Aleksi Akpaso siirtyy Kotkasta Kauhajoelle

7.8.2015 Kauhajoen Karhu on solminut 1+1 vuotisen sopimuksen viime kaudella KTP Basketissa pelanneen Aleksi Akpason, 22, kanssa. Akpaso edusti Suomea heinäkuussa Universiadeissa tehtaillen noin viisi pistettä ottelua kohden.

Akpaso siirtyy neljän Kymenlaaksossa vietetyn kauden jälkeen haistelemaan uusia tuulia Kauhajoelle. Kuva: Kai Kilappa.

Pronssimitaliin päättyneellä viime kaudella Akpaso pelasi loukkaantumisen takia 19 ottelua Korisliigassa (1,4 pistettä / ottelu). Tuleva kausi on Panttereiden kasvatille pääsarjatasolla jo viides. Ennen kahta edellistä KTP-kauttaan 192-senttinen Akpaso vietti kaksi kautta Kouvojen riveissä.

Akpaso on pelannut aiemmin Kauhjoen nykyisen päävalmentajan Sami Toiviaisen alaisuudessa Kotkassa kaudella 2013-14, jolloin pistekeskiarvoksi muodostui 4,5 ja levypalloja tarttui hyppysiin tasan kaksi ottelua kohden vajaan 17 minuutin keskiarvolla.

Maaotteluita Akpasolle on kertynyt yhteensä 23, joista 13 20-vuotiaissa (7,8 p / ottelu) ja loput haastajamaajoukkueen mukana.

- Aleksi oli kesän ajan Suomen universiadijoukkueen matkassa ja esiintyi siellä erinomaisesti. Hän nosti profiiliaan koko ajan ja nousi loppukisoista melkoisen isoon rooliin, Toiviainen kertoo seuran tiedotteessa.

- Kun kuulin Aleksin olevan vielä pari viikkoa sitten ilman sopimusta, niin olin häneen yhteydessä ja lopputuloksena hän pelaa nyt sitten Karhun riveissä.

Lisätiedot: Aleksi Akpaso

Henkilöt

 
26.4.2026 20:36 Korisliiga

Jännitys jatkaa tiivistymistään: molemmat Korisliiga-välierät seiskapeliin!

Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.

24.4.2026 20:34 Korisliiga

Välierät katkolla Vilppaalle ja Katajalle – illan pistekuninkaat Harmon ja Adler

Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

21.4.2026 20:47 Korisliiga

Molemmat välierät tasoissa – Tahvanainen 26 pistettä, Harmon hillittömät 47!

Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.

18.4.2026 20:53 Korisliiga

Kataja kavensi Seagullsin johtoa Kantosen ja Harmonin säkenöivällä pelillä – Vilpas yli 50 pisteen voittoon Korihaista

Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.

15.4.2026 21:51 Korisliiga

Korihait tasoitti välierät Vilpasta vastaan – Katajakin kävi lähellä, mutta Seagulls pääsi lopussa ohi

Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.

13.4.2026 21:38 Korisliiga

Vilpas vei voiton välieräavauksesta Korihaiden vahvasta pelistä huolimatta

Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.

12.4.2026 18:59 Korisliiga

Korisliiga-välierät käynnistyivät: Seagulls avasi kotivoitolla

Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.

12.4.2026 10:25 Korisliiga

Korisliiga-välierissä mittaa ottavat Vilppaan suomalaistähti Samu Adler ja Korihaiden kaksinkertainen Kuukauden pelaaja Frank Champion – ”Sarja jää kiinni siitä, kuka jaksaa pisimpään, joten minulla on kisassa ikäetu”, toteaa Adler

Tänä keväänä Salon Vilpas voitti ylemmän jatkosarjan reippaalla etumatkalla ja viimeisteli puolivälieräsarjan Tampereen Pyrintöä vastaan voitoin 4–1. Nyt se saa vastaansa Korihait, joka lähti playoffeihin sarjan neljänneltä sijalta ja kaatoi Tapiolan Hongan niin ikään 4–1.

11.4.2026 09:38 Korisliiga

Korisliiga-välierissä kohtaavat seitsemänneksi ja kuudenneksi sijoittuneet joukkueet: Katajan päävalmentaja Petri Virtanen ja Seagullsin takamies Osku Heinonen avaavat taustat ja analysoivat voimasuhteet

Kataja Basket on rakentanut ja hajottanut läpi koko kauden, ja palaset loksahtivat paikoilleen vasta pudotuspelien koittaessa. Helsinki Seagullsilla puolestaan todellinen valtti, henkinen kovuus, löytyi rajussa takaa-ajoasemassa, kun sitä kipeimmin tarvittiin.

9.4.2026 20:22 Korisliiga

Ottelu numero seitsemän ratkaisi: Seagulls välieriin!

Helsinki Seagulls matkustaa miesten Korisliigan välieriin kohtaamaan Kataja Basketin noustuaan 3–1-takaa-ajoasemasta voittajaksi KTP-Basketia vastaan.

Näytä lisää vastaavia