4.2.2008 Suomen koripallomaajoukkueen apuvalmentaja Pekka Salminen luotsasi joukkueensa voittoon Ruotsin liigan tähdistöottelussa. Salmisen ohjauksessa ollut Team World kukisti sarjan ruotsalaistähdistä kootun Team Sverigen 105-101. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä Euroopasta.
Pekka Salminen valmentaa kuluvalla kaudella Ruotsin liigassa Solna Vikingsia, joka on viime aikojen esityksillään noussut sarjakakkoseksi. Solna on voittanut kahdeksan viimeistä peliään. Sen tuorein uhri oli ennen tähdistöottelua Borås, joka taipui tuloksella 99-92.
All Star –tapahtumassa päärooleissa olivat suomalaisille kovin tutut nimet. Tähdistöpelin paras korintekijä oli 32 pisteellään Team Sverigen Jonathan Skjöldebrand, joka viime kaudella Suomessa kantoi Kouvojen peliasua. Voittaneen Team Worldin tehokkain oli puolestaan Joensuun Katajasta ja ToPosta tuttu Alex Wesby (22). Kolmoskisan vei nimiinsä alkukaudesta Porvoon Tarmoon tyrkyllä ollut Tim Whitworth ja donkkikilpailun voitti Pussihukkia viime kaudella edustanut Bilal Salaam.
Saksan kakkosliigassa Anton Mirolybovin luotsaama Herten palasi voittojen tielle. Herten voitti kotonaan Wohnbaun 77-67 hävittyään kolme edellistä otteluaan.
Antti Nikkilä sai virhetilinsä täyteen 22 peliminuutissa, kun hänen edustamansa Sassari kukisti Italian kakkosliigakierroksella Pavian 78-67. Suomen maajoukkuesentteri otti vain kaksi pelitilanneheittoa upottaen toisen. Kahden pisteensä lisäksi Nikkilä kaapi kuusi levypalloa. Voitto oli Sassarille kolmas peräkkäinen.
Islannin pääsarjassa Roni Leimun Hamar hävisi kotonaan niukasti Grindavikille 91-93. Leimu heitti 13 pistettä.
Suomen maajoukkueen eurokentillä pelaavat kärkipelaajat eivät, Nikkilää lukuun ottamatta, viikonvaihteessa olleet tositoimissa.
Hanno Möttölä ja hänen edustamansa Aris Thessaloniki saivat nautiskella harvinaisesta vapaaviikonlopusta, kun Kreikan liigassa ei pelattu. Aris kuitenkin hioo jo kuvioitaan kuntoon keskiviikon Kreikan cup –välierään, jossa se kohtaa Olympiakos Pireuksen.
Möttölä ja kumppanit ovat saaneet tehdä valmistautumisensa vastustajaansa rauhallisemmissa merkeissä. Olympiakos nimittäin vaihtoi viikonvaihteessa valmentaja, kun israelilaisvelho Pini Gershonin ja seuran tiet erkanivat. Olympiakosin peräsimeen siirtyi uutena miehenä Kreikan maajoukkueluotsi ja entinen pelaajasuuruus Panayotis Yannakis. Olympiakosiin kohdistuvien odotusten kovuudesta kertoo jotain se, että valmentaja vaihtui, vaikka joukkue on Kreikan liigassa toisena, selviytynyt maan cupissa välieriin ja maanosan pääsarjassa Euroliigassa 16 parhaan joukkoon.
Teemu Rannikko paranteli kantapäävammaansa, kun hänen joukkueensa BC Himki kohtasi Venäjän liigan odotetussa kärkikamppailussa Moskovan TsSKA:n. Euroliigan ja Venäjän hallitseva mestari TsSKA piti Himkin ruodussa, tosin niukasti lukemin 68-64. Himki hankki ottelun kynnyksellä vahvuuteensa amerikkalaisen Clay Tuckerin. Italian liigan parhaana korintekijänä tällä kaudella esiintynyt Tucker tulee jatkossa kisailemaan Rannikon kanssa peliminuuteista, sillä molemmat viihtyvät takakentällä. Debyyttipelissään Tucker pelasi vain 23 sekuntia ja jäi luonnollisesti pisteittä.
Myös Tuukka Kotti oli siviileissä katsomon puolella, kun Rieti isännöi Italian liigassa Montegranaroa. Sarjakakkosena olevat vieraat hakivat 102-95-voiton. Kotti on sivussa sormivamman vuoksi.
Viimeiset kuusi vuotta Susijengin valmennusjohdossa työskennellyt ja pitkän päivätyön HBA-Märskyn peräsimessä tehnyt suomalaisen koripallon ikoni Hanno Möttölä, 48, liittyy tulevien EM-kisojen jälkeen kovaa vauhtia koripallomaailman huipulle kohonneen Kanadan maajoukkueen valmennusportaaseen.
Viime kevätkaudella Italian ja Turkin liigoissa pelannut Susijengin luottomies ja Hyvinkään Pontevan kasvatti Edon Maxhuni, 188 cm ja 27 vuotta, palaa Ranskan pääsarjatasolle. Maxhunin uusi seura on viime keväänä Ranskan pudotuspelipaikoista taistellut perinteikäs BCM Gravelines-Dunkerque.
Viime kaudella Cluj-Napocan paidassa Romanian mestaruuden voittanut ja Eurocupia pelannut susikapteeni Sasu Salin, 191 cm ja 34 vuotta, palaa vuoden tauon jälkeen Espanjaan. Salinin uusi seura on 1+1-vuotisella sopimuksella perinteikäs madridilainen Estudiantes, joka tavoittelee paluuta maan kakkostasolta (LEB Oro) sen pääsarjaan (ACB).
Klaukkalan NMKY:n kasvatti Magdalene Agyei, 26, on tehnyt uransa ensimmäisen sopimuksen ulkomaille. Kolminkertainen naisten Korisliigan vuoden puolustuspelaaja pelaa ensi kaudella Espanjan kakkossarjan, LF Challengen, Nou Bàsquet Femení Castellóssa.
Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.
Kevätkaudella Espanjan ACB-liigasta sarjatasoa alemmas pudonnut CB Granada sai mahdollisuutensa jatkaa maan korkeimmalla tasolla sarjanousija Real Betisin epäonnistuttua liigapaikan kriteereiden täyttämisessä. Näin ollen Susijengin luottomiehiin lukeutuva Elias Valtonen, 200 cm ja 26 v., jatkaa uraansa Espanjan liigassa CB Granadan paidassa myös ensi kaudella.
Kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 185 cm ja 27 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Viron suurseuran BC Kalev/Cramon kanssa. Kaksi Viron mestaruutta ja kaksi Viron cup-mestaruutta voittanut Kaukiainen tähtää joukkueineen tulevalla kaudella Viron-Latvian liigan mestaruuteen ja FIBA Mestarien Liigan lohkovaiheeseen.
Viimeiset viisi vuotta yliopistokoripalloa Yhdysvaltain NCAA-liigan Daytonissa ja New Mexicossa menestyksekkäästi pelannut KTP-Basketin kasvatti Mustapha Amzil, 206 cm ja 23 vuotta, palaa Eurooppaan. Suomen juniorimaajoukkueiden vakiokasvoihin lukeutunut Amzil on allekirjoittanut sopimuksen Kosovon tuplamestarin KB Trepcan kanssa.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.