25.11.2007 Loukkaantumisten runtelema Espoon Honka järjesti lauantaisessa Korisliigan kotiottelussaan melkoisen järkytyksen Joensuun Katajalle. Loistavan ottelun pitkälti nuorisokaartillaan pelannut Honka kuritti ennakkoluulottomasti Katajaa pistein 76-60 (45-34) kotiyleisön esittäessä seisaaltaan suosiotaan omilleen.
Seitsemän pelaajaa jalkeille saanut ja kotimaisin voimin parketilla pauhannut Honka joutui lähtemään otteluun ilman sairaslistalla olevia Jukka Matista, Tim Kisneriä, Monte Cummingsia ja Petri Heinosta. Espoolaiset yrittivät siirtää ottelua toiselle päivämäärälle, mutta Kataja ei siihen suostunut.
- Voitimme tämän ottelun oikeastaan jo ennen pelin alkua. Meillä ei ollut mitään hävittävää, Hongan valmentaja Mihailo Pavicevic totesi.
Honka ei aikaillut viritellessään näyttävää karkumatkaa Katajasta. Hurmiossa, mutta koko ajan taktisesti järkevästi pelannut kotijoukkue siirtyi jo ensimmäisen neljänneksen viimeisellä sekunnilla 23-9 -johtoon eikä päästänyt sen jälkeen joensuulaisia enää edes kovinkaan lähelle.
Kotijoukkueen ykkönen oli Petteri Koponen (27/6). Joensuulaisista korkeimpaan pistemäärään pääsi Louis Hinnant (14/5).
Sarjanousija Kauhajoen Karhun kynnet olivat terävinä, kun Lahden NMKY
vieraili lakeuksilla. Korisliigan pisteet jäivät Pohjanmaalle numeroin 82-77 (40-40). Sarjassa neljäntenä olleille lahtelaisille tappio oli jo kolmas perättäinen.
Karhu ratkaisi äärimmäisen tasaisena edelleen ottelun edukseen kolmannella neljänneksellä. Sen aikana joukkue vääntäytyi hienoisesta tappioasemasta johtoon eikä päästänyt enää lahtelaisia ohitseen.
Isäntien paras sekä pisteissä että levypalloissa oli Cedric McGowan (26/9). Lahtelaisten ykkönen oli Davont Jackson (22/5).
Lappeenrannan NMKY kykeni vuorostaan voittoon eurocup-kiireiden keskelläkin. Lappeenrannassa vieraillut Korihait sai lähteä kotimatkalle 98-74 (37-32) -tappio niskassaan.
Tarkasti kolmosia heittänyt vierailija pystyi Namikan mukana ensimmäiset 25 minuuttia, kunnes kotijoukkue meni menojaan. Viimeisellä neljänneksellä molemmat intoutuivat lopulta melkoiseen heittoralliin, sillä kymmeniminuuttinen jäi historiaan lukemin 40-28.
Lappeenrantalaisten ykkönen oli Ivan Harris (27/8). Uusikaupunkilaisten selkeästi paras pelaaja oli taasen Glenn Stokes (28/4).
(STT)
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.
Kataja Basket otti toisen voittonsa miesten Korisliigan finaaleissa. Salon Vilpas on edelleen nollilla.