14.12.2006 Sarjajohtaja Joensuun Katajan pitkäaikainen vahvistus Clifton Jones ei ollut joukkueensa kokoonpanossa, kun joensuulaiset löivät Kouvot keskiviikon Korisliiga-kierroksella. Näin päättyi Jonesin peräti 232 ottelun mittaiseksi venynyt peräkkäisten otteluiden putki. ToPon Jussi Kumpulainen pelasi puolestaan keskiviikkona Honkaa vastaan 200. runkosarjaottelunsa.
Clifton Jonesin peräkkäisotteluiden putki alkoi helmikuussa 2002 Kataja-paidassa. 201-senttinen ja 29-vuotias Jones pelaa kuudetta kauttaan Korisliigassa, joista viisi Joensuussa.
Kaikkien aikojen listauksessa Jonesin 232 ottelun putki on 19. pisin. Aikanaan huomattavasti pienempiä kausikohtaisia ottelumääriä pelannut Anssi Rauramo pitää edelleen ykkössijaa pelattuaan 12 vuoden ajanjaksolla (1974-86) huikeat 385 ottelua peräkkäin.
Jonesin keskiviikkoisen poissaolon syy oli lievä polvivaiva. Katajaa se ei haitannut, kun se rynni 84-66-kotivoittoon.
Jussi Kumpulainen pelasi siis 200. runkosarjaottelunsa keskiviikkona, mutta sai juhlaotteluunsa vähän juhlan aihetta. ToPo kärsi tappion paikallisvastustajalleen Hongalle ja Kumpulainen sai suihkukomennuksen kahden teknisen virheen jälkeen.
SM-tasolla Kumpulainen esiintyi ensi kertaa kasvattajaseuransa Kankaantaan Kisan riveissä ottelussa Pyrintö-KanKi 14. lokakuuta 1995.
204-senttinen ja 30-vuotias Kumpulainen on edustanut Suomessa KanKin ja ToPon lisäksi UU-Korihaita sekä Lappeenrannan NMKY:tä, jonka riveissä hän saavutti kaksi Suomen mestaruutta ja yhden Suomen cupin voiton. Urallaan hän on tehnyt runkosarjassa 1915 pistettä (keskiarvo 9,6) ja yhden pelin ennätys on 31 pistettä.
Kumpulainen on pelannut myös Saksan, Belgian ja Itävallan mestaruussarjoissa. Maaotteluita hänelle on kertynyt 30 miehissä ja 53 nuorissa.
Joensuulainen Korisliiga-joukkue Kataja Basket rakentuu pelaajistonsa osalta hyvää vauhtia kohti tulevaa pelikautta. Tuoreimmat kiinnitykset sinivalkoasuun tekivät 25-vuotiaat laiturit Teemu Knihtinen sekä yhdysvaltalainen, New Jerseystä kotoisin oleva Travis Jocelyn. Kouvot-kasvatti Knihtiselle kausi Katajassa tulee olemaan kolmas, liigaurallaan jo kahdestoista. Uudenkaupungin Korihaiden riveistä tuttu Jocelyn aloittaa syksyllä neljännen ammattilaiskautensa. Molempien sopimukset kattavat kauden 2024–2025.
Miesten Korisliiga-kauteen valmistautuva Bisons Loimaa on solminut sopimuksen 39-vuotiaan Jeremiah Woodin kanssa. Wood tuo Bisonsin korin alle jo seitsemännen kauden Korisliiga-veteraanin.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt vuoden mittaisen sopimuksen laituri Kalle Peltosen kanssa. Jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti siirtyy Uuteenkaupunkiin Nokialta, jossa hän voitti viime kaudella uransa toisen Suomen mestaruuden.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt jatkosopimukset takamiehien Thomas Vehmasen ja Viljami Arvosen kanssa. Suomalais-virolaisen Vehmasen jatkosopimus on yksivuotinen, Korihait-kasvatti Arvosen sopimus on mallia 1+1.
Pyrinnön uusin pelaajasopimus on solmittu 24-vuotiaan Xavier Bledsonin kanssa. Viimeiset kolme kautta Indiana Staten yliopistossa pelanneelle Bledsonille luvassa on ensimmäinen kausi ammattilaisena.
Pantterijahti käynnistyy lokakuun ensimmäisenä perjantaina ja Suomen mestari on selvillä viimeistään 15.5.2025. Korisliiga jatkaa formaatilla, jossa 22 kierroksen jälkeen joukkueet jaetaan ylempään ja alempaan jatkosarjaan.
Korisliiga-kauteen valmistautuva Tapiolan Honka kotiuttaa kasvattejaan kaudelle 2024-25, kun se on solminut sopimukset Lauri Kallion ja Matias Rissasen kanssa.
Tampereen Pyrintö on löytänyt riveihinsä toisen ulkomaalaisvahvistuksen 26-vuotiaasta Jaylyn Richardsonista. 189-senttinen takapelaaja viihtyy pelipaikoilla 1-2 ja tuo joukkueeseen pallonkäsittelytaitoa sekä korintekouhkaa.
Korisliiga-paluuseen valmistautuva Tapiolan Honka on sorvannut jatkosopimukset Santeri Makkosen, Oskari Rantalan ja Atte Vuoriston kanssa.
Korisliiga-mestaruuden voittanut BC Nokia kohtaa Mestarien liigan karsinnan ensimmäisellä karsintakierroksella bulgarialaisen Rilski Sportistin.