28.2.2009 Korisliigan hallitseva mestari Espoon Honka on vuokrannut Petri Heinosen, 20, loppukaudeksi Uudenkaupungin Korihaiden riveihin. Heinonen siirtyi Honkaa vuonna 2007 kolmivuotisella sopimuksella.
Viime keväänä Hongassa Suomen mestaruutta juhlinut 207-senttinen Heinonen ehti pelata tällä kaudella espoolaisasussa 28 ottelussa 12,2 minuutin, 2,3 pisteen ja kahden levypallon keskiarvoilla.
Heinonen valittiin vuonna 2007 Korisliigan kehittyneimmäksi pelaajaksi, jolloin hän edusti kasvattajaseuraansa Tampereen Pyrintöä.
Heinosen keväisen Korihait-pestin taustalla on maajoukkuemies Tuukka Kotin siirtyminen Ranskan kentiltä Honkaan.
- Heinoselle tarjoutuu tämän myötä hyvä tilaisuus saada peliaikaa ja vastuuta. Korihaiden valmentaja Jyri Lehtonen oli kiinnostunut ottamaan Heinosen, jonka sopimus siis jatkuu edelleen Hongan kanssa, korostaa Rekonen.
Honka kohtaa lauantaina kotiottelussaan Kotin kasvattajaseuran Forssan Koripojat. Ottelu merkitsee Kotin debyyttiä Hongassa ja paluuta Suomen pääsarjaan kahdeksan ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen.
Honka tuo kentälle myös Monte Cummingsin, joka on toipunut pelikuntoon. Cummigns pelasi edellisen ottelunsa kuukausi sitten. Ärtynyttä lonkkaansa paranteleva pelintekijä Chanan Colman on sen sijaan sivussa klo 17 käynnistyvästä ottelusta.
Kouvot on solminut vuoden mittaiset pelaajasopimukset Henry Boydin, Eemeli Salmen ja Rasmus Lindbergin kanssa. Boyd aloittaa sopimuksen myötä syksyllä toisen kautensa Kouvolassa, Salmi puolestaan jo viidennen. Lindbergille kausi on ensimmäinen Kouvot-paidassa.
Salon Vilpas on solminut kahden vuoden sopimuksen takamies Eero Innamaan kanssa. 25-vuotias Innamaa on pelannut viimeiset kuusi vuotta Kauhajoen riveissä ja siirtyy nyt lähemmäksi kotiseutuaan. Turun NMKY:n kasvatti tuo rutkasti kokemusta Vilppaan takakentälle, sillä liigapelejä kertyi miehelle Kauhajoella 247.
Helsinki Seagulls otti kolmen pisteen vierasvoiton BC Nokiasta ja tasoitti finaalisarjan.
Helsinki Seagulls otti ensimmäisen voittonsa tämän vuoden miesten Korisliigan finaaleissa.
Miesten Korisliigan pronssimitalit ripustettiin tänään Kauhajoen pelaajien kaulaan.
Korisliigan toinen finaali oli kotijoukkue BC Nokian näytös, kun sen puolustus tylsytti Helsinki Seagullsin lukemin 85–60 (38–31). Kolmas finaali pelataan tulevana sunnuntaina Helsingissä.
Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.
Huomenna alkava miesten Korisliigan finaalisarja tuomitaan seitsemän erotuomarin voimin.
Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.
Helsinki Seagullsin Rene Rougeau torjui lauantaina ratkaisevassa seitsemännessä välieräpelissä Kauhajokea vastaan vastustajan koriinheiton neljästi.