9.3.2019 21:00 Greg Mangano oli poissa kokoonpanosta pienen loukkaantumisen takia.

Karhu Basketin Chris McKnight runnoi 17 pistettä. Kuva: Erkki Hautaviita
Hallitseva Suomen mestari Kauhajoen Karhu Basket ratkaisi voiton jo ensimmäisellä puoliajalla, kun sarjataulukon toisessa päässä oleva Uudenkaupungin Korihait vieraili Etelä-Pohjanmaalla. Loppulukemat olivat kauhajokelaisten hyväksi 94–75 (48–30).
Kyseessä oli jo kymmenes peräkkäinen kotivoitto Kauhajoella. Kaikkiaan Karhu Basketilla on kasassa 22 voittoa 31 ottelusta.
– Ehdottomasti olen tyytyväinen tähän esitykseen. Tiesimme, että Korihait on hyvin erilainen joukkue kuin aiemmin tällä kaudella. Painotimme Jannen (Koskimies) kanssa, että pitää olla keskittynyt ja tehdä asioita huolella, Karhu Basketin päävalmentaja Jussi Laakso kertasi ottelun lähtökohtia.
Korihaiden leirissä tappio ei aiheuttanut sinänsä suurta pettymystä. Ensimmäisen puoliajan heikko esitys kuitenkin huoletti.
– Aloitimme ottelun todella heikosti. Emme taistelleet. Emme tehneet töitä. Tällaista joukkuetta vastaan se tietää tappiota, haivalmentaja Pedro Monteiro mietti.
– Tällä hetkellä Karhu Basket on aika iso mestarisuosikki Vilppaan ohella. Ei ole sinänsä meidän päävastustajia. Lähdimme kuitenkin haastamaan ja ottamaan heiltä jotain asioita pois. Alku oli meiltä murheellinen, ei voitu ekalla puoliajalla oikein mitään. Toisella puoliajalla saimme jo onnistumisia, mutta taisi vastustajakin vähän jo himmailla, Korihaiden Topias Kuukkanen totesi.
Karhu Basketin tehokkaimmat olivat Chris McKnight (17/4), Okko Järvi (17/5/7s) ja Rene Rougeau (16/9/7s).
Korihaiden paras oli Brandon Conley (19/4). Kuukkanen ja Chris Jenkins teki molemmat 13 pistettä.
Karhu Basketilta oli sivussa kokoonpanosta Greg Mangano.
– On siellä pientä vammaa, kyse ei siis ollut lepuutuksesta. Toivotaan, että Greg on taas keskiviikkona mukana kokoonpanossa, Laakso paljasti.
Karhu Basketin kausi jatkuu keskiviikkona Kouvolassa. Korihait isännöi samaisena päivänä BC Nokiaa.
Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.
Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.
Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.
Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.
Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.
Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.
Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.
Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.
Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.
Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.