Junioritapahtumat tuoneet uusia pelaajia koripallon pariin

23.12.2013 Helsinkiläinen Wartti Basket järjesti joulukuun alussa Street Basket-tapahtuman Kallahden palloiluhallilla. 3 vastaan 3 -peleistä koostunut ilmaistapahtuma keräsi paikalle ennätysmäärän nuoria koripalloilijoita. Osallistujamäärät ovat olleet hurjia myös mm. Oulussa ja Heinolassa.

Wartti Basketin 3-vs-3-tapahtuma keräsi junioreita Kallahteen.

Steet Basket-tapahtuman myötä Wartin juniorimäärät ovat nousussa.

Kallahdessa junioreita ihastutti myös Suomen kaikkien aikojen pelaaja Hanno Möttölä. Kuvat: Jaakko Laurila.

Wartti Basketin valmennuspäällikön Mikko Pentin mukaan ajatus päivän mittaisesta koripalloturnauksesta syntyi viime syksynä Sloveniassa miesten EM-kisoissa.

 

– Erään pelaajamme isä keskusteli ideasta Koripalloliiton puheenjohtajan Curt Lindbomin kanssa Sloveniassa. Juttutuokion seurauksena liitto päätti tukea seuraamme tapahtuman järjestämisessä.

 

Koripalloliitto lupautui hankkimaan tapahtuman osallistujille pallot ja teettämään turnauspaitoihin erityisen Pikkususi-logon.

 

Yhteistyö koulujen kanssa tärkeää

 

Pentin mukaan Street Basket -tapahtuman oli tarkoitus kerätä paikalle lapsia ja nuoria, joilla ei ole entuudestaan kokemusta koripallosta. Osallistujia etsittiin muun muassa lähialueiden kouluista.

 

– Kouluvierailut ovat äärimmäisen tärkeä osa uusien pelaajien etsimistä. Kerroimme Street Basketista vierailuilla ja lisäksi saimme mainostaa tapahtumaa koulujen ja kotien internetviestimessä Wilmassa.

 

Wartin omat juniorit kutsuivat mukaan tuttaviaan, sukulaisiaan tai naapureitaan, jotka voisivat kiinnostua koripallosta. Lopulta paikalle saapui reilut 80 lasta ja nuorta, joista moni ei ollut tutustunut lajiin aikaisemmin.

 

– Street Basketiin oli saanut ilmoittautua itsekseen tai kolmen hengen joukkueena. Koska mukana oli paljon yksittäisiä pelaajia, muodostimme sekajoukkueita. Tytöt ja pojat pelasivat yhteen erinomaisesti, Pentti kertoo tapahtuman järjestelyistä.

 

Seuran omat junioripelaajat toimivat tapahtumassa joukkueiden valmentajina ja tuomareina.

 

Tähtipelaajat toimivat vetonauloina

 

Junioreiden lisäksi Street Basketiin osallistuivat Susijengistä tutut Hanno Möttölä ja Carl Lindbom.

 

– Lapset olivat innoissaan Möttölän ja Lindbomin läsnäolona. Miehet seurasivat pienpelejä ja lapset saivat ottaa heidän kanssaan valokuvia sekä pyytää heiltä nimikirjoituksia, Pentti kertoo.

 

Pentin mukaan Susijengin menestys EM-kisakentillä on vaikuttanut myönteisesti suomalaiseen juniorikoripalloon.

 

– Kun kiersimme kouluilla kertomassa tapahtumasta, monet oppilaat sanoivat katsoneensa EM-kisoja. Petteri Koposen ja Möttölän kaltaiset tähdet alkavat olla lapsille tuttuja. Kaikki tämä lisää kiinnostusta koripalloharrastusta kohtaan.

 

Wartin mikropoikia valmentaman Pentin mukaan Street Basket on tuonut joukkueen harjoituksiin muutamia uusia kasvoja. Valmennuspäällikkö kertoo seuran aikovan ehdottomasti järjestävän uuden, kaikille avoimen pelitapahtuman mahdollisesti jo keväällä.

 

– Kun yksi lapsi tai nuori innostuu koripallosta, hänen mukanaan seuraa usein monta uutta pelaajaa, Pentti summaa.

 

Avoimia tapahtumia myös Oulussa ja Heinolassa

 

Oulun NMKY ja Oulun kaupunki järjestivät alakoulujen yhteisen Johan Pomppas -turnauksen marraskuun lopulla. 3 vastaan 3 -peleistä rakentunut tapahtuma keräsi paikalle 188 joukkuetta, mikä on kaikkien aikojen ennätys tapahtumassa, joka on järjestetty vuosittain 1990-luvun puolivälistä saakka.

 

Tapahtuma oli kaikille avoin, ja sen tarkoituksena oli Wartin Street Basketin tapaan löytää uusia pelaajia lajin pariin. Oulun turnauksen vetonauloina toimivat ONMKY:n miesten edustusjoukkueen amerikkalaispelaajat Jemal Farmer, Corbin Thomas ja Aubrey Conerly. Miehet tuomitsivat pelejä, pelasivat haasteotteluita junioreita vastaan ja jakoivat nimikirjoituksia.

 

Katukoripalloa pelattiin marraskuun aikana myös Heinolassa. Niin ikään alakoululaisille tarkoitettuun tapahtumaan osallistui yhteensä 470 lasta ja nuorta. Tapahtumassa kamppaili yhteensä 88 joukkuetta.

 

Heinolan turnausta tähdittivät Menestyksen avaimet -projektista tutut Pierre Jallow ja Roope Suonio. Gambialainen Jallow on pelannut koripalloa ammattilaisena kahdeksassa eri maassa ja lahtelaisella Suoniolla on takanaan 13-vuotinen ura kotimaan Korisliigassa.

 
29.5.2024 06:53 Pääjuttu

Lahti Basketball Juniorit sytyttää koriskipinää säännöllisillä kouluvierailuilla

Lahti Basketball Junioreiden kouluvierailut ovat oiva esimerkki siitä, kuinka suunnitelmallisella ja innostavalla toiminnalla voidaan lisätä lasten liikkumista ja kasvattaa samalla koripalloharrastajien määrää.

13.1.2021 12:15 Koronavirus

Koripalloliitto lähestyi Olympiakomitean ja muiden allekirjoittaneiden lajiliittojen kanssa ministeriä avoimella kirjeellä

Lasten ja nuorten liikunta ja urheilu on mahdollistettava koronaviruksesta huolimatta. Koripalloliitto lähestyi tiistaina muiden allekirjoittaneiden lajiliittojen ja Suomen Olympiakomitean kanssa tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikkoa avoimella kirjeellä.

3.9.2020 15:23 Koripalloliitto tiedottaa

Koripallon uudet pelisäännöt ovat julkaistu

Suomen Koripalloliitto on hyväksynyt pelisääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan Suomen Koripalloliiton alaisissa sarjoissa 1.9.2020. Uusien pelisääntöjen muutokset ovat maltillisia.

16.5.2020 10:37 Korisleirit

Topias Palmi -korisleiri 14.-18.6.2020 Varalan Urheiluopistolla

Topias Palmi liittyy niiden suomalaisten maajoukkuepelaajien joukkoon, jotka järjestävät kotimaassa oman nimikkoleirin koripallojunioreille. 2005-2010 syntyneille suunnattu leiri pidetään 14.-18.6.2020 Varalan Urheiluopistolla.

3.6.2019 13:15 Koripalloliitto tiedottaa

Tunnetut urheilijat antoivat kasvonsa Et ole yksin -kampanjalle

Tunnetut urheilijat seitsemästä lajista ovat mukana epäasiallisen käytöksen ja häirinnän vastaisessa kampanjassa. Väestöliiton ja suomalaisen urheilun yhteishankkeessa tarjotaan jatkossa urheiluseuroille konkreettisia työkaluja epäasiallisen käytöksen vähentämiseksi.

10.4.2019 11:37 Seurauutinen

Seurauutisia #9: Nollatoleranssi häirinnälle ja syrjinnälle

Koripalloliitto on laatinut toimintaohjeet häirintään ja syrjintään puuttumiseen. Nollatoleranssi häirinnälle ja syrjinnälle -dokumentti on kaikkien liiton jäsenseurojen käytettävissä.

25.1.2019 12:58 Seurauutinen

Seurauutisia #2: Koripalloliitto hakee pilottiseuroja Et ole yksin -hankkeeseen

Et ole yksin on Väestöliiton ja urheilun yhteishanke, jonka tarkoituksena on ennaltaehkäistä ja vähentää kiusaamista, seksuaalista häirintää ja kaikenlaista väkivallan kokemuksia urheilussa. Eri lajien pilottiseurat toimivat suunnannäyttäjinä ja saavat käyttöönsä ohjeita sekä koulutuksia. Ilmoita seuranne mukaan 1.2. mennessä.

23.8.2018 13:22 Koulutus

Assist Center tuo yhteistyötä ja avunantoa koripalloseurojen ja -oppilaitosten valmennusosaamisen kehittämiseen, keskuksen toiminta käynnistyy 2019

Suomen Koripalloliitto ja Lohjan Kisakallion Urheiluopisto ovat perustamassa suomalaisen koripallon osaamiskeskusta kansainvälisen koripalloliitto FIBA:n ja Suomen olympiakomitean avustuksella. Assist Centeriksi nimetyn keskuksen toiminta käynnistyy vuoden 2019 alussa ja keskuksen johtajaksi on nimetty kasvatustieteen maisteri, koripallovalmentaja Jyri Lohikoski.

Seurauutisia #10: Seuratoiminnan kehittämistukea kuudelle koripalloseuralle

Koripalloliiton Seurapalveluyksikkö tarjoaa Basket.fi:n kautta uutisia, tietoiskuja sekä jäsenseurojensa lähettämiä tarinoita onnistumisista ja esimerkkejä hyviksi havaituista toimintamalleista.

Et ole yksin -palvelu vähentämään ja ehkäisemään epäasiallista käytöstä ja häirintää

Koripalloliitto on mukana Et ole yksin -palvelussa, joka tarjoaa puhelimessa ja chatissa tukea, apua ja neuvontaa urheilua harrastaville nuorille, aikuisille, vanhemmille ja huoltajille. Väestöliiton ja urheilujärjestöjen yhteishankkeella pyritään takaamaan, että jokainen voi harrastaa urheilua turvassa.

Näytä lisää vastaavia