Bisons piti taukojohtonsa, avasi välierät voitolla

29.4.2015 Loimaa Bisons on saanut viimeisen kahden kevään pudotuspeleissä yliotteen KTP:sta, ja sama linja jatkui myös tämän kevään välierien avausottelussa. Kenties kauden parasta koripalloaan avauspuoliskolla pelannut Bisons kesti KTP:n kolmannella jaksolla alkaneen loppukirin ja nappasi ensimmäisen välierävoiton loppupistein 87–78 (46–30).

Travis Nelson mellasti mielensä mukaan, kun Bisons haki välierien avausvoiton Loimaalla.

Kenneth Simms oli KTP:n ylhäinen yksinäinen.

Kokenut Bisons-koutsi Greg Gibson varoitteli omiaan hyvänolontunteesta. Kuvat: Tytti Nuoramo & Kai Kilappa.

Runkosarjavoittaja KTP johti välieräavausta seitsemän pelatun minuutin jälkeen lukemissa 17–19, mutta avausneljänneksen kolme viimeistä minuuttia olivat kotkalaisille myrkkyä. Bisonsin korinalusduo Tuukka Kotti-Travis Nelson otti kolmen sekunnin alueen haltuunsa, ja vajaan kolmen minuutin jakso merkittiin loimaalaisten hyväksi 13-0.

Toinen neljännes oli KTP:lle painajainen. Kotin ja Nelsonin läsnäolo korin alla pysäytti kotkalaisajot alkutekijöihinsä, ja kaikki energia KTP:n pelistä valui tyhjiin. Korkealla itseluottamuksella pelannut Kotti murjoi taukoon mennessä 17 pistettä ja noukki kuusi levypalloa, kun Bisons lähti pukukoppiin kuudentoista pisteen johdossa.

Bisons venytti kolmannella jaksolla johtonsa parhaimmillaan 20 pisteeseen, kunnes Anton Mirolybovin suojatit siirtyivät paikkapuolustukseen ja saivat Bisonsin hurmoksellisen hyökkäyspelin kuriin. Kun KTP sai Bisonsin vauhdin imettyä pois, KTP alkoi kaventaa eroa vähitellen ja kiipesi päätösneljänneksellä useasti parin heiton päähän.

Loimaalaisilla oli kuitenkin joka kerta vastaus tarjolla, kun KTP saapui liian lähelle. Martin Zeno, Anthony Hilliard ja Roope Ahonen kunnostautuivat kukin selkärangan katkaisijoina tärkeillä hetkillä.

Bisonsin ahkerimmat olivat Kotti (21/10), Nelson (20/12/5 blokkia), Martin Zeno (19/4/5 syöttöä) ja Anthony Hilliard (11/1/4 syöttöä). KTP:lta esille nousivat Kenneth Simms (21/7), LaMonte Ulmer (20/8/4 riistoa), kun taas vauhtiveikko Brandon Jefferson (11/3/7 syöttöä/3 riistoa) jäi Anthony Hilliardin pimentämäksi.

Gibson varoitti hyvänolontunteesta

Loimaan Liikuntahallilta purkautui pimenevään kevätiltaan tyytyväinen kotiyleisö, ja Bisons-luotsi Greg Gibsonin ympärillä riitti kiittelijöitä avausvoiton varmistuttua. Gibson tahtoi kuitenkin toppuutella innokkaimpia.

– Tämä oli vasta yksi voitto. Emme ole vielä voittaneet mitään, Gibson muistutti ja totesi, että joukkueellaan on vielä merkittävästi varaa parantaa.

– Olimme alussa valmiina, mutta kolmannella neljänneksellä, kun KTP sai hyvän ”runin”, me emme olleet valmiina. Koripallo on runien peli, ja ehkä meillä sitten oli yksi runi Kotkaa enemmän.

Gibson kiitteli vuolaasti Tuukka Kotin panosta voitto-ottelussa ja totesi, ettei yllättynyt roolipelaajana pidetyn Travis Nelsonin nousua ratkaisijaksi.

– Travis on todellinen ammattilainen. Hän on kaveri, joka juoksee vielä viimeisenä treenien jälkeen sprinttejä. Hän osoitti olevansa valmiina, kun häntä tarvitsemme.

Mirolybov katsoo sunnuntaita kohti

KTP:n päävalmentaja Anton Mirolybov otti avaustappion omalle kontolleen.

– Fakta on, että Bisons pelaa näitä pelejä neljättä vuotta putkeen, kun taas mä olen ensimmäistä kertaa tässä tilanteessa Suomessa, Mirolybov totesi.

– Se, ettemme olleet valmiina pelaamaan, menee mun piikkiin. Me pelattiin Seagulls-(puolivälierä)sarjan tasolla ja mun homma on saada joukkue valmiiksi sunnuntaille.

KTP isännöi Bisonsia Kotkan Karhuvuoren Steveco Areenalla sunnuntaina 3.5. klo 20:00.

Ottelutilastot: Bisons – KTP
 
14.1.2026 20:48 Korisliiga

Katajalle arvokas vierasvoitto Vilppaasta – Kauhajoki väsytti Korihait jatkoajalla ja kasvatti sarjajohtoaan

Nousua ylempään jatkosarjaan yrittävä Kataja sai tärkeät sarjapisteet Salosta kuukauden pelaajaksi valitun De'Vion Harmonin 37 pisteen avulla. Sarjakärki Kauhajoki puolestaan kasvatti eroaan Vilppaaseen omalla jatkoaikavoitollaan.

10.1.2026 21:08 Korisliiga

Pyrinnön Palmi ja Laine pääsivät irti Lapualla ja pistivät pystyyn pistejuhlat – Uudessakaupungissa Korihait yllätti Vilppaan

Miesten Korisliigan illan kierroksen voittajia olivat Tampereen Pyrintö, Korihait, Tapiolan Honka ja Kauhajoki.

9.1.2026 20:38 Korisliiga

KTP:lle muhkea kotivoitto – Raitanen jatkoi nousujohteisia otteitaan

Ylemmän jatkosarjan paikoista ärhäkästi taistelevat KTP-Basket ja Helsinki Seagulls ottivat tänään sarjapisteitä kotikentillään.

7.1.2026 20:36 Korisliiga

Seagullsin Henryltä väkevä debyytti vierasvoitossa – Kataja omaan vierasvoittoonsa kuukauden pelaaja Harmonin johdolla

Miesten Korisliigassa voittivat tänään Helsinki Seagulls, Kataja Basket ja Lahti Basketball.

7.1.2026 12:21 Korisliiga

De’Vion Harmon on valittu Korisliigan joulukuun kuukauden pelaajaksi

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Joulukuun parhaaksi valittiin sensaatiomaisen kuukauden pelannut Kataja Basketin De’Vion Harmon.

6.1.2026 21:09 Korisliiga

Korihait päihitti Hongan varmalla joukkuepelillä – espoolaiset putosivat toistaiseksi kärjestä

Tapiolan Honka on porskuttanut Korisliigan kärjessä useina viikkoina, mutta Korihaiden vahva esitys vierasmatkalla päästi Salon Vilppaan ja Kauhajoen voiton verran espoolaisten edelle.

3.1.2026 21:11 Korisliiga

Kauhajoki varmisti kotivoiton loistavan kolmannen jakson ansiosta – Vilpas onnistui pysyttelemään rinnalla paalupaikalla

Miesten Korisliigassa voittajiksi kohosivat tänään Kauhajoki ja Salon Vilpas, jotka johtavat runkosarjaa jaetulla kärkipaikalla.

3.1.2026 10:25 Korisliiga

Teemu Suokas kärsi jo toisen pettymyksen ulkomailla mutta teki väkevän paluun Vilppaaseen: ”Arkipäivän pienet erot voittavassa ja häviävässä joukkueessa pelaamisen välillä huomaa todella selkeästi”

Korisliigan kehittynein pelaaja 2024 Teemu Suokas törmäsi Espanjassa synkkään pukukoppi-ilmapiiriin ja tuli sysätyksi ulos rotaatiosta täysin vailla varoitusta. Nyt pelaaja kertoo oppineensa arvostamaan uudella tavalla voittavassa joukkueessa pelaamista ja luotettavalle työnantajalle työskentelyä.

30.12.2025 21:56 Korisliiga

Sekä Vaaralle että Suokkaalle tuplatupla Vilppaan voitossa – Hongan Peltoniemi riehaantui kaukoheittoilotteluun Kouvolassa

Miesten Korisliigassa pelattiin täysi kuuden ottelun kierros. Luukas Vaara, Teemu Suokas, Alvar Peltoniemi, Tevaun Kokko, Ike Nweke ja Kahron Ross nousivat illan säväyttäjiksi – jokainen vieraskentällä.

29.12.2025 14:35 Korisliiga

Kilpailuvuoden 2026–27 Korisliigojen sarjalisenssien hakijat selvillä

Korisliigan ja naisten Korisliigan sarjamääräysten mukaisesti Korisliigan, naisten Korisliigan, miesten I divisioona A:n ja naisten I divisioonan seurojen piti hakea kilpailuvuoden 2026–27 sarjalisenssiä kyseisiin sarjoihin sarjalisenssihakemuksella 15. joulukuuta mennessä.

Näytä lisää vastaavia