16.5.2014 Korisliigan neljännelle sijalle kauden päättänyt kotkalainen KTP-Basket on solminut 1+1-vuotisen jatkosopimuksen takamiehensä Aleksi Akpason, 21, kanssa. 192-senttinen NKL-Panttereiden kasvatti päätti vastikään ensimmäisen kautensa Kotkassa.
Aleksi Akpaso pysyy Kotkassa myös kaudella 2014/15. Kuva: Kai Kilappa.
Akpaso vakuutti kotkalaiskatsojat heti ensi peleistä lähtien kovalla asenteellaan, tiukalla puolustuksellaan ja näyttävillä donkeillaan. Keskiarvoikseen Akpaso merkkautti 4,5 pistettä ja 2,0 levypalloa 16,6 minuutissa ottelua kohden.
– Olen erittäin tyytyväinen ja iloinen, että Aleksin tapainen pelaaja jatkaa joukkueessa. Se tuo myös hyvää jatkumoa KTP:n jutulle. Aleksi osoitti varsinkin välierissä hyvää luonnetta ja uskon hänestä olevan paljon apua ensi kaudella, kiittelee KTP:n tuore päävalmentaja Anton Mirolybov.
– Pelitapani on aggressiivinen. Siihen tarvitaan jalkoja ja useampia jätkiä. Loppupeleissä se on pelaajasta kiinni, mutta mahdollisuudet Aleksi tulee kyllä saamaan, Mirolybov arvioi Akpason roolia kauden 2014/15 KTP:ssa.
Ennen KTP:hen siirtymistään Akpaso pelasi kaksi kautta Korisliigaa Kouvolan Kouvojen riveissä.
KTP:lla on Akpason lisäksi ensi kautta koskevat sopimukset Jukka Matisen, Michael Poundsin ja Joonas Lehtorannan kanssa. Neuvottelut jatkuvat koko suomalaisosaston kanssa.
Joensuulainen Korisliiga-joukkue Kataja Basket rakentuu pelaajistonsa osalta hyvää vauhtia kohti tulevaa pelikautta. Tuoreimmat kiinnitykset sinivalkoasuun tekivät 25-vuotiaat laiturit Teemu Knihtinen sekä yhdysvaltalainen, New Jerseystä kotoisin oleva Travis Jocelyn. Kouvot-kasvatti Knihtiselle kausi Katajassa tulee olemaan kolmas, liigaurallaan jo kahdestoista. Uudenkaupungin Korihaiden riveistä tuttu Jocelyn aloittaa syksyllä neljännen ammattilaiskautensa. Molempien sopimukset kattavat kauden 2024–2025.
Miesten Korisliiga-kauteen valmistautuva Bisons Loimaa on solminut sopimuksen 39-vuotiaan Jeremiah Woodin kanssa. Wood tuo Bisonsin korin alle jo seitsemännen kauden Korisliiga-veteraanin.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt vuoden mittaisen sopimuksen laituri Kalle Peltosen kanssa. Jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti siirtyy Uuteenkaupunkiin Nokialta, jossa hän voitti viime kaudella uransa toisen Suomen mestaruuden.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt jatkosopimukset takamiehien Thomas Vehmasen ja Viljami Arvosen kanssa. Suomalais-virolaisen Vehmasen jatkosopimus on yksivuotinen, Korihait-kasvatti Arvosen sopimus on mallia 1+1.
Pyrinnön uusin pelaajasopimus on solmittu 24-vuotiaan Xavier Bledsonin kanssa. Viimeiset kolme kautta Indiana Staten yliopistossa pelanneelle Bledsonille luvassa on ensimmäinen kausi ammattilaisena.
Pantterijahti käynnistyy lokakuun ensimmäisenä perjantaina ja Suomen mestari on selvillä viimeistään 15.5.2025. Korisliiga jatkaa formaatilla, jossa 22 kierroksen jälkeen joukkueet jaetaan ylempään ja alempaan jatkosarjaan.
Viimeisen kahden kauden aikana Saksan Bundesliigassa ja Belgian ja Alankomaiden yhteissarjassa pelannut Helsingin NMKY:n kasvatti Max Besselink, 202 cm ja 22 vuotta, palaa Suomeen. Besselink palaa yksivuotisella sopimuksella tuoreeltaan Suomen mestaruuden voittaneeseen BC Nokiaan, jota hän edusti viimeksi kaudella 2021–22.
Andre Gustavson kolkutteli 2010-luvun viimeisinä vuosina Susijengin portteja yhtenä ikäluokkansa lupaavimmista suomalaispelaajista. Vaikka viimeiseen neljään vuoteen Gustavsonia ei ole maajoukkuepaidassa nähty, on hänen tähtäimensä kuusivuotiseksi venähtäneen NCAA-uran ajan ollut koko ajan ammattilaisurassa ja Susijengissä.
26 erotuomarivuoden jälkeen Miltos Ioannidis pistää pillin pussiin ja antaa hyvillä mielin tilaa nuoremmalle erotuomaripolvelle. Pitkän uran kulmakiviä ovat olleet koripallon kautta syntyneet ystävyyssuhteet, solidaarisuus ja positiivinen ajattelu.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen jatkosopimuksen joukkueen pitkäaikaisen luottopelaajan Timo Heinosen kanssa. 1026 Korisliiga-ottelun kokemuksella varustettu 42-vuotias laituri on edustanut joukkuetta jo kaudesta 2015-16 asti.