Jukka Toijalasta Kouvojen uusi päävalmentaja

21.3.2006 Pelaajana Kouvojen paidassa kolme kertaa Suomen mestaruutta juhlinut Jukka Toijala, 33, on Kouvojen uusi päävalmentaja ensikaudella. Lonkkavaivojen takia pelaajauransa joulun alla päättänyt Toijala on solminut Kouvojen kanssa kaksivuotisen valmentajasopimuksen.

Tällä hetkellä Toijala toimii Kouvojen valmennustiimissä apuvalmentajana yhdessä päävalmentaja Risto Piiparin sekä Jarno Mäkelän kanssa. Toijala kuuluu myös vuonna 1990-syntyneiden poikien maajoukkueen valmennusryhmään.

Toijala on enemmän kuin tyytyväinen nyt syntyneestä ratkaisusta.

- Olen todella innoissani tästä mahdollisuudesta. Olen ollut henkisesti valmistautunut oman pelaajauran jälkeen jatkamaan lajin parissa nimenomaan valmentajana, ja nyt minulle on tarjolla todella haasteellinen ja tavoitteellinen työympäristö

- Valmentajana uskon raakaan työntekoon sekä joukkueena tekemiseen. Uuden  joukkueen rakentaminen on jo käynnissä, ja olen täysin luottavainen, että Kouvot jatkaa edelleen Suomi-koriksen tiukimmassa kärkiryhmässä.

Toijalan apuvalmentajana jatkaa nyt jo kolmatta kauttaan aloittava Jarno Mäkelä. Mäkelän kanssa Toijala muodostaa Kouvojen historiassa ensimmäisen täysin Kouvot -pohjaisen valmennusryhmän Korisliigassa.

Kouvojen puheenjohtaja Juhani Pousi toteaa, että nyt tehdyllä ratkaisulla lähdetään taas kohti uutta tulevaisuutta.

 - Nyt tehdyillä sopimuksilla on tarkoitus lähteä viemään kouvolalaista  koripalloa taas eteenpäin pidemmälläkin aikavälillä. Valmennuskaksikolla on varmasti riittävästi näkemystä lajista, ja uskon että se innostuneisuus, millä pojat ovat hommiin lähdössä, tulee näkymään myös kentällä.

Kouvojen valmennuksen lisäksi on selvää että joukkueenjohtajana jatkaa Jyrki Venemies, sekä huoltajana Risto Tukiainen. Pelaajasopimuksista seura tiedottaa heti, kun kauden pudotuspelit ovat ratkenneet.

Kouvot esiintyy ensi maanantain TV-ottelussa 27.3. pudotuspeliavauksessa vastassaan Namika Lahti. Ottelu tulee suorana Urheilukanavalta klo 18:00 alkaen.  



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Henkilöt

 
16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

12.5.2026 20:34 Korisliiga

Vilpas kesti Joensuun paineet – finaalisarja tasan 2–2

Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.

9.5.2026 20:09 Korisliiga

Vilpas laittoi kovasanaisen vastalauseen Katajan rynnistykselle kohti mestaruutta – kavensi finaalit 2–1:een

Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.

8.5.2026 10:15 Korisliiga

Korisliiga jatkuu Ruudussa – uusi monivuotinen sopimus

Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.

5.5.2026 20:38 Korisliiga

Kataja ei taipunut kotonaankaan – Korisliiga-finaalit 2–0-tilanteessa

Kataja Basket otti toisen voittonsa miesten Korisliigan finaaleissa. Salon Vilpas on edelleen nollilla.

2.5.2026 21:21 Korisliiga

Kataja rynnisti finaalien avausvoittoon – Vilppaan kotietu mennyttä

Kataja Basket otti harvinaisen kovan vierasvoiton Korisliiga-finaalien ensimmäisessä ottelussa.

1.5.2026 20:01 Korisliiga

Korihaille pronssia – Seagulls kaatui 20 pisteellä

Miesten Korisliigan kevään 2026 pronssimitalisti on Uudenkaupungin Korihait.

30.4.2026 15:52 NCAA

Oliver Kandén NCAA-liigan Pepperdineen

Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.

30.4.2026 14:30 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Järkähtämätön sarjavoittaja kohtaa vaikeuksista voittoihin nousseen sensaatiohaastajan!

Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.

Näytä lisää vastaavia