8.11.2015 Loimaan Bisonsin taival Itä-Euroopan VTB-liigassa jatkui sunnuntaina vierasottelulla Itä-Siperiassa, Krasnojarskissa, jonne joukkue matkasi Jenisein vieraaksi. Pitkä matka ei ainakaan tuntunut auttavan loimaalaisia, sillä isännät hallitsivat ottelua likimain aloitusheitosta päätössummeriin asti. Ottelun päätösnumeroiksi kirjattiin Jenisein 88-64 (43-36) –voittolukemat.

Justin Jacksonin tupla-tupla ei auttanut siivittämään Bisonsia voittoon asti vierasottelussa Jeniseitä vastaan. Kuva: Kai Kilappa
Bisonsin matka Siperiassa sijaitsevaan Krasnojarskin kaupunkiin ei tuottanut joukkueen toivomaa lopputulosta, loimaalaisten joutuessa paluumatkalle tuntuva tappio niskassaan. Ottelun avausjakson jälkeen peliin mukaan itsensä kammenneet biisonit saivat piristyneiden otteidensa ansiosta kavennettua Jenisein johdon viiteen pisteeseen, mutta tuon lähemmäs eivät loimaalaiset kotijoukkuetta enää sunnuntaina päässeet.
Puoliajalle lähdettiin Jenisein 43-36 –johtolukemissa, mutta kolmannen jakson alkuminuuttien aikana isännät löysivät pelaamiseensa uuden vaihteen ja karkasivat ratkaisevaan johtoon, vieden noin viiden minuutin pätkän lukemin 16-4.
Eron kasvettua saavuttamattoman tuntuiseksi, pelattiin loppuaika pykälän verran kevyempitempoista koripalloa, isäntien käyttäessä parketilla koko 12-pelaajan miehistöään, Bisonsin tehdessä samoin. Päätössummerin lopulta soidessa, loistivat tulostaululla kotijoukkueen turvalliset 88-64 –voittolukemat.
Kotijoukkue Jenisein riveistä kovinta pistetahtia piti venäläinen 207-senttinen iso laituri Pavel Spiridonov 17 pisteellään ja 5 levypallollaan, jenkkitakamies Tony Taylorin pussittaessa 12 pistettä ja jakaessa 5 koriin johtanutta syöttöä. NBA-elämääkin urallaan maistamaan päässyt laituri David Kennedy oli totutun monipuolinen uhka, heittäen 8 pistettä, keräten 7 levypalloa ja jakaen 4 koriin johtanutta syöttöä.
Bisonsin terävintä osastoa edustivat neljä kolmosta upottanut Ilari Seppälä (14 pistettä/2 syöttöä), tupla-tuplan kirjauttanut Justin Jackson (10/14 levypalloa), sekä joukkueen edellisten VTB-liigan otteluiden tapaan peliminuuttinsa tehokkaasti hyödykseen käyttänyt sentteri Ike Udanoh (12/6/2 syöttöä).
Bisonsin VTB-liigan ottelut jatkuvat tulevan viikon lauantaina kotiottelulla Zenitiä vastaan.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.
Kataja Basket otti toisen voittonsa miesten Korisliigan finaaleissa. Salon Vilpas on edelleen nollilla.
Kataja Basket otti harvinaisen kovan vierasvoiton Korisliiga-finaalien ensimmäisessä ottelussa.
Miesten Korisliigan kevään 2026 pronssimitalisti on Uudenkaupungin Korihait.
Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.
Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.
Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.