Dettmannista leivottiin vuoden valmentaja

26.11.2002 Saksan maajoukkueen historialliselle MM-pronssille syyskuussa Indianapoliksessa luotsannut Henrik Dettmann, 44, on saanut merkittävän huomionosoituksen. Suomen Urheilutoimittajain liitto on nimittäin valinnut Dettmannin Suomen parhaaksi valmentajaksi vuonna 2002. Samaisessa tilaisuudessa Hanno Möttölä valittiin kuudennen kerran peräkkäin vuoden koripalloilijaksi.

Dettmann voitti äänestyksessä 177 äänellään ylivoimaisesti yhdistetyn hiihdon Jouko Karjalaisen (94 ääntä) ja Heimo Lajusen (60).

Urheilutoimittajain liitto on palkinnut vuoden valmentajan vuodesta 1975 alkaen, eikä kertaakaan aiemmin valinta ole osunut koripallovalmentajan kohdalle. Palloilulajeille valinta on ylipäätään harvinainen, sillä vain viidesti aikaisemmin on palloilulajin (jalkapallo ja jääkiekko) valmentaja arvostettu parhaaksi.

Valinta yllätti Dettmannin, joka oli estynyt osallistumaan Vuoden Urheilijat –risteilylle, koska hänen käskyttämänsä Saksa pelaa keskiviikkona 27.11. tärkeän EM-karsintaottelun Sarajevossa Bosnia-Hertsegovinaa vastaan.

- En ajatellut, että koripalloa osattaisiin arvostaa Suomessa sellaisena maailmanlaajuisena lajina kuin se on. Lisäksi se, että valmensin ei-suomalaista joukkuetta, on vaatinut valitsijoilta suvaitsevaisuutta.

Vaikka Dettmannista syyskuussa tulikin ensimmäinen suomalainen koripallon päävalmentaja, joka on saavuttanut MM-mitalin, ei Dettmann – totuttuun tyyliinsä – halunnut kahmia kunniaa itselleen.

- Kiitos kuuluu tekijöille eli pelaajille. Tekemisen vastuu on peleissä kuitenkin pelaajilla aivan samalla tavalla kuin talon rakentamisessa se on timpurilla. Joukkuetta valmensi lisäksi monta valmentajaa. Suomalaiset voivat toki tuntea reilusti ylpeyttä siitä, että Saksan MM-mitalijoukkuetta valmensi kaksi suomalaista, Dettmann lateli viitaten Saksan fyysisestä valmennuksesta vastanneeseen Jussi Hirvoseen.

Ennen Urheilutoimittajain liiton valintaa ehti Suomen Valmentajat ry palkita Dettmannin niinikään vuoden 2002 parhaana valmentajana. Saksassa Dettmann arvostettiin vuoden parhaaksi koripallovalmentajaksi.

Pesti jatkuu, olympialaiset tähtäimessä

Meneillään olevassa EM-karsinnassa ilman NBA:ssa pelaavaa supertähteään Dirk Nowitzkia pelaava Saksa on voittanut seitsemästä ottelustaan kuusi. Saksa onkin Dettmannin aikakaudella menossa kolmatta kertaa peräkkäin EM-kisoihin.

Dettmann astui Saksan peräsimeen vuonna 1997. Vuoden 1999 EM-kisoissa Saksa oli seitsemäs ja vuonna 2001 neljäs, jonka ansiosta se selviytyi vuoden 2002 MM-kisoihin. Indianapoliksen tulokset ovat kaikkien tiedossa: Saksa pelasi vakuuttavat kisat saavuttaen MM-pronssia, Saksan ensimmäisen MM-mitalin. Dettmannille mitali maistuu edelleen.

- Itse asiassa se (mitali) maistuu koko ajan vain paremmalta ja paremmalta. Mitä enemmän tajuaa, mitä joukkue oikeastaan saavutti, sitä uskomattomammalta mitali tuntuu. Ajatukset ovat oikeastaan alkaneet kääntyä siihen, että tuleekohan toista mahdollisuutta enää koskaan, mietiskeli Dettmann.

Mikäli Saksa selvittää tiensä syksyllä 2003 Ruotsissa pelattavaan EM-lopputurnaukseen, on EM-mitalien lisäksi pelissä myös olympiapaikat. Ateenassa 2004 järjestettäviin olympialaisiin ovat selviytyneet jo hallitseva maailmanmestari Jugoslavia sekä isäntämaa Kreikka. Lisäksi EM-kisojen menestyksen perusteella pääsee olympialaisiin Euroopasta kolme maata.

- Olen solminut vuoden jatkosopimuksen, joka kattaa ensi vuoden EM-kisat. Jos selviydymme olympialaisiin, aikomus on jatkaa. Eikä minulla ole mitään valittamista. Minulla on pestini alkuajoista lähtien ollut Saksan joukkueen kanssa todella kivaa, Dettmann päätti naureskellen.

Ennen Saksa-komennustaan Dettmann valmensi Suomen maajoukkuetta 1992-97, jonka aikana Suomi esiintyi vuonna 1995 EM-kisoissa ensimmäisen kertaan 18 vuoteen. Seuratasolla Dettmann saavutti Helsingin NMKY:n päävalmentajana Suomen mestaruudet vuosina 1987, 1989 ja 1992 sekä apuvalmentajana vuosina 1984 ja 1985. Suomen Koripalloliiton valinnoissa Dettmann on palkittu SM-sarjan parhaana valmentajana 1987 ja 1992.

Möttölän valtakausi jatkuu

Urheilutoimittajat valitsivat Hanno Möttölän ensimmäisen kerran vuoden koripalloilijaksi vuonna 1997, jonka jälkeen valtikka on pysynyt hänen hallussaan. Tuore valinta oli Möttölälle siis kuudes peräkkäinen. 26-vuotiaasta helsinkiläisestä tuli näin kaikkien aikojen eniten vuoden koripalloilija –palkintoja haalinut pelaaja. Historian lehdillä taakse jäivät sekä Kari Liimo että Raimo Lindholm, jotka urillaan pokkasivat viisi valintaa tileilleen.

Möttölä pelasi alkuvuoden 2002 vielä Yhdysvaltojen taalaliiga NBA:ssa ja Atlanta Hawksin riveissä. Kevätkaudella 209-senttinen Möttölä ennätti mm. kiskoa ennätyksekseen 12 levypalloa ja sivuta piste-ennätystään (14).

Kesällä Möttölä siirtyi Espanjan hallitsevan mestarijoukkueen Tau Ceramica Vitorian riveihin. Tähän mennessä kauden ehdoton tähtihetki on osunut Euroliigan avaukseen, jossa Möttölä tykitti peräti 31 pistettä. Ansioillaan hänet valittiin Euroliigan ensimmäisen viikon MVP:ksi. Espanjan liigassa Möttölä on usein ajautunut virhevaikeuksiin, jotka ovat jättäneet hänen ottelukohtaiset keskiarvonsa lukemiin 7,4 pistettä ja 2,8 levypalloa. Kivenkovassa Euroliigassa tehot ovat olleet muutamaa pykälää kovemmat; 16,2 pistettä ja 4,0 levyriä.

 
8.1.2022 10:01 Pääjuttu

Suomaisvalmentajat loistavat Euroopassa – menestyksen takana tukku syitä

Kansallisia mestaruuksia, mitalisijoja ja kärkipaikkoja, kansainvälisten liigojen lopputurnauksia, maajoukkueiden päävalmentajapestejä – suomalaiset ammattivalmentajat ovat olleet kovaa valuuttaa Euroopan sarjoissa 2020-luvulla. Lassi Tuovi (Strasbourg), Tuomas Iisalo (Bonn) ja Anton Mirolybov (Gmunden) näkevät menestyksen taustalla ison tukun taustatekijöitä.

3.7.2020 08:56 Suomalaiset ulkomailla

Gordon Herbert siirtyy Venäjälle Avtodorin peräsimeen

Kanadan päävalmentajaksi vuoden 2019 MM-kisojen jälkeen noussut suomalais-kanadalainen Gordon Herbert, 61, valmentaa seuratasolla ensi kaudella Venäjän korkeimmalla seuratasolla VTB-liigassa pelaavaa Avtodor Saratovia. Apuvalmentajaksi Avtodoriin saapuu viime kaudella Frankfurtissa apuvalmentanut 25-vuotias Daniel Herbert.

26.1.2020 10:24 Susijengi

Lassi Tuovi SIG Strasbourgin päävalmentajaksi

Tappioputkeen ajautunut SIG Strasbourg on erottanut päävalmentajansa Vincent Collet’n tehtävistään ja nostanut joukkueen apuvalmentajana toimivan lappeenrantalaislähtöisen Lassi Tuovin, 33, päävalmentajaksi. Aiemmin Namika Lappeenrantaa Korisliigassa valmentanut Tuovi toimii kolmatta kauttaan SIG Strasbourgin valmennusjohdossa.

20.1.2020 12:03 Pääjuttu

Viron maajoukkueiden fysiikkavelho Kari Hyökillä takanaan ikimuistoinen matka koriksen maailmassa

Suomalaista koripalloa ja fysiikkavalmennusta laajemmin seuraaville Kari Hyökin, 43, nimi on ponnahdellut parin vuosikymmenen aikana esiin mitä moninaisimmista yhteyksistä. Torpan Poikien kasvatin tie onkin vienyt Suomen, Ruotsin ja Viron pääsarjakenttien kautta värikkäälle ja ikimuistoiselle tielle ja viimeksi Viron miesten maajoukkueen valmennusjohtoon.

1.7.2019 09:44 Valmentajat

Daniel Jansson Bundesliiga-joukkue ratiopharm Ulmin apuvalmentajaksi

Aiemmin seuran akatemiajoukkuetta, OrangeAcademy Ulmia, sekä 19-vuotiaiden joukkuetta valmentanut Jansson toimii jatkossa seuran edustusjoukkueen uuden päävalmentaja Jaka Lakovičin apuvalmentajana.

11.7.2018 10:59 Pääjuttu

Anton Mirolybov Basket Racing Luxembourgin peräsimeen

Korisliigassa menestynyt ja yhdeksän kautta Saksassa valmentanut helsinkiläislähtöinen Anton Mirolybov, 41, käskyttää pelikaudella 2018-19 US Basket Racingia Luxemburgin pääsarjassa. Miesten edustusjoukkueen lisäksi Mirolybov saa vastuulleen seuran kahden juniorijoukkueen valmennuksen.

Vaatimustason nosto vei Poikolalta työpaikan

Kolme kertaa Suomen mestaruuden voittaneen suomalaisvalmentajan Pieti Poikolan ja Islannin liigajoukkue Tindastollin tiet eroavat. Tindastoll ilmoitti päätöksestään Poikolalle perjantaina.

Ville Tuominen Tanskasta Kataja Basketin toiminnanjohtajaksi

Joensuulainen Kataja Basket saa koripallopiireistä tutun nimen vahvistamaan organisaatiotaan. Parhaillaan toista peräkkäiskautta Tanskan pääsarjassa pelaavaa Bakken Bearsia valmentava Ville Tuominen, 32, aloittaa kesäkuussa työt seuran toiminnanjohtajana. Halu kehittyä uudenlaisissa tehtävissä saa Tuomisen palaamaan Suomeen.

Tammivaaran luotsaaman Mitteldeutscherin nousutavoite toteutui

Suomen koripallomaajoukkueen ex-valmentaja Ari Tammivaaran ensimmäinen kausi saksalaisjoukkue Mitteldeutscherin peräsimessä päättyi tavoitteeksi asetettuun sarjanousuun. Tammivaaran joukot voittivat Saksan Regional-liigassa 24 ottelustaan 21.

Tammivaarasta Dettmannin seuraaja Saksassa

Henrik Dettmann otti alkuvuodesta vastaan pestin Suomen koripallomaajoukkueen päävalmentajana tehtävästä väistyneen Ari Tammivaaran jälkeen. Nyt Tammivaara ottaa vastuulleen saksalaisen Mitteldeutscherin valmentamisen, josta vielä viime kaudella vastasi Dettmann. Tammivaaran tuore sopimus on kaksivuotinen.

Näytä lisää vastaavia