.

Kari Liimon luotsaamana toiseksi viimeiseltä sijalta vahvasti ylöspäin pyrkivä KTP oli pohjustamassa yllätystä Lahdessa, jossa kotkalaiset johtivat pelin puolivälissä jo 17 pisteellä. Namika Lahti venytti kuitenkin ratkaisun jatkoajalle, jossa se otti 102-96 (84-84, 27-44) -voiton.

Namika oli hätää kärsimässä, kun sen heittopeli kangerteli. Korintekoa heikensi ykköstykin, nilkkavaivaisen Michael Kueblerin puuttuminen. Jesper Parve oli isäntien tehokkain 30 pisteellä. KTP:n ykköseksi pääsi Joe Nixon 25 pisteellä.

Korihaille makea voitto

Viime lauantaina selkeän kotitappion Honkaa vastaan kärsinyt Korihait kohensi joulumieltään ottamalla Uudessakaupungissa makean 74-73 (30-32) -voiton ToPosta.

Alusta loppuun asti tasaisen pelin voittokorin 74-70 -tilanteeseen donkkasi pari sekuntia ennen loppua Korihaiden Boakai Lalugba. ToPon Panu Pursiainen heitti summerin soidessa vielä puolesta kentästä haamukolmosen koriin, mutta vieraiden kiri jäi pisteen verran vajaaksi.

Lalugba nousi taas Korihaiden parhaaksi pistenikkariksi 20 pisteellä. ToPon tehokkain oli Leho Kraav 28 pisteellä. Ronald Yates kahmi vieraille 17 levypalloa.

PuHulle kymmenen tappiota täyteen

Pussihukkien peräkkäisten tappioiden sarakkeeseen tuli kymmenen peliä täyteen, kun Lappeenrannan NMKY otti kotivoiton 88-69 (38-23) -tuloksella.

Vantaalaiset putosivat isäntien kyydistä heti ensimmäisellä jaksolla, jonka LrNMKY voitti 22-10. Kolmannen jakson tuloksena ero kasvoi jo 24 pisteeseen, jota PuHu onnistui lopussa hieman kaunistelemaan.

Viidennen peräkkäisen voittonsa ottaneesta kotijoukkueesta Pasi Riihelä oli tehokkain 26 pisteellä. PuHun paras oli taas Marc Axton 22 pisteellä.

Myös Turussa syntyi selkeä ero, kun Kouvot haki Aura Basketista 72-95 (35-44 vierasvoiton. Kouvot karkasi kolmannella jaksolla, jonka se voitti lukemin 28-14.

Sami Laaksonen nosteli Kouvoille 28 ja Mark Sweet 25 pistettä. Kareem Johnson oli kotijoukkueen tehokkain 21 pisteellä. (STT)

 
5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

29.4.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

Koripalloliitto ja Rantalainen yhteistyösopimukseen

Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.

27.4.2024 19:58 Korisliiga

Vierasvoittojen teema jatkuu – Seagulls tasoitti välierät

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.

25.4.2024 21:05 Korisliiga

BC Nokia ei jättänyt arvailun varaa – johtaa välieriä 2–1

Puolelta toiselle keikahdellut välieräsarja on nyt Nokian hallinnassa. Katajan valmentaja Petri Virtanen peräänkuulutti joukkueeltaan henkistä kasvua.

24.4.2024 20:31 Korisliiga

Kauhajoki 2–1-johtoon Seagullsista – poikkeuksellisessa sarjassa toistaiseksi pelkkiä vierasvoittoja

Kauhajoen ja Helsinki Seagullsin kolmas välieräkohtaaminen päättyi Kauhajoen täpärään voittoon.

Näytä lisää vastaavia