25.4.2009 Keravan Kori-80 ja Arto Savander ovat solmineet pelikauden 2009-10 kattavan sopimuksen naisten SM-joukkueen päävalmentajan tehtävästä. Kori-80 nousi mestaruussarjaan tänä keväänä.
Arto Savanderin meriittilistalta löytyy kaksi naisten Suomen mestaruutta, jotka hän saavutti Lahden Sampo-Basketin valmentajana vuosina 1987 ja 1988. Tuolloin joukkueessa pelasivat avainrooleissa mm. Lea Hakala ja Leena Martin (os. Vestala). Lisäksi Savander on valmentanut Sampo-Basketin naisten joukkuetta SM-sarjassa vuosina 1989-91 ja Karhun Poikien naisten SM-joukkuetta vuosina 1984-86 ja 1992-94.
Rekolan Urheilijoiden miesten edustusjoukkuetta Savander luotsasi vuosina 2000-02. RU nousi miesten ykkösdivisioonaan vuonna 2001.
Kori-80:n naisten edustusjoukkueen organisaatiota on vahvistettu myös nimeämällä joukkueenjohtajaksi Kori-80:n pitkäaikainen voimahahmo Kari Haltsonen.
- Halusimme panostaa kokeneeseen valmennus- ja johtotiimiin. On hienoa saada seuraamme lajin parissa pitkään toiminut ja menestystä saavuttanut valmentaja. Käydyissä keskusteluissa löysimme nopeasti Arton kanssa yhteisen sävelen SM-joukkueemme eteenpäin viemiseksi. Olen myös tyytyväinen siihen, että Kari lähtee mukaan joukkueen taustavoimaksi, iloitsee Kori-80:n puheenjohtaja Markus Virtanen.
Seuraavina askelina Kori-80:n naisten SM-joukkueen rakentamisessa ovat pelaajahankinnan käynnistäminen, valmennustiimin täydentäminen ja taloudellisen pohjan edelleen vahvistaminen.
Kori-80 järjestää toukokuussa Killassa try out -leirin. Seuran tavoitteena on saada leirille perusrunkoa täydentäviä, valmiiksi SM-tasoisia sekä kehittymishaluisia pelaajia.
189-senttinen SB-Girlsin kasvatti solmi espoolaisseuran kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen.
Vimpelin Veto on tehnyt pelaajasopimuksen yhdysvaltalaispelaaja Lily Hansfordin kanssa. 188-senttinen laituri on pelannut mm. Oregonin ja Iowan yliopistoissa.
Kouvottaret on solminut yksivuotiset pelaajasopimukset Johanna Rädyn, Jasmina Jonesin ja Lila Lampisen kanssa. Lisäksi Kouvottaret on kiinnittänyt valmennukseen yksivuotisilla sopimuksilla tutun kolmikon: päävalmentaja Joonas Frimodig, valmentaja Jussi Kukkonen ja fysiikkavalmentaja Immo Hietakallio.
Vimpelin Veto on tehnyt kauden 2026-27 kattavan jatkosopimuksen Silja Viidan kanssa.185-senttinen laitahyökkääjä oli viime kaudella joukkueen avainpelaajia.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Juuso Sainio, 36, on Vimpelin Vedon Naisten Korisliiga-joukkueen uusi päävalmentaja.
Tampereen Pyrinnön Naisten Korisliiga -joukkue on tehnyt jatkosopimuksen joukkueessa kolme edellistä kautta pelanneen Saana Kujalan kanssa.
Pyrintö on tehnyt sopimuksen Antti Nikkilän kanssa koskien Naisten Korisliigan ja I divisioonan valmennusta kaudella 2026-2027. Nikkilä tulee vastaamaan naisten päävalmentajana myös tyttöpuolen akatemiatoiminnasta, joka kattaa ikäluokat WU19-WU16.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.
BC Nokian naiset on solminut ensi pelikautta koskevan valmennussopimuksen Denis Kucevicin kanssa.